Onko toivoa? Yhteiselo ja toivon antropologia Marseillessa

Abstract

Ranskassa, kuten monissa muissakin Euroopan maissa, maahanmuuton ja “elitismin” vastainen retoriikka nostaa päätään. Ihmiset, jotka kokevat jäävänsä yhteiskunnan panostuksien ulkopuolelle protestoivat Ranskassa niin kansallisella kuin paikallisella tasolla. Liikehdintä herättää kysymyksiä yhteiskunnan mahdollisuuksista rauhanomaiseen yhteiseloon ja yhteisen tulevaisuuden rakentamiseen. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Ranskan Marseillen asukkaiden havaintoja kaupunkilaisten välisistä yhteiselon mahdollisuuksista, kaupungissa näkyvästä yhteiskunnallisesta muutoksesta sekä kaupunkilaisten toiveikkuutta ja tulevaisuusorientoitunutta toimintaa. Tutkielman tavoitteena on luonnostella kuvaa ranskalaisen yhteiskunnan “toivon antropologiasta” ja näin tuottaa ymmärrystä arjen dynamiikoista, jotka paitsi ammentavat globaaleista ja kansallisista ilmiöistä, myös tuottavat niitä. Toivon antropologian viitekehykseen nojaten katsotaan, että yhteiskunnan jäsenten käsitys tulevaisuudesta heijastuu toimintaan nykyhetkessä, joka puolestaan on rakentunut menneisyyden perustalle. Ranskalaista yhteiskuntaa tarkastellaan tarkentaen Marseillen kaupunkiin, joka on Ranskan toiseksi suurin kaupunki, mutta kuitenkin perinteisesti nähty monin tavoin erilaisena suhteessa muihin Ranskan suuriin kaupunkeihin. Tutkielma pohjaa vuoden 2024 toukokuussa Marseillessa toteutetun kenttätyöjakson aikana kerättyyn etnografiseen havainto- ja haastatteluaineistoon. Työ on osa EmergentCommunity-tutkimushanketta, jossa tutkitaan arkipäivän yhteiselon mahdollisuuksia ja haasteita eurooppalaisissa kaupungeissa. Muodolliset haastattelut toteutettiin hankkeen raameissa. Haastatteluiden lisäksi tutkielman aineisto koostuu kenttäpäiväkirjasta, joka sisältää havaintoja kenttäjakson ajalta tapahtumista ja muista epämuodollisista tilanteista. Tämän tutkielman tulokset korostavat yhteiskunnan kykyä jakaa toivoa erinäisille ihmisryhmille keskeisenä tekijänä rauhanomaisen yhteiselon luomisessa. Marseillen kaupungissa vanhat narratiivit köyhyydestä ja väkivallasta kiertävät edelleen, mutta uusia pyritään luomaan etenkin kaupungin infrastruktuuria uudistamalla. Uudistushankkeiden jäljiltä kaupungin järjestyksen määrittyminen on vielä kesken, ja kaupungin asukkaat suhtautuvat muutoksiin vaihtelevasti, sekä epäilyksellä että innolla. Yhteiskunnan resurssien tasaisen jakautumisen huomioiva yhteistoivominen sekä kehityshankkeiden luoma infrastruktuurinen toivo ovat kaupunkilaisten käsityksissä usein keskenään ristiriitaisia, mutta ajoittain myös samaan aikaan läsnä.