Suomalaiset poliittiset kohut ja skandaalit sekä niiden seuraukset

Abstract

Tämä opinnäytetyö tarkastelee Suomessa vuosien 2003–2023 aikana tapahtuneita poliittisia kohuja ja skandaaleita, joissa mukana ollut poliitikko on toiminut tapauksen tultua julki kansanedustajana tai ministerinä. Poliittiset skandaalit on tässä tutkimuksessa määritelty tapauksiksi, joissa poliitikko toimii tavalla tai toisella kansalaisten odotusten vastaisesti niin, että tapaus nousee julkiseen keskusteluun. Myös poliittisissa kohuissa jokin negatiivinen teko tai tapahtuma on kohahduttanut kansaa ja aiheuttaa laajaa julkista keskustelua, mutta tapaus ei kuitenkaan täytä kaikilta osin skandaalille asetettuja kriteereitä esimerkiksi tapauksen tunnuspiirteiden tai sen saaman mediahuomion osalta.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia kohu- ja skandaalitapaukset ovat olleet sekä minkälaisia seurauksia niillä on ollut poliitikoille. Näiden kysymysten pohjalta olen muodostanut kaksi päätutkimuskysymystä. Lisäksi tarkastelen sitä, poikkeavatko kohu- ja skandaalitapausten seuraukset jonkin tietyn kohu- tai skandaalityypin tai poliitikkoryhmän kohdalla. Keräsin tutkimusta varten kvantitatiivisen aineiston, jota tarkastelen kuvailevien menetelmien lisäksi ristiintaulukoinnin sekä logistisen regressioanalyysin avulla. Keräsin aineistooni mediasta yhteensä 208 kohu- ja skandaalitapausta, joissa oli mukana 95 eri poliitikkoa.

Tutkimukseni tulokset osoittavat, että kohu- ja skandaalitapausten määrä on kääntynyt Suomessa laskuun 2020-luvulle tultaessa, jolloin ainoastaan puheskandaalit ja -kohut luokkaan kuuluvien tapausten määrä jatkoi kasvamistaan. Aineistosta löytyikin eniten poliitikon puheista syntyneitä kohuja (29 %), joista mikään ei kuitenkaan täyttänyt poliittisen skandaalin määritelmää. Kokonaisuudessaan vain 12 tapausta on aineistossa luokiteltu poliittiseksi skandaaliksi. Aineisto osoittaa myös, että kohu- ja skandaalitapaukset vaikuttaisivat kasaantuvat usein samoille poliitikoille, sillä yli puolet (53 %) poliitikoista on ollut mukana useammassa kuin yhdessä kohu- tai skandaalitapauksessa. Vaikka aineistosta löytyy eniten perussuomalaisten poliitikkoja, he eivät tutkimuksen tulosten mukaan ole muiden puolueiden poliitikkoja alttiimpia joutumaan osaksi kohu- tai skandaalitapauksia. Pääosin kohu- ja skandaalitapauksissa mukana olleiden poliitikkojen määrät vaihtelevat vaalikausittain niin, että hallituspuolueiden poliitikot joutuvat osaksi kohu- ja skandaalitapauksia oppositiopuolueiden poliitikkoja useammin. Tulokset kuitenkin osoittavat, että Suomessa juuri miespoliitikot ovat alttiimpia joutumaan kohu- ja skandaalitapauksiin mukaan kuin naispoliitikot.

Skandaalin tai kohun vuoksi eroon johtaneiden tapausten määrä oli vain 9 % koko aineistoa tarkasteltaessa, vaikkakin jopa kaksi kolmesta poliittisesta skandaalista johti poliitikon eroon. Suurin osa poliitikoista (71 %) valittiin myös uudelleen eduskuntaan kohun tai skandaalin jälkeen, mikä osoittaa tapausten vaikutusten olevan useimmiten rajallisia ja lyhytaikaisia. Kohu- tai skandaalityypillä, poliitikon sukupuolella tai hänen puoluetaustallaan ei tutkimuksen mukaan ollut vaikutusta tapauksen seurauksiin. Aiemman tutkimuksen perusteella tutkimukseni lähtökohtana oli se, että kohu- ja skandaalitapausten seuraukset ovat negatiivisia. Aineistoon löytyviä kohu- ja skandaalitapauksia tarkasteltaessa voidaan kuitenkin nähdä viitteitä siitä, että osa poliitikoista saattaisi käyttää erityisesti poliittisia kohuja keinona lisätä omaa kannatustaan. Näin ollen myös kohu- ja skandaalitapausten positiivisten vaikutusten tarkastelu olisi yksi kiinnostava jatkotutkimusaihe. Tutkimukseni tarjoaakin useita mielenkiintoisia aiheita jatkotutkimukselle, sillä se keskittyy tarkastelemaan kohu- ja skandaalitapauksia sekä niiden seurauksia vain rajatusta näkökulmasta.