Todisteellinen tiedoksianto hallintomenettelyssä ja -prosessissa

Abstract

Tiedoksiannon keskeisenä tavoitteena on turvata päätöksen asianmukainen tiedoksisaanti asianosaiselle. Sekä hallintoviranomaisessa tehty hallintopäätös että hallintotuomioistuimen antama ratkaisu tulee toimittaa asianosaiselle tiedoksi oikeaa tiedoksiantotapaa soveltaen. Laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä tiedoksianto on toimitettava todisteellisesti eli siten, että asianosainen kuittaa päätöksen vastaanotetuksi. Voimassa oleva todisteellista tiedoksiantoa koskeva sääntely on kuitenkin osoittautunut tulkinnanvaraiseksi sen suhteen, milloin todisteellista tiedoksiantoa on tosiasiallisesti sovellettava.

Tutkimuksessa tarkastellaan hallintomenettelyyn ja hallintoprosessiin kuuluvaa tiedoksiantoa, erityisesti todisteellista tiedoksiantoa ja sen soveltamisedellytyksiä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, milloin todisteellista tiedoksiantoa tulee soveltaa muun tiedoksiantotavan sijaan. Erityistä huomiota kiinnitetään päätöksen velvoittavuuden käsitteeseen sekä siihen, millaisissa muissa tilanteissa tiedoksiannon toteuttaminen todisteellisesti on tarpeen asianosaisen oikeuksien turvaamiseksi. Lisäksi tutkimuksessa arvioidaan oikeusturvan sekä suhteellisuusperiaatteen toteutumista todisteellisen tiedoksiannon kontekstissa.

Tutkimus on lainopillinen, ja se perustuu tiedoksiantoa koskeva voimassa olevan oikeuden tulkintaan. Keskeisiä säädöksiä ovat hallintolaki (434/2003) ja laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019), sekä niiden esityöt. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan keskeisessä osassa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuja, ja erityisesti niissä esitettyjä tulkintalinjauksia. Aineistoa täydennetään aiheeseen liittyvällä tieteellisellä kirjallisuudella.

Tutkimustulokset osoittavat, että todisteellisen tiedoksiannon soveltamisedellytyksiä tarkastellessa tulee ottaa huomioon useita eri tekijöitä. Lähtökohtana todisteellisen tiedoksiannon soveltamiselle nähdään päätöksen velvoittavuus, jolla tarkoitetaan asianosaiselle asetettua toiminnallista velvoitetta. Velvoittavuuden voidaan katsoa kohdistuvan kaikkiin niihin, joihin sen oikeusvaikutukset tosiasiallisesti kohdistuvat. Keskeisenä tutkimustuloksena voidaan myös todeta, että hallintotuomioistuimen ratkaisu on oikeusturvasyistä katsottava velvoittavaksi aina silloin, kun muutoksenhaun kohteena oleva hallintopäätös on velvoittava, vaikka hallintotuomioistuin ei ratkaisullaan asettaisi asianosaiselle uusia velvoitteita. Lainsäädäntö jättää viranomaiselle myös harkintavaraa todisteellisen tiedoksiannon soveltamisessa silloin, kun kyse ei ole velvoittavasta päätöksestä. Tällainen tilanne voi olla kyseessä esimerkiksi silloin, kun asianosaisen oikeus osallistua käsittelyyn pyritään turvaamaan menettelyn aikaisemmassa vaiheessa.

Päätelminä voidaan todeta todisteellisen tiedoksiannon soveltamisedellytysten olevan monitulkintaisia, mikä aiheuttaa epäselvyyttä sen soveltamistilanteista. Todisteellisen tiedoksiantoa koskevaa sääntelyä tulisi selkeyttää etenkin sen osalta, millaisia päätöksiä pidetään velvoittavana, sekä arvioida uudelleen, missä tilanteissa todisteellisen tiedoksiannon soveltaminen on tosiasiallisesti tarpeen huomioiden lain tavoitteet.