Raitioliikenteen erottelu moottoriajoneuvoliikenteestä

Abstract

Raitioliikenne on kasvattanut viime vuosina suosiotaan kaupunkien joukkoliikenneratkaisuna. Monissa kaupungeissa on myös raitiotiejärjestelmiä, jotka on suunniteltu ennen henkilö- ja linja-autoliikenteen suosion kasvua. Tässä tutkimuksessa selvitetään, mitä eri menetelmiä voidaan käyttää raitioliikenteen erotteluun moottoriajoneuvoliikenteestä ja mikä vaikutus erottelulla on raitioliikenteen roolille osana joukkoliikennejärjestelmää. Lisäksi tarkastellaan käytettyjä erottelumenetelmiä sekä erottelun vaikutusta matka-aikaan Tampereen raitiotieverkolla.

Laadukkaalla erottelulla voidaan varmistaa, että raitiovaunujen liikennöinti on häiriötöntä. Etenkin liittymäalueilla erotteluun on kiinnitettävä erityistä huomiota, sillä raitioliikenteelle voi aiheutua merkittäviä häiriöitä, jos tienkäyttäjä ajaa epähuomiossa raitiotielle. Kiskoille jumiin jäänyt ajoneuvo aiheuttaa lähes poikkeuksetta merkittävän liikennehäiriön raitioliikenteelle. Tutkimuksessa tunnistettiin, että käytössä olevia erottelumenetelmiä on runsaasti ja niitä käytetään monipuolisesti Tampereen raitiotieverkolla. Erottelu on laadukkaampaa, jos liikennemerkkien ja tiemerkintöjen lisäksi käytetään muita ohjaavia erottelumenetelmiä, kuten materiaali- ja tasoerottelua. Tarvittaessa erottelua voidaan parantaa niin sanotuilla puoliavoimilla menetelmillä, kuten pollareilla. Raskasta erottelua, kuten kaiteita ja aitoja, tulee käyttää vain perustelluista syistä, esimerkiksi osuuksilla, joissa raitioliikenteen nopeus on korkea.

Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että erottelulla on merkittävä vaikutus raitioliikenteen rooliin joukkoliikennejärjestelmässä. Erottelun avulla voidaan minimoida muista liikennemuodoista aiheutuvia viiveitä ja siten kasvattaa liikennöinnin keskinopeutta. Muita keskinopeuteen vaikuttavia tekijöitä ovat pysäkkiväli sekä käytössä olevan kaluston tekniset ominaisuudet. Mikäli raitioliikennettä ei ole eroteltu muista liikennemuodoista ja pysäkkivälit ovat lyhyet, liikennöinnin keskinopeus jää pieneksi ja järjestelmä palvelee kilpailukykyisesti lähinnä paikallista liikkumista. Erottelua parantamalla järjestelmä voi palvella kilpailukykyisesti myös pidemmillä matkoilla. Erottelulla voidaan myös parantaa raitioliikenteen täsmällisyyttä ja siten liikennöinnin houkuttelevuutta ja kustannustehokkuutta.

Tampereen raitiotiejärjestelmä on pääasiassa eroteltu omille kaistoilleen erilleen moottoriajoneuvoliikenteestä. Tutkimuksessa tunnistettiin, että Tampereen raitiotiejärjestelmä voidaan jakaa lyhyen pysäkkivälin urbaaneihin osuuksiin sekä pidemmän pysäkkivälin ja siten korkeamman keskinopeuden siirtymäosuuksiin. Siirtymäosuudet mahdollistavat, että aluekeskuksista on mahdollista saavuttaa Tampereen keskusta kohtuullisessa ajassa. Vaikka sekä aluekeskuksissa että keskustassa raitioliikenteen keskinopeus on alhainen lyhyestä pysäkkivälin johtuen, erottelulla voidaan varmistaa liikennöinnin sujuvuus myös urbaanissa ympäristössä. Talviolosuhteet ovat erottelun kannalta haastavat ja aihe vaatisi jatkotutkimusta.