Looking at Gaze through Social and Emotional Lenses : Attentional and perceptual responses to eye gaze

Abstract

Ymmärtääksemme toisten ihmisten aikomuksia ja käyttäytymistä havainnoimme vuorovaikutustilanteissa usein heidän katseensa suuntaa. Toisen ihmisen katseen suunta on yksi tärkeimmistä sosiaalista vuorovaikutusta säätelevistä ei-kielellisistä vihjeistä. Se, katsooko joku suoraan meitä kohti vai kääntääkö hän katseensa pois, vaikuttaa monin tavoin kognitiivisiin toimintoihimme, tunteisiimme ja käyttäytymiseemme. Tässä työssä selvitettiin, muokkaavatko tunteemme (Tutkimus I) ja aiempi tieto toisen ihmisen sosiaalisen käyttäytymisen toivottavuudesta (Tutkimus II) katseen havaitsemista ja katseen kognitiivisia ja affektiivisia vaikutuksia. Lisäksi tutkittiin, liittyykö havaitsijan taipumus arvioida toisten katsekontaktia hänen sosiaalisiin tarpeisiinsa ja kokemuksiinsa, kuten yhteenkuuluvuuden tarpeeseen, itsetuntoon ja yksinäisyyden tunteisiin (Tutkimus III).

Tutkimuksessa I tutkittiin, vaikuttavatko ihmisten automaattiset tunnereaktiot siihen, miten toisen henkilön itsestä poispäin suunnattu katse suuntaa havaitsijan huomiota tähän samaan suuntaan. Aikaisempi tutkimus on osoittanut, että sivuun katsovien kasvojen näkeminen saa havaitsijan suuntaamaan huomionsa samaan suuntaan. Tässä tutkimuksessa osallistujille näytettiin lyhyesti kuvia, jotka herättivät uhkaavia, neutraaleja tai positiivisia tunteita. Tämän jälkeen tutkittavat näkivät sivulle katsovat kasvot, minkä jälkeen heidän tuli reagoida mahdollisimman nopeasti kohdeärsykkeeseen, joka esitettiin joko katseen suunnassa tai vastakkaisessa suunnassa. Tulokset osoittivat, että kun kohdeärsyke esitettiin katsesuunnalle vastakkaisessa suunnassa, tutkittavat reagoivat kohdeärsykkeeseen nopeammin uhkaavien kuvien näkemisen jälkeen kuin neutraalien kuvien näkemisen jälkeen. Tulokset viittaavat siihen, että uhka sai tutkittavat keskittymään kohdeärsykkeisiin ja sivuuttamaan häiritsevät katsevihjeet.

Tutkimus II selvitti, vaikuttaako aiempi tieto henkilön sosiaalisesta käyttäytymisestä siihen, miten herkästi ihmiset tulkitsevat tämän henkilön ottavan katsekontaktia. Tutkimuksessa osallistujat lukivat ensin kuvauksia kahden henkilön sosiaalisesta käyttäytymisestä. Sen jälkeen tutkittaville näytettiin tästä henkilöstä kuvia, joissa henkilö katsoi joko suoraan kohti tai vaihtelevassa määrin hiukan sivulle. Tutkittavien tehtävänä oli arvioida, katsooko henkilö heitä kohti vai ei. Tulokset osoittivat, että kun kuvissa näkyvä nainen oli kuvattu sosiaalisesti toivottavana, suuremmat katseen poikkeamat tulkittiin suorana katseena verrattuna tilanteeseen, jossa nainen oli kuvattu sosiaalisesti ei-toivottavana. Positiivisesti kuvatut naiset saattoivat vastata ihmisten stereotyyppisiä odotuksia naisista, kuten lämpöä ja luotettavuutta. Tämän seurauksena osallistujat suhtautuivat myönteisesti miellyttäviin naisiin ja kokivat olevansa heidän huomionsa arvoisia. Tämän vuoksi tutkittavat olivat taipuvaisia havaitsemaan olevansa katsekontaktissa heidän kanssaan. Mieskasvot saatetaan sen sijaan kokea stereotypioiden vuoksi dominoivina, minkä vuoksi heidän sosiaalisen toivottavuutensa manipulointi ei vaikuttanut katsekontaktin havaitsemiseen.

Tutkimus III tarkasteli, liittyykö ihmisten katsekontaktin havaitseminen heidän sosiaalisiin tarpeisiinsa ja kokemuksiinsa. Tulokset osoittivat, että miehet jotka eivät olleet herkkiä tulkitsemaan pieniä katseen poikkeamia suoriksi, raportoivat suurempaa yhteenkuuluvuuden tarvetta, matalampaa itsetuntoa ja voimakkaampaa yksinäisyyden tunnetta. Tämä tulos viittaa siihen, että miehet jotka eivät herkästi koe toisten katsovan heitä, saattavat tuntea itsensä ulkopuolisiksi sosiaalisissa tilanteissa, mikä puolestaan lisää sosiaalisen yhteyden tarvetta, heikentää itsetuntoa ja lisää yksinäisyyttä. Sen sijaan naisten kokemus suorasta katseesta ei liittynyt heidän raportoimaansa yhteenkuuluvuuden tarpeeseen, itsetuntoon tai yksinäisyyteen. Tämä saattaa johtua siitä, että naiset täyttävät sosiaaliset tarpeensa usein läheisissä, intiimeissä ihmissuhteissa, jolloin katsekontaktin havaitseminen toisten kanssa ei ole yhtä merkityksellistä.

Tutkimusten I–III tulokset osoittavat, että havaitsijan tunteet ja aiempi tieto henkilön sosiaalisen käyttäytymisen toivottavuudesta voivat vaikuttaa siihen, miten he kiinnittävät huomiota toisten katseeseen ja tulkitsevat sitä. Lisäksi ihmisten taipumus arvioida toisten katsekontaktia voi muovata heidän sosiaalisia tarpeitaan ja kokemuksiaan.

To understand other people’s intentions and behaviours in interpersonal communication, we often rely on their eye gaze. Another person’s eye gaze direction is one of the most important non-verbal cues regulating social interaction. Whether someone looks directly at us or looks away can affect our cognition, affect, and behaviour in various ways. This thesis investigated whether our emotions (Study I) and prior knowledge about the desirability of another person’s social behaviours (Study II) influence gaze perception as well as the cognitive and affective effects of eye gaze. It also examined whether the perceiver’s tendency to interpret others’ eye contact is related to their social needs and experiences, such as the need to belong, self-esteem, and feelings of loneliness (Study III).

Study I investigated whether people’s automatic emotional reactions influence how they shift attention in response to another person looking away. Previous research has shown that seeing faces looking to the side tends to cause observers to shift their attention in the same direction. In this study, participants were briefly shown images that evoked threatening, neutral, or positive emotions. They then saw faces looking to the side and were instructed to respond as quickly as possible to a target stimulus presented either in the gazed-at direction or in the opposite direction. The results showed that when the target stimulus appeared opposite to the gazed-at direction, participants responded faster after seeing threatening images compared to neutral ones. These findings suggest that threat made participants focus more on the target stimuli and ignore distracting gaze signals.

Study II investigated whether prior knowledge about a person’s social behaviours influences how people perceive eye contact with them. In this study, participants first read descriptions of the social behaviours of two individuals. They were then shown images of one of these individuals looking either directly at them or slightly to the side to varying degrees. The participants’ task was to judge whether the person was looking at them or not. The results showed that when the woman in the images was described as socially desirable, even larger deviations in gaze direction were interpreted as eye contact, compared to when the woman was described as socially undesirable. Women described positively may have matched people’s stereotypical expectations of warmth and trustworthiness, leading participants to respond positively to them and feel worthy of their attention. As a result, participants were more likely to perceive themselves as being in eye contact with these women. In contrast, male faces may be perceived as dominant due to stereotypes, which could explain why manipulating their social desirability did not affect participants’ perception of eye contact.

Study III examined whether people’s perception of eye contact was related to their social needs and experiences. Men who interpreted a narrower range of gaze deviations as direct tended to report a higher need to belong, lower self-esteem, and stronger feelings of loneliness. This pattern suggests that if men are less likely to perceive others as looking at them, they may feel excluded from social interactions, which in turn increases their need for social connection, undermines their self-esteem, and intensifies feelings of loneliness. In contrast, women’s perception of direct gaze was not related to their reported need to belong, self-esteem, or loneliness. This may be because women often fulfill their social needs through close, intimate relationships, making judgments about eye contact with strangers less significant.

Taken together, the results of Studies I-III indicate that perceivers’ emotions and prior knowledge about the desirability of a person’s social behaviours can influence how they attend to and interpret others’ eye gaze. Furthermore, individuals’ tendency to judge others’ eye contact may be linked to their social needs and experiences.