Hoitohenkilökunnan tietämys nielemisvaikeuksista, niiden seulonnasta ja huomioimisesta hoitotyössä geriatrisilla osastoilla: Kyselytutkimus

Abstract

Nielemisvaikeutta on arvioitu esiintyvän jopa 47–82 prosentilla geriatrisista potilaista. Nielemisvaikeus voi heikentää potilaan vointia ja elämänlaatua aiheuttamalla aliravitsemusta, nestevajausta, aspiraation aiheuttamaa keuhkokuumetta sekä psykososiaalista haittaa. Nielemisvaikeuden varhainen tunnistaminen on tärkeässä asemassa nielemisen kliinisen arvioinnin toteutumisessa sekä potilaan kuntoutuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Hoitohenkilökunnan riittävän käytännön osaamisen ja nielemisvaikeuksia koskevien toimintatapojen hallitsemisen voidaan nähdä edistävän potilasturvallisuutta. Hoitohenkilökunnan nielemisvaikeuksia koskeva teoreettinen tietämys ja käytännön osaaminen korostuvat geriatrisilla osastoilla, sillä nielemisvaikeuksien esiintyvyyden on todettu olevan korkea iäkkäässä väestössä. Tärkeästä asemastaan huolimatta geriatristen osastojen hoitohenkilökunnan teoreettista tietämystä ja käytännön osaamista nielemisvaikeuksia koskien ei tiettävästi ole aikaisemmin tutkittu Suomessa.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää geriatrisilla osastoilla työskentelevän hoitohenkilökunnan tietämystä nielemisvaikeuksista, niiden seulonnasta ja huomioimisesta hoitotyössä, puheterapeutin saavutettavuutta sekä hoitohenkilökunnan arviota omasta tietämyksestään ja osaamisestaan. Lisäksi kartoitettiin hoitohenkilökunnan kokemaa tarvetta ja kiinnostusta nielemisvaikeuksia koskevaa lisäkoulutusta kohtaan. Tutkimusaineisto koostui tutkielmaa varten laaditun verkkokyselyn avulla kerätyistä vastauksista. Määrällisestä aineistosta laskettiin frekvenssit ja suhteelliset frekvenssit ja laadullinen aineisto analysoitiin hyödyntämällä aineistolähtöistä sisällönanalyysia.

Tutkielman tulokset osoittavat nielemisvaikeuden seulontakäytänteiden olevan vakiintumattomia geriatrisilla osastoilla. Teoreettista tietämystä tarkasteltaessa hoitohenkilökunnan jäsenet tunnistivat parhaiten näön- ja kuulonvaraisesti havaittavissa olevat nielemisvaikeuteen viittaavat oireet, mutta kokonaisuudessaan teoreettinen tietämys oli vaihtelevaa. Lisäksi nielemisvaikeuden kompensatoristen keinojen käytössä ilmeni vakiintumattomuutta. Hoitohenkilökunnan vastauksissa näyttäytyi pyrkimys potilaan turvallisen ruokailuasennon takaamiseen sekä ruokailun seuraamiseen. Tutkielmassa hoitohenkilökunnan jäsenet ilmaisivat selkeää kiinnostusta ja tarvetta nielemisvaikeuksia koskevaa lisäkoulutusta kohtaan, vaikka enemmistö ilmaisi osaavansa toimia potilaan kanssa, jolla on nielemisvaikeus.

Tutkielman tulokset antavat yleiskuvan geriatristen osastojen hoitohenkilökunnan nielemisvaikeuksia koskevasta tietämyksestä sekä huomioimisesta hoitotyössä. Tulokset korostavat yhtenäisten hoitokäytänteiden muodostamisen sekä nielemisvaikeuksia koskevan lisäkoulutuksen tarvetta geriatrisilla osastoilla. Nielemisvaikeuksia koskevaa lisäkoulutusta järjestävillä tahoilla olisi tärkeää olla ajantasainen ja todenmukainen kuva hoitohenkilökunnan teoreettisesta tietämyksestä sekä käytännön osaamisesta, jotta lisäkoulutuksen sisältö palvelisi mahdollisimman hyvin kohderyhmäänsä.