Erityisen vaikea tilanne : Lähisuhdeväkivallan perusteella oleskelulupaa hakevan maahanmuuttajan tilanteen tulkinta ja sosiaalihuollon asiantuntijuus hallinto-oikeuden ratkaisuissa

Abstract

Tämä sosiaalityön tutkielma tutkii perhesiteen perusteella Suomessa oleskelevan maahanmuuttajan sosiaalioikeudellista asemaa tilanteessa, jossa henkilöön on kohdistettu puolison toimesta väkivaltaa tai hyväksikäyttöä. Mikäli henkilö eroaa väkivaltaisesta puolistaan, menettää hän todennäköisesti perhesiteeseen perustuvan oleskelulupansa. Tutkimusongelma on rajattu tapauksiin, joissa väkivaltaa kokenut perheenjäsen on hakenut itsenäistä oleskelulupaa erityisen vaikeaan tilanteeseen vedoten, saanut hakemukseen Maahanmuuttovirastolta kielteisen päätöksen ja valittanut asiasta hallintooikeuteen. Tällaisista oikeustapauksista on koostettu aineisto, jossa on mukana 19 hallinto-oikeuden päätöstä vuosilta 2021 vuoteen 2025. Tutkimusmetodina on käytetty laadullista sisällönanalyysiä sekä aineiston sisällöllistä kvantifiointia. Tutkimuksella vastataan kysymyksiin, miten väkivallan uhrin erityisen vaikea asema tunnistetaan hallinto-oikeuden ratkaisuissa sekä millaisena sosiaalihuollon asiantuntijuus näyttäytyy asiaa käsiteltäessä.

Väkivallan uhrin erityisen vaikea tilanne määrittyy juridisena konseptina, mutta myös ihmisoikeudellisten kysymysten ja sosiaalihuollon psykososiaalisen ja intersektionaalisen asiantuntijuuden kautta. Tutkielman tulosten perusteella henkilön erityisen vaikea tilanne näyttäytyi hallinto-oikeuden päätöksissä haittoina terveydessä ja toimintakyvyssä, avun ulkopuolelle jäämisenä sekä läheisverkostoon liittyvinä vaikeuksina. Silti hallinto-oikeus katsoi henkilön onnistuneen jatkamaan normaalia elämää väkivallasta huolimatta, ja että hänen hyvinvointinsa ja turvallisuutensa on vakaa. Tämän vuoksi oikeus ei pääsääntöisesti pitänyt valittajan tilannetta erityisen vaikeana ja hylkäsi hakemuksen. Tulokset ovat yhteneviä aiemman tutkimuksen kanssa. Erityisesti maahanmuuttajanaisten kokemaan lähisuhdeväkivaltaan liittyy erityispiirteitä, kuten avun saannin vaikeutta, kulttuurisia seikkoja, viranomaisiin liittyviä ennakkokäsityksiä ja oleskeluluvan menettämisen pelkoa. Tätä täydentävät väkivaltakokemuksista toipumiseen ja uuteen yhteiskuntaan integroitumisessa ilmenevät haasteet.

Tutkimusaineiston sisällöllinen kvantifiointi antoi viitteitä siitä, että sosiaalihuollon asiantuntijuus näyttäytyy hallintooikeuden ratkaisuissa ensisijaisesti asiakkaan palveluprosessin kuvailuna, ammattilaisen tekeminä toimenpiteinä ja koetun väkivallan pinnallisena mainintana. Väkivallasta johtuneen hankalan elämäntilanteen kuvailu sekä lapsen edun tarkastelu jäivät selkeästi vähäisemmäksi, mikä on osaltaan voinut johtaa siihen, että henkilön erityisen vaikea tilanne jäi tunnistamatta hallinto-oikeuden ratkaisuissa. Johtopäätöksenä todetaan, että sosiaalihuoltoa koskevissa ilmaisuissa korostuivat faktapohjaisten asioiden toteaminen sekä ammattilaisen työtehtävien esille tuonti. Ratkaisuista puuttui asiakkaan tilanteen syvällisempi ja moniulotteisempi kuvaus, mikä on kuitenkin aiemmassa tutkimuksessa tunnistettu sosiaalihuollon erityisosaamiseksi.

Jatkossa tutkimusta tulisi kohdentaa lapsen edun ensisijaisuuden huomioimiseen oleskelulupapäätöksissä. Lisäksi oleskelulupaan liittyvän henkisen väkivallan yleisyys olisi tärkeää kartoittaa, sillä sitä ei tällä hetkellä tilastoida turvakodeissa. Kolmanneksi tutkimuskohteeksi ehdotetaan sosiaalityöntekijöiden näkemysten selvittämistä siitä, millaisena oma asiantuntijuus nähdään ulkomaalaisasioissa ja oikeuden ratkaisuihin vaikuttavana elementtinä.

This master’s thesis in social work examines the socio-legal status of immigrants whose residence in Finland is based on family ties and who have been subjected to violence or abuse by a spouse. If the person chooses to separate from the abusive partner, this will most likely lead to withdrawal of the residence permit based on family ties. The research problem is narrowed down to situations in which the person, who has experienced domestic violence, has applied for an independent residence permit based on particularly difficult circumstances, whose application has been rejected by the Finnish immigration service, and who has appealed to an administrative court. These kinds of cases were used to gather data that consisted of 19 decision documents from administrative courts from 2021 until 2025. Qualitative content analysis and quantification of the identified themes were used as research methods. This study addresses the questions of how the particularly difficult circumstances of the victims of violence are recognized in the decisions of administrative courts, and how the professionalism of social care is reflected in the handling of the cases.

The concept of particularly difficult circumstances is defined juridically, but also through human rights questions and by the psychosocial and intersectional professionalism of social care. According to the results of this study, a person’s particularly difficult circumstances appear as problems with health and everyday abilities, being left out of support services and difficulties within the network of close relatives. However, according to the administrative court, despite the experiences of violence, the person was considered to be able to continue a normal life and his or her wellbeing and safety appeared stable from the court’s perspective. Therefore, the court did not generally view the person’s circumstances as particularly difficult and decided to reject the appeal. These results are consistent with previous research. Especially, immigrant women who have been subjected to domestic violence are known to face special issues, such as difficulties in accessing help, cultural matters, preconceptions related to public authorities, and fear of losing the residence status. This is complemented by challenges in recovering from the experienced violence and integration into a new society.

Quantification of the themes indicates that the professionalism of social care appears in court decisions primarily as descriptions of the service process, actions taken by the professional, and superficial mentioning of the experienced violence. Descriptions of the difficult life situation resulting from violence and of the child’s best interests were addressed to a significantly lesser extent, which may in part have contributed to the person’s particularly difficult situation remaining unrecognized in the administrative court’s decisions. As a conclusion, references to social care consisted mostly of factsbased descriptions and highlights of the worker’s assignments. The decisions were missing a deeper, multidimensional description of the client’s situation, although this has been acknowledged as an area of professional expertise in social care in previous studies.

Next, more research should be targeted toward how the priority of the best interests of the child is taken into consideration in residence permit decisions. Also, the prevalence of the type of psychological abuse that is related to residence permits should be studied, since this kind of data is not currently collected in shelters. Thirdly, social workers’ perspectives should be studied concerning how their own professionalism is perceived in immigration-related matters and as an element affecting court decisions.