Tuoksuvälitteinen tunteiden viestintä varhaislapsuudessa: Pelon kemosignaalin vaikutus vauvojen tarkkaavuuteen

Abstract

Kemosignaalit, eli kehosta haihtuvat yhdisteet, toimivat sosiaalisen kommunikaation välineinä, joilla on mahdollisuus viestiä tunteista ihmisten välillä. Pelon tunnekokemusten aikana haihtuvien kemosignaaleiden on havaittu toimivan hälytyssignaaleina, joille altistuminen aiheuttaa muutoksia vastaanottajan havainnoinnissa, fysiologissa reaktioissa sekä aivovasteissa. Nämä muutokset valmistavat reagoimaan ympäristön uhkiin, mikä on tukenut koko ihmislajin selviytymistä. Pelon kemosignaaleilla on havaittu vaikutus myös tarkkaavuuteen ja altistuminen näille kemosignaaleille aiheuttaa valpastumista sekä herkkyyttä havaita ympäristössä myös muita mahdollisia vaarasta viestiviä vihjeitä. Tietämys tunteiden viestimisestä kemosignaaleiden välityksellä perustuu aikuisilla tehtyihin tutkimuksiin, eikä kemosignaalivälitteistä tunteiden viestintää ole aikaisemmin tutkittu alle vuoden ikäisillä vauvoilla. Tutkimus antaa siis ensimmäistä kertaa viitteitä siitä, onko kyky prosessoida tunteisiin liittyviä kemosignaaleja läsnä jo varhaislapsuudessa vai kehittyykö kyky vasta myöhemmin elämässä.

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin pelon kemosignaalin vaikutusta vauvojen tunteiden havaitsemiseen ja tarkkaavuuden suuntautumiseen. Kemosignaaleina käytettiin aikuisilta miehiltä pelottavan ja neutraalin videon aikana kerättyjä hikinäytteitä. Näitä kemosignaaleja tuotettiin vauvojen hengitysilmaan yksinkertaisen katselutehtävän aikana. Tarkkaavuutta mitattiin kasvonilmeisiin kohdistuneiden suhteellisten katseluaikojen, ensimmäisen katseen suuntautumisen todennäköisyyden, sekä ensimmäisen katseen suuntautumisnopeuden avulla. Hypoteesina oli, että pelon kemosignaali korostaa pelokkaaseen kasvonilmeeseen kohdistuvaa tarkkaavuutta, mikä näkyy pidempänä suhteellisena katseluaikana. Pelon kemosignaalin odotettiin myös aiheuttavan reaktion, jossa vauvojen huomio suuntautuisi todennäköisemmin ensimmäisenä pelkokasvoon ja tämän ensimmäisen katseen latenssin odotettiin olevan nopeampi, kun hengitysilmaan tuotettiin pelon kemosignaalia.

Tulokset osoittivat, että vauvojen tarkkaavuus kohdistui nopeammin pelkoa ilmentävään kasvoon silloin, kun hengitysilmaan tuotettiin pelon kemosignaalia. Tutkimuksella saatiin siis viitteitä siitä, että jo alle vuoden ikäiset vauvat kykenevät prosessoimaan tunteisiin liittyviä kemosignaaleja. Pelon kemosignaalilla ei kuitenkaan nähty vaikutusta suhteellisiin kasvonilmeisiin kohdistuneisiin katseluaikoihin, eikä ensimmäisen katseen suuntautumiseen, jolloin pelon kemosignaalin vaikutuksesta tunteiden havaitsemiseen vauvaiässä ei vielä saatu vahvaa näyttöä. Kemosignaalivälitteinen tunteiden viestiminen on tärkeä tutkimusaihe, sillä tunteiden havaitsemisen kehittymisestä ei tiedetä vielä tarpeeksi.