Sosiaalisen ahdistuneisuuden yhteys kiusatuiksi tulleiden nuorten avun hakemiseen

Abstract

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sosiaalisen ahdistuneisuuden (SA) yhteyttä kiusatuiksi tulleiden nuorten avun hakemiseen. Kiusatuksi joutuminen on melko yleistä nuorten keskuudessa, ja sillä on monia kielteisiä seurauksia heidän hyvinvoinnilleen. Avun hakeminen voi suojata nuoria näiltä seurauksilta, mutta kaikki heistä eivät kerro kiusaamiskokemuksistaan muille. On tärkeää selvittää, mitkä tekijät estävät kiusatuiksi tulleita nuoria tuomasta kokemuksiaan ilmi, jotta voidaan puuttua näihin esteisiin ja lisätä näiden nuorten avun hakemista. Kiusatuiksi joutuneet nuoret kokevat usein SA:ta, johon liittyy monia piirteitä, jotka saattavat estää näitä nuoria hakemasta apua tilanteeseensa. Sitä, lisääkö tai vähentääkö SA nuorten todennäköisyyttä kertoa kiusaamiskokemuksistaan muille, ei kuitenkaan ole aiemmin tutkittu.

Tutkimushypoteesini oli, että SA on kielteisesti yhteydessä kiusatuiksi tulleiden nuorten avun hakemiseen. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, vaihteleeko tämä mahdollinen yhteys nuoren sukupuoli-identiteetin (poika / tyttö / muu sukupuolikokemus), kouluasteen (ylempi perusaste / toinen aste) tai kiusaamisen tyypin (suora / ihmissuhteisiin liittyvä / digitaalinen) mukaan. Näihin tekijöihin liittyvät hypoteesini olivat, että yhteys on vahvempi tytöillä kuin pojilla, yhtä vahva ylemmällä perusasteella kuin toisella asteella sekä vahvin ihmissuhteisiin liittyvän, toiseksi vahvin digitaalisen ja heikoin suoran kiusaamisen kohdalla. Muunsukupuolisten nuorten osalta en asettanut hypoteesia aiemman tutkimustiedon vähäisyyden vuoksi.

Tämän tutkimuksen aineisto sisältää 156 776 nuorta, jotka vastasivat vuoden 2021 Kouluterveyskyselyyn ja opiskelivat tällöin 8. tai 9. luokalla, lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa. Nämä nuoret vastasivat Kouluterveyskyselyyn vapaaehtoisesti ja nimettömästi, ja heidän vastauksensa perustuivat itsearviointeihin. Nuorten SA:ta mitattiin Mini-SPIN-kyselyllä. Heidän kokemuksiaan kiusatuksi tulemisesta mitattiin erillisellä kysymyksellä siitä, kuinka usein nuorta oli kiusattu koulussa kuluneen lukukauden aikana, johon oli neljä vastausvaihtoehtoa. Kiusaamista kokeneiden nuorten avun hakemista mitattiin erillisellä kysymyksellä siitä, oliko nuori kertonut kiusaamisesta koulun aikuiselle, johon oli kaksi vastausvaihtoehtoa. SA:n yhteyttä kiusatuiksi joutuneiden nuorten avun hakemiseen selvitettiin logistisella regressioanalyysilla. Siinä kontrolloitavia taustamuuttujia olivat nuoren sukupuoli-identiteetti, kouluaste, masentuneisuus, yleistynyt ahdistuneisuus, vanhempien koulutustaso ja perheen taloudellinen tilanne.

Tutkimuksessa ilmeni, että SA ei selittänyt avun hakemisen todennäköisyyttä, kun kiusatuiksi tulleita nuoria tarkasteltiin yhtenä ryhmänä. Kun taustamuuttujat kontrolloitiin ja nuoret jaoteltiin sukupuoli-identiteetin ja kouluasteen mukaan, SA:n havaittiin heikentävän avun hakemisen todennäköisyyttä kiusatuiksi joutuneilla tytöillä, mutta ei pojilla, muunsukupuolisilla nuorilla, ylemmän perusasteen oppilailla tai toisen asteen opiskelijoilla. Kun kiusaaminen jaoteltiin eri kiusaamistyyppeihin, SA ei selittänyt tilastollisesti merkitsevästi sitä, olivatko suoraan, ihmissuhteiden välityksellä tai digitaalisesti kiusatuiksi tulleet nuoret kertoneet kiusaamisesta koulun aikuiselle.

Tutkimus tarjosi uutta tietoa SA:n ja kiusatuiksi joutuneiden nuorten avun hakemisen välisestä yhteydestä sekä siitä, miten tämä yhteys vaihtelee eri sukupuoli-identiteettien, kouluasteiden ja kiusaamismuotojen välillä. Tutkimustulosten mukaan SA selittää osaltaan sitä, miksi kiusatuiksi tulleet tytöt jättävät kertomatta tilanteestaan koulunsa aikuisille. SA ei kuitenkaan vaikuta olevan yhteydessä muiden tässä tutkimuksessa tarkasteltujen kiusatuiksi joutuneiden nuorten avun hakemiseen. Näitä tuloksia voidaan soveltaa käytännössä, kun pyritään edistämään nuorten avun hakemista kiusaamiseen. Tulokset viittaavat siihen, että kiusatuiksi joutuneiden tyttöjen SA:ta lievittämällä voidaan lisätä heidän avun hakemisensa todennäköisyyttä. Jatkossa olisi tärkeää tutkia, miksi SA:n ja avun hakemisen välinen yhteys on tämän tutkimuksen perusteella merkittävä vain tytöillä. Lisäksi olisi olennaista selvittää, yleistyvätkö tämän tutkimuksen tulokset avun hakemiseen myös muista lähteistä kuin koulun aikuisilta sekä ylemmällä perusasteella ja toisella asteella opiskelevia suomalaisnuoria laajempaan joukkoon.