Oikeus ja valta: Naton 5 artikla uusrealismin valossa : Missä määrin kansallisen edun tavoittelu vaikuttaa Naton kollektiivisen puolustuksen oikeudelliseen sitovuuteen?

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan Naton kollektiivisen puolustuksen, erityisesti Pohjois-Atlantin sopimuksen 5 artiklan, oikeudellista sitovuutta tilanteessa, jossa valtion toiminta perustuu yhä vahvemmin kansallisen edun tavoitteluun. Kansainvälisten suhteiden (IR) realistisen – tai tarkemmin uusrealistisen – teorian mukaan kansallisella edulla tarkoitetaan valtion pyrkimystä turvata oma selviytymisensä, turvallisuutensa sekä strateginen asemansa kansainvälisessä järjestelmässä, josta puuttuu ylin auktoriteetti tai niin sanottu maailmanhallitus. Tutkimuksessa näin ollen kysytään, missä määrin tällainen oman edun ensisijainen tavoittelu voi vaikuttaa kollektiivisen puolustuksen oikeudelliseen sitovuuteen. Tutkimuksessa myös tarkastellaan, miksi oikeudellinen velvoite ei välttämättä riitä takaamaan avunantoa liittolaisille.

Kansallisen edun nostamista tutkimusasetelman ytimeen voidaan pitää perusteltuna, sillä kollektiivinen puolustus perustuu oletukselle, että valtio on valmis rientämään toisen valtion avuksi myös tilanteessa, jossa se ei suoraan hyödytä auttavaa osapuolta. Tässä voidaan nähdä syntyvän tutkimuksen kannalta keskeinen jännite: mikäli valtio arvioi, että avunanto liittolaiselle vaarantaisi sen oman turvallisuuden tai strategisen aseman, valtio voi asettaa oman kansallisen etunsa liittolaisvelvoitteen edelle. Toisin sanoen tämä tarkoittaa, että vaikka 5 artikla onkin oikeudellisesti velvoittava normi, tämän toteutuminen riippuisi ennen kaikkea kunkin valtion omasta poliittisesta arviosta eikä niinkään oikeudellisesta pakosta. Tämän jännitteen vuoksi kansallisen edun tarkastelua voidaan pitää olennaisena osana kollektiivisen puolustuksen sitovuuden arviointia.

Tutkimus on julkisoikeudellinen ja voidaan sijoittaa tarkemmin kansainvälisen julkisoikeuden alaan. On kuitenkin syytä korostaa, että tässä tutkimuksessa yhdistetään niin oikeudellista kuin poliittistakin näkökulmaa ja käytetään apuna käsitteellisanalyyttista lähestymistapaa. Menetelmää voidaan pitää yhtä oikeusteorian monista lähestymistavoista, joka perustuu keskeisten käsitteiden – tässä tapauksessa oikeudellinen sitovuus, kollektiivinen puolustus ja kansallinen etu – systemaattiseen erittelyyn ja näiden välisen suhteen analysointiin. Tutkimuksen aineistona hyödynnetään niin kansainvälisen oikeuden kuin kansainvälisten suhteidenkin kirjallisuutta. Tutkimuksessa on käytetty apuna keskeisten teoreetikkojen, kuten Kelsen, Hart, Koskenniemi, Alexy, Waltz ja Mearsheimer, tulkintoja sekä näkemyksiä. Tämän lisäksi tutkimuksessa nojaudutaan keskeisiin kansainvälisiin sopimuksiin, kuten Naton perustamissopimukseen sekä Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjaan. Edellä mainittujen sopimusten voidaan katsoa muodostavan kollektiivisen puolustuksen oikeudellisen perustan.

Keskeisenä tutkimustuloksena esitetään, että vaikka Naton 5 artikla onkin de jure oikeudellisesti sitova, sen toimeenpano jää de facto poliittisen harkinnan varaan. Normi on muotoiltu hyvin tulkinnanvaraiseksi, erityisesti tämän vaatimus liittolaisille ryhtyä ”tarpeelliseksi katsomiinsa toimiin” mahdollistaa valtiolle laajan harkintavallan, mikä kytkeekin normin käytännön toteutumisen suoraan valtion omiin strategisiin intresseihin. Puolestaan uusrealismista saadaan täydentävä kuva normin kaksoisluonteesta: normi omaa yhtä aikaa niin oikeudellisia kuin poliittisiakin elementtejä, ja tämän käytännön velvoittavuus riippuu viime kädessä valtioiden omista turvallisuuspoliittisista laskelmista sekä intresseistä. Uusrealistisessa valossa tarkasteltuna kansallisella edulla voi olla huomattavaa vaikutusta kollektiivisen puolustuksen de facto -sitovuuteen.