Kiviainesten ottoalueiden lupamääräiset pintavesitarkkailut : Näytteenottosuunnitelmille asetetut vaatimukset

Abstract

Maa- ja kiviainesten ottotoiminta vaikuttaa muodostuvien pintavesien laatuun ja määrään. Soranotto tyypillisesti vähentää muodostuvien pintavesien määrää ja kasvattaa niiden kiintoainepitoisuutta. Soranottoalueiden maaperä on tyypillisesti hyvin vettä läpäisevä, joten pintavaluntaa ei juurikaan muodostu luonnontilassakaan. Kalliokiviainestenotto taas tyypillisesti lisää pintavesien muodostumista. Se saattaa myös esimerkiksi happamoittaa pintavesiä tai nostaa niiden sähkönjohtavuutta tai typpipitoisuutta. Pilaantumattomien maiden vastaanoton vaikutukset ottoalueiden pintavesiin vaihtelevat laajasti muun muassa vastaanotettavien massojen laadun mukaan. Tyypillisiä vastaanottotoiminnan vaikutuksia pintavesien laatuun ovat sameuden, sähkönjohtavuuden ja ravinnepitoisuuksien lisääntyminen. Onnettomuudet kuten tulipalot ja polttoainevuodot lisäävät pintavesien laadun heikkenemisen riskiä sekä otto- että vastaanottotoiminnan yhteydessä.

Maa- ja kiviainesten ottamista ohjataan maa-aineslailla. Ottotoiminta edellyttääkin käytännössä aina sen mukaista maa-aineslupaa. Kallionkiviainesten ottaminen ja maiden vastaanotto edellyttävät myös ympäristösuojelulain mukaista ympäristölupaa. Soranotossa ympäristöluvan edellyttäminen on tapauskohtaista. Ympäristönsuojelulakiin sisältyy toiminnanharjoittajan velvollisuus olla selvillä toiminnan ympäristövaikutuksista. Ottoalueiden ympäristöluvissa on yleensä vaatimukset pintavesitarkkailuille, joiden avulla on tarkoitus pysyä selvillä toiminnan vaikutuksista alueen vesistöön. Pintavesitarkkailua tehdään tyypillisesti maastokäynneillä, laboratoriossa analysoitavilla näytteillä sekä kenttämittauksilla. Kuntien ympäristösuojeluviranomaiset vastaavat yleensä ottoalueiden lupaehtojen toteutumisen valvonnasta.

Työn päätavoitteina oli selvittää maa- ja kiviainesten ottoalueiden lupamääräisten pintavesitarkkailuiden mahdollisia kehitystarpeita sekä selvittää lupamääräisten pintavesitarkkailuiden nykytilaa Pirkanmaan alueella. Työssä käytettyjä tutkimusmenetelmiä olivat kirjallisuustutkimus ja pintavesitarkkailuohjelmien, ottoalueiden lupapäätösten ja tarkkailutulosten tarkastelu sekä kuntien ympäristönsuojeluviranomaisiin kohdistetut teemahaastattelut. Tarkastelujen ja haastatteluiden perusteella todettiin eroja toimintatavoissa, valvontaresursseissa ja tarkkailutulosten tulkinnassa. Haastattelututkimuksessa oli mukana viisi kuntaa, joista yhdessä ei edellytetä ottoalueiden pintavesitarkkailuita lainkaan, vaikka kaikissa muissa sitä edellytetään kalliokiviainesten ottoalueilla käytännössä aina. Toisessa kunnassa ympäristösuojelun resurssit eivät riitä pintavesitarkkailuiden valvontaan ympäristönsuojelulain edellyttämällä tavalla. Ottoalueiden pintavesien laadulle ei ole määritetty referenssiarvoja eikä ole määritetty tapaa, jolla tarkkailutulosten kehittymistä tarkastellaan. Kuntien viranomaiset vertaavat tarkkailutuloksia useisiin eri referenssiarvoihin. Havaitut ongelmat ottoalueiden pintavesitarkkailuissa asettavat eri kuntien alueella toimivat toiminnanharjoittajat eriarvoiseen asemaan ja heikentävät ottotoiminnasta aiheutuvien riskien hallintaa.

Valtion aluehallintoviranomaisilla on vaikutusvaltaa ottoalueiden lupaehtoja määritettäessä. Viranomaiset voisivat edellyttää tietyn vähimmäistason pintavesitarkkailua ottoalueille, mikäli lupahakemukseen ei sisälly pintavesitarkkailua. Tämä voisi vähentää kuntien välistä käytäntöjen epäyhteneväisyyttä. Ohjearvojen määrittäminen ottoalueiden pintavesien laadulle tekisi tarkkailutulosten tulkinnasta johdonmukaisempaa. Yleisten ohjearvojen määrittäminen voi olla haasteellista muun muassa ottoalueiden vaihtelevien olosuhteiden vuoksi. Ohjearvojen määrittäminen vaatisi lisätutkimusta.