Yhteisen tuntu : Hannah Arendt materiaalisena mediateoreetikkona

Abstract

Tarkastelen väitöskirjassani politiikan teoreetikkona tunnetun Hannah Arendtin toiminnallisen elämän teorian materiaalisia ulottuvuuksia ja niiden antia mediatutkimukselle hyödyntämällä erityisesti hänen teoksiaan <i>The human condition</i> (1958) ja <i>The life of the mind</i> (1977–1978). Ehdotan, että Arendtin tapa ymmärtää materiaalisen maan ja ihmisten valmistaman maailman välinen dynamiikka tarjoaa hedelmällisen lähtökohdan omanlaiselleen materiaaliselle mediateorialle, joka problematisoi kapitalistisen talous- ja hallintajärjestelmän instrumentalistisen ja usein immateriaalisesti sävyttyneen suhtautumisen teknologiaan sekä avaa mahdollisuuden lähestyä yhteisen todellisuuden rakentumista vähemmän ihmiskeskeisesti. Näin ymmärrettynä Arendtin ajattelu resonoi viimeaikaisten uusmaterialististen keskustelujen kanssa samalla kun hänen ajattelunsa erityinen anti tutkimusalan teoriakeskusteluille kiteytyy maan käsittämisessä muille ilmenemisen ja muiden havaitsemisen materiaaliseksi mediumiksi.

Tutkimukseni keskiössä on tulkintani Arendtin common sensen käsitteistyksestä materiaalisena yhteisen tuntuna – aistisissa suhteissa muodostuvana, vastavuoroisena kokemuksena jaetusta todellisuudesta. Tällainen käsitystapa problematisoi ja haastaa kielelliseen konstruktionismiin nojautuvan kulttuuriteorian ja kulttuurintutkimuksen käsityksen common sensestä arkijärkisinä oletuksina ankkuroituen pikemminkin materiaaliseen konstruktionismiin. Materiaalinen tulkintani yhteisen tunnusta ja laajemmin Arendtin toiminnallisen elämän teoriasta hahmottaa Maan elonkehän monilajisten ilmenemisten esteettiseksi tilaksi – mediumiksi, joka sekä tarjoaa mahdollisuuden että asettaa ehdot sitä asuttavien olentojen, myös ihmisten, olemassaololle ja toiminnalle.

Keskeinen ehdotukseni väitöskirjassa on, että Arendtin tapa ymmärtää yhteisen tuntu avaa mahdollisuuden ei pelkästään määritellä toisin vaan myös politisoida perustavalla tavalla yhteisen todellisuuden materiaalinen rakentuminen – prosessi, johon myös erilaiset mediateknologiat yhä tiiviimmin osallistuvat. Nivon Arendtin keskusteluihin mediatutkimuksen materiaalisesta siirtymästä, joka on 2010-luvun kuluessa vahvistunut ja noussut haastamaan kulttuurista lähestymistapaa jäsentävän representaatioajattelun sekä sen korostaman kielellissymbolisen järjestyksen ensisijaisuuden. Esitän myös, että Arendtin pohjalta työstämäni yhteisen tunnun käsitteellistys avaa ympäristökatastrofien värittämässä teknokapitalistisessa todellisuudessa uudenlaisia mahdollisuuksia ei-inhimillisen ja materiaalisen osalliseksi ottavalle politiikalle ja sen teoretisoimiselle.

Hion ajatusta yhteisen tunnun politisoivasta voimasta dialogissa yhtäältä representaatioajattelun uusmaterialistisen kritiikin ja toisaalta aistisen politiikan teorian kanssa. Suhteutan käsitteellistykseni politiikan teoreetikko Jacques Rancièren käsitykseen politiikasta niin sanottuina aistittavan jakoina ja osattomuuden ilmaisuina. Näissä keskusteluissa Arendtin toiminnallisen elämän teoria hahmottuu laajemminkin materiaaliseksi mediateoriaksi, joka käsittää ihmistoimijuuden ja yhteisen todellisuuden rakentuvan vastavuoroisissa, ruumiillisissa ja aistisissa suhteissa paitsi toisiin ihmisiin myös ei-inhimillisiin olentoihin, teknologisiin artefakteihin ja maan materiaalisuuksiin. Samalla kehittämäni lähestymistapa tekee mahdolliseksi politisoida teknomateriaalisesta ympäristöstä nousevia aistisen epäjärjestyksen hetkiä ja haastaa nykykapitalismille ominaista ekologista tunnottomuutta.

Väitöstutkimuksessani argumentoin, että Arendtin toiminnallisen elämän teoria on myös vahva puheenvuoro maahan sitoutumisen elintärkeydestä ja tällaisena se sekä täydentää materiaalisen mediateorian viimeaikaisia keskusteluja että asettaa tutkimusalalle haasteen ja velvoitteen osaltaan pitää huolta maasta monilajisten ilmenemisten ainutkertaisena mediumina. Kaiken kaikkiaan tutkimukseni avaa mediatutkijoille uudenlaisia mahdollisuuksia ymmärtää ja soveltaa Arendtin ajattelua, jota on alan piirissä tulkittu pitkään lähinnä julkisuusteorian näkökulmasta. Osoitan tutkimuksessani lisäksi mediateoreettisia rajapintoja muiden alojen Arendtista kiinnostuneen tutkimuksen kanssa sekä täydennän ajankohtaisia keskusteluja materiaalisuuden merkityksestä humanistisessa ja yhteiskuntatieteellisessä ajattelussa.

This dissertation examines the material dimensions of Hannah Arendt’s theory of active life and the potential her theory has in terms of media theory. Drawing primarily on Arendt’s major works <i>The human condition</i> (1958) and <i>The life of the mind</i> (1977–1978), I propose that her understanding of the dynamic between the materialities of <i>Earth</i> and the human-constructed <i>World</i> offers a fertile starting point for a distinctively material media theory—one that critically interrogates the instrumentalist and often immaterial orientation toward technology that characterizes globally the economic and political systems of governance. At the same time, Arendt’s thinking opens possibilities for approaching the construction of a shared reality in less anthropocentric terms. In this light, Arendt’s theorization resonates with recent new materialist debates, and her specific contribution to theoretical discussions in media studies can be crystallized in her conceptualization of the Earth as a material medium for appearing to others and for perceiving others.

At the core of the dissertation is my reinterpretation of Arendt’s concept of <i>common sense</i> as a material <i>sense of the common</i> — a reciprocal, sensory experience of shared reality that emerges through embodied relations. This definition challenges language-based cultural theories of common sense and instead aligns with what can be called material constructionism. My material reading of common sense, and of Arendt’s broader theory of active life, conceives of the Earth’s biosphere as an aesthetic space of multispecies appearances—a material medium that both enables and conditions the existence and activity of beings that inhabit it, including the humans.

The central argument of my dissertation is that Arendt’s conception of common sense not only invites a redefinition of shared reality but also enables its fundamental politicization as a materially constructed process—one in which media technologies are increasingly entangled. I relate Arendt’s thought with the material turn in media studies, which has gained significant momentum since the 2010s, challenging the dominance of representation-based approaches and their emphasis on symbolic-linguistic structures. I further argue that my Arendt-inspired interpretation of <i>common sense</i> provides new theoretical tools for rethinking politics within the contemporary technocapitalist reality, undergrounded by environmental crisis. This approach opens the way for a politics that also accounts for nonhuman and material agencies.

I refine the idea of the politicizing force of common sense in dialogue with, on the one hand, the new materialist critique of representation, and on the other hand, theories of sensory politics. I discuss my conceptual framework in relation to political theorist Jacques Rancière’s notion of politics as the “distribution of the sensible” and as expressions of “the part of those with no part”. In these discussions, Arendt’s theory of active life emerges more broadly as a material media theory—one that conceives of human agency and the construction of shared reality as rooted in reciprocal, embodied, and sensory relations not only with other people but also with nonhuman beings, technological artifacts, and the materialities of the Earth. This, in turn, enables the politicization of moments of sensory disruption that arise from our technomaterial environments, thereby challenging the ecological insensitivity sustained by contemporary capitalism.

I argue that Arendt’s theory of active life is also a powerful articulation of the existential necessity of being grounded in the earth. In this sense, her work both complements recent developments in material media theory and issues a challenge and responsibility to the field: namely to care for the Earth’s biosphere as a unique medium of multispecies appearances. Overall, my dissertation opens new possibilities for media scholars to engage with Arendt’s thought, which has long been interpreted in the field primarily through the lens of the theories of public life. Furthermore, the dissertation identifies theoretical interfaces between media theory and Arendt scholarship in other disciplines as well as contributes to broader contemporary debates on the significance of materiality in the humanities and social sciences.