Yksinhuoltajavanhempien kuormitus- ja resilienssitekijät arjessa erityistä tukea tarvitsevan lapsen kanssa

Abstract

Tämä kandidaatintutkielma on kirjallisuuskatsaus, jossa tarkastelen yksinhuoltajavanhempien kuormitustekijöitä sekä selviytymistä tukevia tekijöitä arjessa erityistä tukea tarvitsevan lapsen kanssa. Tutkimusaineisto koostuu kymmenestä vertaisarvioidusta artikkelista, joista kaksi on suomalaisia ja kahdeksan kansainvälisiä eri maista. Analysoin aineistoa aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla tavoitteenani tunnistaa yksinhuoltajuuteen ja erityislapsen vanhemmuuteen liittyviä toistuvia teemoja. Tässä tutkielmassa yksinhuoltajilla tarkoitan vanhempia, jotka kantavat pääasiallisesti vastuun lapsensa hoidosta, kasvatuksesta ja arjen päätöksistä. Erityistä tukea tarvitsevilla lapsilla tarkoitan monimuotoista joukkoa, johon kuuluu lapsia erilaisine tuen tarpeineen tai diagnooseineen, ja jotka tarvitsevat tavallista enemmän apua arjen hallinnassa, hoivassa tai kehityksen tukemisessa. Tarkastelua tukevat perhejärjestelmäteoria sekä resilienssiä ja voimavaroja käsittelevät teoriat, jotka auttavat ymmärtämään vanhemman kuormitusta ja selviytymistä osana perheen vuorovaikutteista kokonaisuutta ja käytettävissä olevia resursseja. Analyysin perusteella aineistosta tunnistamani teemat ovat jaettavissa kahteen yhdistävään luokkaan: kuormitustekijät sekä resilienssiä tukevat tekijät. Kuormitusta aiheuttavat erityisesti yksin kannettu vastuu, taloudelliset paineet, palvelujärjestelmän toimimattomuudesta aiheutuvat haasteet, sosiaalinen eristäytyminen, lapsen käytöshaasteet sekä vanhemman fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen kohdistuva kuormitus. Resilienssiä puolestaan näyttävät tukevan erityisesti sosiaalinen tuki, myönteiset kohtaamiset palvelujärjestelmässä, lapsen rakkaus sekä merkityksen etsiminen arjessa eri tavoin.

Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että erityistä tukea tarvitsevien lasten yksinhuoltajavanhemmat kohtaavat arjessaan moninaisia kuormitustekijöitä, mutta löytävät samalla useita keinoja sopeutua tilanteeseensa ja ylläpitää jaksamistaan. Aineiston perusteella kuormitus- ja resilienssitekijät eivät näyttäydy toisistaan irrallisina, vaan ne kietoutuvat arjessa tiiviisti toisiinsa monin eri tavoin. Tulokset tukevat perhejärjestelmäteoreettista näkemystä perheestä keskinäisriippuvaisena kokonaisuutena, jossa vanhemman hyvinvointi heijastuu koko perheen toimintaan, sekä resurssiteorioita, joiden mukaan sosiaalinen tuki ja toimivat palvelut vahvistavat perheen selviytymiskykyä. Koska kulttuuriset käytännöt, yksinhuoltajuuden taustasyyt sekä arjen kuormituksen kokemukset vaihtelevat yksilöllisesti, tulisi palveluissa kiinnittää erityistä huomiota sensitiiviseen, kulttuurisesti ymmärtävään ja yksilölliseen kohtaamiseen.