Lapsena vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluneiden kokemuksia lastensuojelusta ja perheiden tuen tarpeista

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa on tutkittu lapsuudessaan vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluneiden henkilöiden kokemuksia lastensuojelusta ja perheiden tuen tarpeista. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä, sekä tuoda esiin lapsen asemaa ja kokemusmaailmaa suljetussa uskonnollisessa yhteisössä kasvamiseen liittyen.

Tutkimus on toteutettu laadullisena haastattelututkimuksena. Tutkimuksessa on haastateltu 10 henkilöä, jotka ovat kertoneet lapsuudenkokemuksistaan vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä, perheiden tuen tarpeista, sekä kohtaamisistaan lastensuojelun kanssa. Haastatellen kerätty aineisto on analysoitu aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin.

Tutkimustulosten perusteella vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä on havaittavissa uskonnolliseen opetukseen ja herätysliikkeen rakenteisiin liittyviä riskitekijöitä lapsen kasvulle ja kehitykselle, sekä tekijöitä, jotka vaikeuttavat perheiden ja lasten pääsyä avun piiriin. Herätysliikkeen uskonnollinen opetus johtaa erontekoon herätysliikkeen jäsenten ja muun yhteiskunnan välille. Herätysliikkeen opetukset liittyen esimerkiksi naisen asemaan ja perhesuunnitteluun vaikuttavat perheiden arkeen, lasten asemaan perheessä ja vanhempien kokemaan kuormitukseen. Suurperheessä kasvaminen voi vaikuttaa lapsen ikätasoiseen kasvuun ja kehitykseen.

Jokaista kymmentä haastateltavaa yhdistivät kokemukset lapsuudenperheessä koetusta väkivallasta, sillä kaikki heistä kertoivat kokeneensa tai nähneensä väkivaltaa lapsuudenperheessään. Väkivalta oli useimpien haastateltavien perheessä yhden tai molempien vanhempien lapsiin kohdistamaa, sekä sen lisäksi vanhempien välistä, tai sisarusten välistä väkivaltaa. Kahden haastateltavan perheessä oli ollut sisarusten välistä insestiä ja lapsiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa. Vain yksi haastateltava kertoi, että väkivalta oli vain vanhempien välistä, eikä kohdistunut lapsiin. Haastateltavista suurin osa kertoi lisäksi henkisestä tai hengellisestä väkivallasta, joka useassa kertomuksessa linkittyi koettuun fyysiseen väkivaltaan. Useimpien haastateltavien kertomuksissa lapsuudessa oli koettu ja altistuttu väkivallan eri muodoille.

Vakavan hengellisen väkivallan riskit lapsuudessa liittyvät erityisen vaikeisiin perhetilanteisiin ja perheiden ongelmiin. Tyypillisesti väkivaltatilanteita ja muita lapsen kaltoinkohteluun liittyviä asioita pyrittiin sopimaan anteeksiannon kautta ja käsittelemään asiat vanhoillislestadiolaisen yhteisön sisällä. Toisaalta lapsiin kohdistuva hengellinen väkivalta näyttäytyi myös osana arkisia toistuvia tilanteita, joissa lapset altistuvat aikuisille suunnatulle uskonnolliselle puheelle ja opetukselle.

Tutkimustulosten perusteella ei voida olettaa, että jokainen vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä kasvanut lapsi olisi kokenut väkivaltaa. Tutkimusaineistosta voidaan kuitenkin tunnistaa, minkälaisia erityispiirteitä ja erityisiä riskejä perheissä koettuun väkivaltaan voi liittyä uskonnollisessa kontekstissa. Tällöin voidaan kehittää sosiaalityön käytäntöjä tilanteissa, joissa väkivaltaepäilyä käsitellään suljettuun uskonnolliseen yhteisöön kuuluvan lapsen ja perheen kanssa.

Uskonnollisen taustan oikeanlaisella huomioimisella on aineiston perusteella mahdollisuus tehdä lasten aseman ja hyvinvoinnin kannalta vaikuttavaa lastensuojelun sosiaalityötä. Sosiaalityön rooli korostuu hengelliseen väkivaltaan puuttumisessa ja tiedon välittämisessä hengellisen väkivallan muodoista ja lasten oikeuksista perheille. Avoin ja ennakkoluuloton suhtautuminen ja kiinnostus siitä, miten uskonto näkyy lapsen arjessa, voi tuoda tärkeää tietoa perheen todellisista olosuhteista. Tutkimustulosten perusteella työskentely suljettuun uskonnolliseen yhteisöön kuuluvan perheen kanssa vaatii erityistä osaamista ja tietoa lastensuojelun sosiaalityöntekijältä.