Yhteisöllisyyden rooli etätyötä tekevien työn imun kokemisessa

Abstract

Tilastojen valossa etätyö näyttää olevan kasvava työnteon muoto. Se poikkeaa piirteiltään lähityöstä muun muassa siinä, että sitä tehdään tyypillisesti fyysisesti erillään kollegoista. Tämä taas luo oman haasteensa työntekijöiden väliselle vuorovaikutukselle, millä puolestaan voi olla vaikutusta esimerkiksi työntekijöiden kokemaan yhteisöllisyyteen. Tämän tutkielman tarkoituksena onkin tarkastella etätyön yhteyttä työntekijöiden yhteisöllisyyden ja työn imun kokemuksiin. Tavoitteena on selvittää, millainen rooli yhteisöllisyydellä on etätyön ja työn imun välisen yhteyden taustalla. Lisäksi etätyön ja yhteisöllisyyden välisen yhteyden tarkastelua syvennetään tutkimalla sitä uusien ja kokeneempien työntekijöiden luokissa. Näiden analyysien tarkoituksena on lisätä ymmärrystä etätyön yhteydestä työhyvinvointiin sekä luoda katsaus 2020-luvun suomalaiseen työelämään etätyön kontekstissa. Tutkielman teoreettisena taustana on työn vaatimusten ja voimavarojen teoria. Teorian valossa yhteisöllisyys voidaan käsittää työn voimavarana, jolloin sillä voidaan olettaa olevan myös positiivinen yhteys työhyvinvointiin.

Aineistona tutkielmassa on vuoden 2023 työolobarometri, joka on suomalaisen työelämän kehitystä säännöllisesti kartoittava kyselytutkimus. Aineiston perusjoukko on kaikki vähintään 10 tuntia viikossa työskentelevät suomalaiset 18–64-vuotiaat palkansaajat (n=2003). Vastausprosentti puhelinhaastatteluna ja verkkolomakkeella toteutetussa tutkimuksessa oli 74. Tässä tutkielmassa aineistoa analysoitiin SPSS-ohjelmistolla ristiintaulukoimalla etätyötä, työn imua, yhteisöllisyyttä ja työsuhteen kestoa kuvaavia muuttujia. Etätyön tiheyttä kuvaava muuttuja jaettiin päivittäin, viikoittain, kuukausittain tai satunnaisesti ja ei koskaan etätyötä tehneiden luokkiin. Työn imu -muuttuja taas muodostettiin työntekijän tarmokkuutta, omistautumista ja uppoutumista kuvaavien alkuperäisten muuttujien pohjalta muodostamalla niistä summamuuttuja sekä luokittelemalla tämä muuttuja matalan, kohtalaisen ja korkean työn imun luokkiin. Työntekijän yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen tunteen yleisyyttä koskeva muuttuja puolestaan luokiteltiin uudelleen matalaa ja korkeaa yhteisöllisyyttä kuvaaviin luokkiin. Lisäksi nykyisen työsuhteen kestoa mittaava muuttuja luokiteltiin uusien ja kokeneempien työntekijöiden luokkiin.

Tutkielman ensimmäinen tutkimuskysymys kohdistuu etätyön ja työn imun välisen yhteyden tarkasteluun. Tulosten mukaan etätyön ja työn imun välillä on yhteys, jossa viikoittain, kuukausittain tai satunnaisesti etätyötä tekevät näyttävät kokevan enemmän työn imua verrattuna päivittäin etätyötä tekeviin ja vain lähityötä tekeviin. Toinen tutkimuskysymys puolestaan koskee etätyön ja yhteisöllisyyden yhteyden laatua. Tämä yhteys vaikuttaa tulosten perusteella olevan pääosin negatiivinen. Kolmannen, yhteisöllisyyden ja työn imun yhteyteen keskittyvän tutkimuskysymyksen kohdalla tulokset osoittivat, että muuttujien välillä on positiivinen yhteys. Neljänteen tutkimuskysymykseen vastaamiseksi etätyön ja työn imun välisen yhteyden analysointia syvennettiin tarkastelemalla sitä yhteisöllisyyden eri luokissa. Muuttujien välinen yhteys oli erilainen matalan ja korkean yhteisöllisyyden luokissa. Matalan yhteisöllisyyden luokassa päivittäin etätyötä tekevät kokivat vähiten työn imua, kun taas korkean yhteisöllisyyden luokassa he kokivat korkeaa työn imua eniten. Viidennessä tutkimuskysymyksessä puolestaan kysytään, eroaako etätyön ja yhteisöllisyyden välinen yhteys uusien ja kokeneempien työntekijöiden luokissa. Vain kokeneempien työntekijöiden luokassa muuttujien välillä havaittiin merkitsevä yhteys. Luokkien väliset erot olivat kuitenkin melko pieniä. Edellä esitellyt tulokset osoittavat, että yhteisöllisyydellä on merkittävä rooli työn imun kokemisessa etätyössä. Organisaatioissa tulisikin etsiä keinoja etätyötä tekevien yhteisöllisyyden kokemisen tukemiseksi.