Julkinen terveydenhuoltojärjestelmä ja yksityiset terveysvakuutukset Isossa-Britanniassa : kirjallisuuskatsaus

Abstract

Julkisen terveydenhuollon merkityksestä käydään laajaa keskustelua Isossa-Britanniassa tilanteessa, jossa talouspaineet, hoitojonot ja väestön ikääntyminen haastavat terveydenhuollon toimintakykyä. Samanaikaisesti palveluiden yksityistäminen ja yksityinen terveysvakuuttaminen ovat ottamassa yhä suurempaa roolia universaalissa terveydenhuoltojärjestelmässä. Yksityistämiskehitys on ollut erityisen voimakasta Englannissa, jonka julkinen terveydenhuoltojärjestelmä on suurin, markkinavetoisin ja monimutkaisin verrattuna muihin Yhdistyneen kuningaskunnan itsehallinnollisiin alueisiin.

Tutkimuksen tavoitteena oli saada kokonaisvaltainen käsitys Ison-Britannian julkisesta terveydenhuoltojärjestelmästä ja sen muutoksista liittyen yksityisten terveyspalvelujen käyttöön ja yksityiseen terveysvakuuttamiseen. Tutkimus keskittyi yhteen keskeiseen tutkimuskysymykseen: Miten Ison-Britannian julkisen terveydenhuollon muutokset ovat yhteydessä yksityisen terveydenhuollon käyttöön ja yksityisten terveysvakuutusten yleistymiseen? Tarkastelu keskittyi erityisesti ajalliseen keskusteluun julkisen ja yksityisen sektorin rooleista liberaalissa hyvinvointivaltiossa. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena ja tutkimusmenetelmäksi valikoitui systemaattinen kirjallisuuskatsaus aiheen laajuuden ja kompleksisuuden vuoksi. Kirjallisuuskatsaukseen valittiin kansainvälisiä vertaisarvioituja tutkimusartikkeleita ja aineiston analyysi toteutettiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.

Tutkimuksen tulosten mukaan julkisen terveydenhuollon muutokset ovat kytkeytyneet pitkällä aikavälillä sekä terveyspalvelujen yksityistämiseen että yksityiseen terveysvakuuttamiseen. Markkinaehtoiset uudistukset, erityisesti vuoden 2012 Health and Social Care Act, ovat luoneet rakenteita, jotka avaavat tilaa yksityisille palveluntuottajille ja yksityisesti rahoitetulle hoidolle. Yksityinen sektori toimii samanaikaisesti sekä julkisen järjestelmän kapasiteettia täydentävänä lisänä että hoitoon pääsyn eriarvoistavana tekijänä, sillä lisäkapasiteetti keskittyy suurten asutuskeskusten alueille ja potilaille, joilla on taloudelliset ja maantieteelliset edellytykset käyttää yksityisiä palveluja. Samat alueelliset ja rahoitukselliset tekijät selittävät sekä palvelujen ulkoistamista että yksityisen sairausvakuuttamisen yleisyyttä: alirahoitus ja säästöpaineet voivat ohjata ulkoistamispäätöksiä hoidon laatua sivuuttaen, kun taas julkisen rahoituksen vahvistuminen hillitsee yksityismarkkinoiden kasvua ja vähentää vakuutustarvetta. Lisäksi COVID-19-pandemian aikaiset hätäjärjestelyt ovat hämärtäneet entisestään julkisen ja yksityisen sektorin rajoja.

Yhteenvetona voidaan todeta, että julkisen terveydenhuollon muutokset ovat mahdollistaneet yksityisen sektorin kasvun ja muovanneet tapoja, joilla yksityisiä palveluja ja vakuutuksia käytetään. Yksityisten palvelujen kasvu näyttäytyy keinona lievittää julkisen järjestelmän kapasiteettipaineita ja rakenteena, joka kanavoi nopeamman hoitoon pääsyn paremmassa asemassa oleville potilasryhmille. Koetut erot julkisen ja yksityisen sektorin laadussa ja kapasiteetissa ovat merkittävästi yhteydessä yksityisen sairausvakuutuksen kysyntään. Julkisen rahoituksen vahvistaminen voi hillitä yksityismarkkinoiden kasvua, mikä korostaa rahoitus- ja ohjausratkaisujen keskeistä roolia siinä, miten julkinen ja yksityinen terveydenhuolto kietoutuvat yhteen ja miten hoitoon pääsyn tasa-arvo pitkällä aikavälillä muodostuu. Jatkossa olisi tärkeää tutkia tarkemmin, millaisia laatueroja julkisen ja yksityisen hoidon välillä esiintyy sekä miten julkisen terveydenhuoltojärjestelmän rahoitus tosiallisesti ohjautuu yksityisille toimijoille. Lisäksi tarvitaan lisää empiiristä tutkimusta hoitojonojen, yksityisen terveysvakuuttamisen ja eriarvoisuuden keskinäisestä suhteesta tilanteessa, jossa yksityisten palvelujen käyttö on kasvussa.