Surgical Treatment of Advanced Epithelial Ovarian Cancer

Abstract

Epiteliaalinen munasarjasyöpä diagnosoidaan useimmiten syövän jo ollessa levinnyt laajalle vatsaonteloon. Levinneen munasarjasyövän hoidon kultainen standardi on leikkaus yhdistettynä solunsalpaajahoitoon. Kaiken näkyvän kasvaimen poisto leikkauksessa on levinneen munasarjasyövän merkittävin ennustetekijä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi kirurginen hoito on viime vuosikymmeninä maailmanlaajuisesti kehittynyt merkittävästi kohti maksimaalista sytoreduktiivista kirurgiaa, jossa vatsaonteloa operoidaan huomattavasti laajemmin perinteiseen munasarjasyöpäkirurgiaan verrattuna.

Tampereen yliopistollisessa sairaalassa laajentunut leikkaustapa levinneen munasarjasyövän hoidossa otettiin käyttöön vuonna 2016. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida uuden leikkaustavan käyttöönoton vaikutuksia munasarjasyöpäpotilaiden hoitoon ja ennusteeseen.

Tutkimuksen ensimmäinen osatyö käsitteli uuden leikkaustavan käyttöönoton vaikutuksia leikkaushoitoon ja kirurgisesti hoidettujen potilaiden ennusteeseen. Tulokset osoittivat, että laajentuneen kirurgian myötä kaiken kasvaimen poisto leikkauksessa saavutettiin lähes kolme kertaa useammin verrattuna perinteiseen kirurgiaan. Tämän seurauksena leikattujen potilaiden tautivapaa-aika sekä kokonaiselossaoloaika parantuivat merkitsevästi. Elossaolohyöty oli selkeä levinneisyysasteen III potilailla, mutta tilastollisesti merkitsevää hyötyä levinneisyysasteen IV potilailla ei todettu.

Toisessa osatyössä verrattiin kirurgisen hoidon komplikaatioita perinteisen ja uuden leikkaustavan ryhmissä. Komplikaatioiden kokonaismäärä oli molemmissa ryhmissä korkea, mutta laaja sytoreduktiivinen kirurgia lisäsi komplikaatioriskiä kolminkertaisesti. Suurin osa komplikaatioista oli kuitenkin vakavuusasteeltaan lieviä, jolloin ne harvoin merkittävästi heikentävät leikkauksesta toipumista.

Kolmas osatyö selvitti uuden leikkaustavan vaikutuksia hoitopäätöksiin ja koko potilasryhmän ennusteeseen. Leikkaushoitoon päätyi kolme neljästä levinneen munasarjasyövän diagnoosin saaneista potilaista, ja tämä osuus ei näyttänyt merkitsevästi muuttuvan uuden leikkaustavan käyttöönoton myötä. Lisäksi tutkimus osoitti, että uuden leikkaustavan käyttöönotto ei vaikuttanut tuovan elossaolohyötyä koko potilasryhmää tarkastellessa.

Väitöskirjatutkimus osoittaa, että maksimaalisen sytoreduktiivisen kirurgian käyttöönotto levinneen munasarjasyövän leikkaushoidossa näyttää hyödyttävän tarkkaan valittua potilasjoukkoa, mutta koko potilasryhmän ennustetta muutos ei näytä parantavan. Merkittävin munasarjasyöpäpotilaan ennusteeseen vaikuttava tekijä on täydellinen kasvaimen poisto, johon tulisi pyrkiä minimoiden leikkaukseen liittyvät riskit.

Epithelial ovarian cancer is most often diagnosed at advanced stage, when the cancer has already spread widely throughout the abdominal cavity. The golden standard for treatment includes surgery combined with chemotherapy. Achieving complete cytoreduction, defined as no macroscopic residual disease at the end of the surgery, remains the most significant prognostic factor for survival. To achieve this goal, the surgical management has in recent decades undergone a substantial evolution towards maximal cytoreductive surgery, characterized by significantly more extensive intra-abdominal procedures compared to traditional surgical methods.

The implementation of maximal cytoreductive surgery was introduced in Tampere University Hospital, Finland at the beginning of 2016. This study aimed to evaluate the effects of implementation of maximal cytoreductive surgery on treatment outcomes of surgically treated patients, and also on the entire population with advanced epithelial ovarian cancer.

The first study investigated the impact of a changed surgical protocol on surgical outcomes and survival of surgically treated patients. The results showed that the implementation of maximal cytoreductive surgery resulted in threefold higher rate of complete cytoreduction compared to the era of standard surgery. As a result, both progression-free and overall survival of surgically treated patients improved significantly. The survival benefit was unquestionable in stage III patients, but did not reach statistical significance in stage IV patients.

The second study compared the complications related to surgical treatment before and after the introduction of maximal cytoreductive surgery in our institution. The study demonstrated that the total complication rate related to surgical treatment was high in both study groups, but maximal cytoreductive surgery was associated with a threefold increased risk of complications. However, most of the complications were graded as minor, rarely having a significant impact on recovery period after surgery. The third study explored the treatment decisions and overall survival of the entire patient cohort. The results showed that approximately three out of four patients diagnosed with advanced epithelial ovarian cancer were referred to surgical treatment and this proportion did not seem to be significantly affected by the change in the surgical paradigm. In addition, the study did not find survival benefit of the implementation of extensive surgery when evaluating the entire patient cohort.

In conclusion, the implementation of maximal cytoreductive surgery in the treatment of advanced epithelial ovarian cancer seems to have demonstrable survival benefits for carefully selected patients undergoing surgery. However, this change in treatment paradigm does not seem to translate into improved outcomes for the entire patient cohort. The most critical determinant of survival in advanced epithelial ovarian cancer is the complete cytoreduction, which should be pursued while minimizing surgical morbidity.