Menetyksestä merkitykseen: Autoetnografinen tutkimus vanhemman menetyksen vaikutuksesta opettajaidentiteetin kehitykseen
Nieminen, Nea (2025)
Nieminen, Nea
2025
Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisteriohjelma - Master´s Programme in Educational Studies
Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta - Faculty of Education and Culture
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2025-11-07
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-2025110710465
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-2025110710465
Tiivistelmä
Tämä Pro Gradu- tutkielma tarkasteli autoetnografisesti, miten vanhemman menetys vaikuttaa opettajaidentiteetin kehittymiseen, arvoihin, empatiaan ja vuorovaikutustaitoihin. Tutkimus perustui tutkijan omaan kokemukseen vanhemman menetyksestä, jota reflektoitiin kasvatustieteellisesti ja kulttuurisen viitekehyksen kautta. Tavoitteena oli ymmärtää, miten henkilökohtainen kriisi voi muokata opettajaksi kasvamisen prosessia ja rikastuttaa ammatillista identiteettiä.
Tutkimus toteutettiin laadullisena, poststrukturaalisena autoetnografiana, jossa oma kokemus toimi sekä tutkimusaineistona että tulkinnan välineenä. Aineisto koostuu päiväkirjakirjamerkinnöistä, esseistä ja reflektiivisistä kirjoituksista, joita analysointiin narratiivisesti ja teemoittain. Analyysi eteni kokemusten kuvaamisesta reflektiiviseen tulkintaan ja merkityksen liittämiseen osaksi laajempaa kasvatustieteellistä keskustelua.
Tulokset osoittavat, että suru toimii identiteettityötä käynnistävänä voimavarana. Menetys pakottaa pohtimaan elämän ja opettajuuden ydinkysymyksiä, kuten merkityksellisyyttä, toivoa ja välittämistä. Opettajuus näyttäytyy prosessina, jossa henkilökohtainen haavoittuvuus muuttuu pedagogiseksi voimaksi. Surun kokeminen vahvistaa empatian ja inhimillisyyden ulottuvuuksia sekä syventää ymmärrystä oppilaiden ja yhteisön kohtaamisesta.
Tutkimus toi esiin, että henkilökohtaiset elämänkokemukset voivat tukea ammatillista kasvua ja antaa opetustyölle eettistä syvyyttä. Tutkimuksia voidaan hyödyntää opettajankoulutuksessa lisäämällä tietoisuutta tunteiden, haavoittuvuuden ja kokemuksellisuuden merkityksestä opettajuuden rakentumisessa. Tutkimus osoitti, että menetys voi olla paitsi henkilökohtainen kriisi, myös ammatillisen identiteetin ja empatian kasvun mahdollisuus.
Tutkimus toteutettiin laadullisena, poststrukturaalisena autoetnografiana, jossa oma kokemus toimi sekä tutkimusaineistona että tulkinnan välineenä. Aineisto koostuu päiväkirjakirjamerkinnöistä, esseistä ja reflektiivisistä kirjoituksista, joita analysointiin narratiivisesti ja teemoittain. Analyysi eteni kokemusten kuvaamisesta reflektiiviseen tulkintaan ja merkityksen liittämiseen osaksi laajempaa kasvatustieteellistä keskustelua.
Tulokset osoittavat, että suru toimii identiteettityötä käynnistävänä voimavarana. Menetys pakottaa pohtimaan elämän ja opettajuuden ydinkysymyksiä, kuten merkityksellisyyttä, toivoa ja välittämistä. Opettajuus näyttäytyy prosessina, jossa henkilökohtainen haavoittuvuus muuttuu pedagogiseksi voimaksi. Surun kokeminen vahvistaa empatian ja inhimillisyyden ulottuvuuksia sekä syventää ymmärrystä oppilaiden ja yhteisön kohtaamisesta.
Tutkimus toi esiin, että henkilökohtaiset elämänkokemukset voivat tukea ammatillista kasvua ja antaa opetustyölle eettistä syvyyttä. Tutkimuksia voidaan hyödyntää opettajankoulutuksessa lisäämällä tietoisuutta tunteiden, haavoittuvuuden ja kokemuksellisuuden merkityksestä opettajuuden rakentumisessa. Tutkimus osoitti, että menetys voi olla paitsi henkilökohtainen kriisi, myös ammatillisen identiteetin ja empatian kasvun mahdollisuus.
