Algoritmin jäljillä : Myyttinen laskentasarja kriittisen algoritmitutkimuksen ja mediaekologian risteyksessä

Abstract

Väitetään, että elämme 2020-luvulla algoritmien aikaa. Nämä nykyisin digitaalisesti toimivat laskennalliset koodisarjat ovat tunkeutuneet syvälle niin ihmisten arkisiin toimintoihin, työelämään, mediaan, infrastruktuureihin, koulutukseen, terveydenhuoltoon kuin talouteenkin, mutta samalla tiedämme niistä suhteellisen vähän. Viime vuosina algoritmien toimintaan on alettu kiinnittää enemmän huomiota sekä tutkimuksessa että politiikan ja hallinnon kentillä, mutta ne koetaan vaikeiksi tutkimuskohteiksi ja luonteeltaan jopa myyttisiksi. Havainnollistan tutkielmassani, miten tietojenkäsittelytieteessä, yhteiskuntatutkimuksessa ja yleisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa käsitetään algoritmi-sana hieman eri tavoin. Osoitan, että erilaisten merkitysten koostava kartoittaminen auttaa ymmärtämään, millaisia käsityksiä algoritmeista on muodostunut aikojen saatossa, mikä helpottaa pureutumista myös algoritmin diskursiiviseen valtaan.

Lähtökohtani tutkielmassa on, että algoritmeja on tarpeen ymmärtää paitsi toiminnalliselta kannalta myös ympäristön kannalta. Huomio on tällöin käännettävä terävämmin siihen, millaisia yhteistyökumppaneita nykyisen kaltaiset algoritmit toimiakseen edellyttävät. Yksityiskohtaisen kartoittamisen avulla selvennän, mistä algoritmit ovat lähtöisin ja millaisia erilaisia merkityksiä ne ovat vuosisatojen mittaan saaneet sekä millaisiin koostelmiin ne ovat aiemmin kietoutuneet. Paneudun algoritmin historiaan muinaisesta Babyloniasta kriittisen algoritmitutkimuksen synnyn kynnykselle nostaen esiin algoritmi-sanan ajan saatossa muuttuneita merkityksiä. Algoritmin ymmärtämisen muutokseen on osallistunut myös kybernetiikan tutkimusala, joka tarjoaa tietojenkäsittelytieteen suoraviivaisesta algoritmin määritelmästä eroavan, algoritmien kompleksisen toimijuuden huomioon ottavan käsittämistavan.

Pohdin tutkielmassani kriittisen algoritmitutkimuksen ja materiaalisen mediatutkimuksen yhteyksiä, ja ehdotan, että erityisesti niin kutsuttu uusi mediaekologia tarjoaa hedelmällisiä mahdollisuuksia algoritmien tutkimiseksi. Kriittinen algoritmitutkimus on herättänyt keskustelua yhteiskunnallisissa ja taloudellisissa piireissä, mutta ympäristöllinen ulottuvuus on jäänyt siinä toistaiseksi sivuun. Uutta materiaalisesti suuntautunutta mediaekologiaa puolestaan voi pitää viime vuosina lisääntyneen tieteidenvälisyyden virittämänä teoreettismetodologisena suuntauksena ja lähestymistapana, joka auttaa ymmärtämään mediainfrastruktuureja aiempaa laajemmin ja monipuolisemmin. Mediaekologia tekee näkyväksi materiaalisen, mutta usein hyvin huomaamattoman infrastrukturaalisen verkoston nostaen kriittisesti esiin siihen liittyvät ympäristökysymykset, sosioekonomiset ongelmat sekä politiikan ja materiaalisuuden kytkökset. Algoritmien tutkiminen mediaekologisesti auttaa ymmärtämään algoritmeja ei-ihmislähtöisesti ja hälventämään niitä ympäröivää myyttisyyttä.

Hyödyntämässäni tutkimuskirjallisuudessa algoritmitutkijat puhuvat algoritmien läpinäkymättömyydestä, niiden tuottamasta syrjinnästä ja tämän seurauksena lisääntyvästä eriarvoisuudesta, mutta unohtavat kytkeä koostelmaan mukaan algoritmeihin kietoutuneiden tekoälyjärjestelmien materiaalisen ankkuroitumisen, energian kulutuksen ja kasvihuonepäästöt. Mediaekologisen algoritmikäsityksen tarkastelun pohjalta viritän tutkielmani päätteeksi keskustelua materiaalisen algoritmiymmärryksen ekologisista ja yhteiskunnallisista implikaatioista, ennen muuta mahdollisuudesta kehittää algoritmeja, jotka toimisivat planetaarisen hyvän edistämiseksi, jolloin algoritmien laatijat osallistuisivat aktiivisesti esimerkiksi maailmanlaajuisen luontotuhon ja ilmastonmuutoksen torjuntaan.