Managing Micro-Credentials in the Higher Education Context : From Digital Platforms to Data Governance in University Alliances

Abstract

Pienet osaamiskokonaisuudet ovat nousseet lupaavaksi lähestymistavaksi tukea elinikäistä oppimista, uudelleenkouluttautumista ja lyhyiden oppimiskokonaisuuksien tunnistamista. Korkeakoulujen mukautuessa opiskelijoiden muuttuviin tarpeisiin ja työmarkkinoiden dynamiikkaan, pienet osaamiskokonaisuudet tarjoavat joustavan ja moduulipohjaisen vaihtoehdon perinteisille tutkinnoille. Digitaaliset osaamistodisteet ovat keskeinen osa pieniä osaamiskokonaisuuksia. Ne tarjoavat uudenlaisen ja tavan myöntää digitaalisesti varmennettavia todisteita, joita ei voi väärentää. Digitaalisten osaamistodisteiden hallinta ja ohjaus tuo kuitenkin mukanaan uusia monimutkaisuuksia, kuten järjestelmien yhteentoimivuuden varmistamisen, akateemisen laadun ylläpitämisen ja sidosryhmien luottamuksen rakentamisen erilaisissa yhteistyöverkostoissa. Nämä haasteet korostuvat erityisesti korkeakoulujen välisissä ympäristöissä.

Korkeakoulujen välisten pienien osaamiskokonaisuuksien hallinnan ongelmat kumpuavat laadun varmistamisen, tutkintojen viitekehysten yhteensopivuuksien ja eri sidosryhmien tarpeisiin vastaamisen haasteista. Liittoumapohjaisissa tai rajat ylittävissä yhteistöissä tällaisia haasteita monimutkaistaa erot digitaalisessa kypsyydessä, sääntely-ympäristöissä ja datanhallintakäytännöissä. Epävarmuudet, erityisesti digitaalisten osaamistodisteiden myöntämisen hallinnan ympärillä, korostavat tarvetta syvemmälle empiiriselle ymmärrykselle siitä, kuinka pieniä osaamiskokonaisuuksia voidaan tehokkaasti hallita korkeakoulujen ja maiden välillä. Tämä väitöskirja vastaa näihin tutkimusaukkoihin tutkimalla sitä, kuinka pieniä osaamiskokonaisuuksia voidaan strategisesti hallita korkeakoulujen välisissä yhteistyöliittoumissa. Työ positioituu tietojärjestelmätieteen alaan eurooppalaisen yliopistoliittouman tapaustutkimuksella. Väitöskirjassa tarkastellakseen, kuinka hallintapäätökset, digitaalisten osaamistodisteiden tietojärjestelmät ja sidosryhmädynamiikka muovaavat pienten osaamiskokonaisuuksien hallintaa. Tutkimuksen päätutkimuskysymys on “kuinka pieniä osaamiskokonaisuuksia voidaan hallita korkeakoulutuksen kontekstissa?” Väitöskirja sisältää teknologisen, sidosryhmäperusteisen ja institutionaalisen näkökulman. Työssä tarkastellaan, kuinka nämä kolme näkökulmaa vaikuttavat toisiinsa.

Tutkimus sisältää kolme vaihetta, joista jokainen sisältää oman osatutkimuskysymyksen. Ensiksi tunnistetaan digitaalisten osaamistodisteiden myöntämiseen tarvittavat teknologiset ja järjestelmätason ominaisuudet. Työssä tarkastellaan eurooppalaisten digitaalisten standardien ja alustojen, kuten European Blockchain Services Infrastructure (EBSI) roolia. Toiseksi tutkitaan, kuinka korkeakoulujen hallintohenkilöstö ja opiskelijat kokevat digitaalisten osaamistodisteiden arvon. Lisäksi toisessa vaiheessa tutkitaan kuinka nämä käsitykset vaikuttavat osaamistodisteiden käyttöönottoon ja suunnitteluun. Kolmanneksi analysoidaan keskitettyä digitaalisten osaamistodisteiden myöntämisen ja hallinnan mallia eurooppalaisessa yliopistoliittoumassa. Erityisesti sellaisissa tilanteissa, kun yksittäisillä korkeakouluilla ei ole itse kykyä myöntää osaamistodisteita. Tällaisissa tapauksissa keskitetty hallintamalli voi tarjota hyödyllisen ratkaisun, vaikka se saattaa myös aiheuttaa jännitteitä korkeakoulujen autonomian ja liittoumatasoisen koordinoinnin välillä.

Väitöskirjan tulokset osoittavat, että pienten osaamiskokonaisuuksien onnistunut hallinta riippuu teknologisten valmiuksien, sidosryhmien odotusten ja institutionaalisten ehtojen yhteensovittamisesta. Digitaalisten osaamistodisteiden myöntämiseen tarkoitettavat infrastruktuurit ovat olennaisia, mutta niiden tueksi tarvitaan johdonmukaisia käytänteitä ja organisatorista käyttöönoton valmiutta. Sidosryhmien ja erityisesti opiskelijoiden luottamus on keskeistä pienten osaamiskokonaisuuksien onnistuneessa hyödyntämisessä. Yliopistoliittoumissa, joissa yliopistojen valmiudet ovat eri tasoilla, digitaalisten osaamistodisteiden keskitetty myöntäminen voi mahdollistaa maiden rajojen ylittävät yhteiskäytänteet siten, ettei korkeakoulujen tarvitse luopua laadunvarmistuksen ja lainsäädäntöön liittyvistä periaatteista.

Tämä väitöskirja edistää tietojärjestelmätieteen tutkimusta tarkastelemalla empiirisesti, kuinka pieniä osaamiskokonaisuuksia otetaan käyttöön, hallinnoidaan ja johdetaan organisaatiorajat ylittävissä korkeakoulutuksen kontekstissa. Tutkimus hyödyntää institutionaalista teoriaa analysoidakseen, kuinka säätelyyn, normatiivisuuteen ja kulttuuri-kognitiivisiin paineisiin liittyvät tekijät vaikuttavat alustoihin liittyviin päätöksiin. Tämä kontribuutio täydentää erityisesti tietojärjestelmätieteen kirjallisuutta, joka soveltaa institutionaalista teoriaa monitoimijaympäristöissä. Väitöskirja syventää myös pieniin osaamiskokonaisuuksia koskevaa kirjallisuutta tarjoamalla monitasoista empiirista tietoa siitä, miten digitaalisia osaamistodisteita otetaan käyttöön, arvotetaan ja hallitaan eri instituutioiden ja allianssien konteksteissa, huomioiden sekä oppijoiden että organisaatioiden näkökulmat. Tutkimuksella luodaan myös uutta tietoa allianssien hallinnasta, erityisesti datanhallinnan alueella. Työssä osoitetaan, kuinka keskitetyt hallintamallit voivat tukea digitaalisten osaamistodisteiden myöntämistä kansallisten ja institutionaalisten rajojen yli. Käytännön tasolla tutkimuksen tulokset tarjoavat konkreettista informaatiota päättäjille, korkeakoulujen johdolle ja alustakehittäjille. Tulokset voivat auttaa heitä kehittämään skaalautuvia ja luotettavia malleja pienten osaamiskokonaisuuksien ympärille pyrkimyksissään tasapainoilla uusien toimintatapojen ja teknologioiden, lainsäädännön ja ohjeistusten sekä opiskelijoiden tarpeiden välillä.

Micro-credentials have emerged as a promising approach to support lifelong learning, reskilling, and the recognition of smaller units of learning. As higher education institutions adapt to changing learner needs and labor market dynamics, micro-credentials can serve as digitally verifiable recognition of specific skills, competencies, or learning achievements. Despite growing policy and institutional interest, managing and governing micro-credentials introduces new complexities, such as ensuring interoperability across systems, maintaining academic quality, and fostering stakeholder trust in diverse institutional and national contexts. These challenges are particularly pronounced in cross-institutional settings, where governance and infrastructure remain under-explored.

In alliance-based or cross-border contexts, such challenges are compounded by differences in digital maturity, regulatory frameworks, and data governance practices. Systemic uncertainties, particularly around the governance of credential issuance highlight the need for deeper empirical understanding of how micro-credentials can be effectively managed across institutions and jurisdictions.

This dissertation addresses these gaps by investigating how micro-credentials can be strategically managed and governed in higher education, with a focus on inter- institutional alliances. Grounded in Information Systems research, it draws on a case study of a European university alliance to examine how governance choices, micro-credentialing platforms, and stakeholder dynamics shape the management and governance of micro-credentials. The study is guided by the overarching question: How can micro-credentials be managed and governed in the higher education context? It adopts three interrelated perspectives, technological, stakeholder, and institutional to explore how these dimensions co-evolve in practice.

The research unfolds in three phases aligned with the sub-research questions. First, it identifies the technological and infrastructural features needed for issuing micro-credentials, including the role of European-wide digital standards and platforms such as the European Blockchain Services Infrastructure (EBSI). Second, it investigates how different stakeholders, learners, institutions, and employers perceive the value of micro-credentials and how these perceptions influence adoption and design. Third, it analyzes how micro-credentials can be managed centrally in the alliances, particularly when individual institutions lack the capacity to issue credentials independently. In such cases, a centralized governance model can provide a viable solution, though it may also generate tensions between institutional autonomy and alliance-level coordination.

The findings suggest that successful management and governance of micro-credentials depend on the alignment of technological capabilities, stakeholder expectations, and institutional conditions. Interoperable and verifiable infrastructures are essential but must be supported by policy coherence and organizational readiness. Stakeholder trust, especially among learners is central to establishing the legitimacy of micro-credentials. In alliance settings where institutional capacity is uneven, centralized issuance supported by a legal entity can enable cross-border implementation while ensuring quality assurance and regulatory compliance.

This dissertation contributes to Information Systems research by empirically examining how digital credentialing infrastructures are adopted, managed, and governed in inter-organizational higher education contexts. It further draws on Scott’s institutional theory to analyze how regulative, normative, and cultural-cognitive pressures influence platform-related decisions, thereby contributing to the information systems literature that applies institutional theory in multi-actor settings. It also advances micro-credential literature by offering a multi-level empirical account of how these credentials are implemented, valued, and governed across institutional and alliance contexts, with attention to learner and institutional perspectives. Finally, it contributes to alliance governance research, particularly in the area of data governance, by illustrating how centralized models can support coordinated micro-credential issuance across national and institutional boundaries. Practically, the findings provide actionable insights for policymakers, university leaders, and platform developers seeking to build scalable and trustworthy micro-credential ecosystems that balance innovation with institutional legitimacy and learner trust.