Sopivasti puhelias – Nuoren puhujana asemoituminen jälkihuollon siirtoneuvotteluissa

Abstract

Artikkelissa tarkastellaan kahta lastensuojelun avohuollosta jälkihuoltoon siirtymässä olevan nuoren asiakasneuvottelua, jotka poikkeavat toisistaan siten, että ensimmäisessä neuvottelussa nuori on vaitelias ja toisessa runsaasti äänessä. Nauhoitettujen neuvottelujen vaiheittaiseen lähiluentaan, tutkijatriangulaatioon ja minäilmausten kvantifiointiin perustuvassa analyysissa kysytään, mitä nuoren asemoituminen ”hiljaiseksi” tai ”puheliaaksi” neuvotteluissa merkitsee. Tulosten perusteella siirtoneuvottelut ovat institutionaalisen vuorovaikutuksen tilanteita, joita ohjaavat instituution tavoitteet ja käytännöt. Nuoren asemoituminen vaikenevaksi tai puheliaaksi kuitenkin vaikuttaa keskustelujen sisältöön, niiden symmetriaan, ammattilaisten rooleihin ja työskentelyn onnistumiseen erityisesti nuoren ymmärretyksi tulemisen ja vuorovaikutussuhteen muotoutumisen näkökulmista. Artikkelissa päädytään pohtimaan, asettaako kielen ja puheen valta-asema sosiaalityön käytännöissä nuoret asiakkaat eriarvoiseen asemaan heidän saamiensa yksilöllisten ja tarkoituksenmukaisten palvelujen suhteen.