Metsäteollisuus metsänpeitossa : Ekokriittinen ja posthumanistinen tarkastelu Tapani Hietalahden teoksesta Metsän peitto

Abstract

Tämä kandidaatintutkielma tarkastelee ihmisen ja luonnon suhdetta Tapani Hietalahden teoksessa Metsän peitto. Tutkimusasetelmana on löytää kansanperinteen kuvaston ja ihmisyyden esittämisen tavoista retorisia keinoja, joilla teos perustelee metsätalouteen ja kulutusyhteiskuntaan kohdistuvaa kritiikkiään. Tavoitteena on nostaa esille teorialähteiden tunnistamia dikotomioita kuten ihminen/ei-ihminen, kulttuuri/luonto, mieli/materia ja inhimillinen/ei-inhimillinen. Rajoja tunnistamalla ja niitä analysoimalla on mahdollista tuoda esille ihmisen perustavanlaatuinen yhteys toisiin lajeihin, elottomaan ja elolliseen ympäristöön sekä korostaa näiden välille verkottuvia yhteyksiä ja järjestelmiä. Metsän peitto -teos tarjoaa lukuisia kirjallisuuden representaatioita ihmisyyden asemoitumisesta sekä konkreettisesti että metaforisesti osaksi ympäristöään.

Tutkielma jakautuu kolmeen päälukuun, joissa liikutaan perinteisestä kansanuskon metsäsuhteesta kohti metafyysistä elollisen ja ei-elollisen sekoittumisen poetiikkaa. Tarkastelu alkaa havainnoilla ilmiöistä metsän peitto ja metsänpeitto, jotka käsitteinä kytkevät ihmisen sekä fyysisellä että metaforisella tasolla osaksi ympäristössä tapahtuvaa vuorovaikutusta. Kansanperinteen mukaista eksymiskokemusta tutkitaan folkloristiikkaa ja kansanuskoa käsittelevien artikkelien kautta. Pyrkimyksenä on ymmärtää, miten metsänpeittoa kommunikaatiotilana käytetään metonyymisesti kuvatessa ihmisen ja ei-ihmisen välistä vuorovaikutuksen katkeamista.

Toinen ja kolmas luku käsittelevät Metsän peitto -teoksen ilmaisurepertoaaria ekokritiikin ja posthumanismin tutkimussuuntauksista valikoidun käsitteistön avulla. Teoksen teema, eksyminen, ja sitä seuraava esille tulo, näkeminen, liittyy molempien teorioiden tavoitteeseen tunnistaa ja havainnoida kirjallisuuden kuvaamia ekologisia ongelmia. Ekokriittisestä tutkimusnäkökulmasta käsin keskitytään inhimillistä ja luontoa rinnastavien konventioiden esitystapoihin sekä pastoraalin ja apokalypsin trooppeihin. Kolmannessa pääluvussa tutkitaan post-humanismin avulla inhimillistämisen ja eläimellistämisen käsitteistön kautta kohdeteoksen kommunikaatiosuhteita eri lajien ja toimijoiden välillä. Metsänpeitto nähdään lopulta ekokritiikin ja posthumanismin kontekstissa tilana, joka herättää lukijan kysymään, mitä metsän ja ihmisen suhteessa on oikeastaan tapahtumassa.