Tangible and Intangible Expenses Associated with Low Vision Status, Longitudinally Declining Visual Acuity, and Glaucoma in Finland

Abstract

Näöntarkkuudella on monialaiset ja merkittävät vaikutukset muun muassa yksilön arkiselviytymiseen, sosiaalisiin vuorovaikutustilanteisiin, sekä kouluttautumismahdollisuuksiin. Aiempi kirjallisuus käsittää useita tutkimuksia, joissa on tutkittu sokeuden ja näkövammaisuuden aiheuttamia haasteita sekä niistä johtuvia rahallisia ja sosiaalisia kustannuksia. Väestötasolla ikääntyminen näkyy useiden näöntarkkuutta alentavien sairauksien, kuten kostean silmänpohjan ikärappeuman, kaihin, sekä glaukooman vallitsevuuden lisääntymisenä. Näiden sairauksien varhaisempi diagnostiikka sekä hoitovaihtoehtojen monipuolistuminen voi johtaa parempaan pitkäaikaisennusteeseen, mutta toisaalta lisää terveydenhuollon toiminnoista aiheutuvia kustannuksia. Lisäksi varhaisempi diagnostiikka lisää mielenkiintoa lievemmin alentuneen näöntarkkuuden ja sen sosioekonomisten kustannusten tutkimiseen.

Tämä väitöskirja käsittää neljä osajulkaisua, joissa esitetään alentuneen näöntarkkuuden sekä pitkittäisasetelmassa heikentyvän näöntarkkuuden yhteyksiä potilaiden itseraportoimiin elämänlaatukyselyihin (<b>osatyö I</b>) sekä terveyspalveluiden käytöstä aiheutuviin sekä epäsuoriin kustannuksiin (<b>osatyöt II ja III</b>). Lisäksi raportoidaan glaukooman ja sen eri hoitomuotoihin liittyviä suoria ja epäsuoria kustannuksia (<b>osatyö IV</b>).

<b>Osatyössä I</b> tutkittiin heikentyneen näöntarkkuuden vaikutusta elämänlaatuun monimuuttujaregressiomallin avulla, ja analyysi vakioitiin useiden sairausryhmien suhteen. Tulosten mukaan alentunut näöntarkkuus heikentää elämänlaatua jo varhain ennen näkövammaisuuskriteerien täyttymistä. Vaikka alentuneen näöntarkkuuden elämänlaatua heikentävä vaikutus onkin hieman vähentynyt vuosien 2000 ja 2011 välillä, on se edelleen merkittävä elämänlaatua rajoittava tekijä verrattuna muihin tutkittuihin sairausryhmiin. Myös pitkittäiskatsannossa heikentyvän näöntarkkuuden elämänlaatua heikentävä vaikutus oli suurempi kuin muilla sairausryhmillä. Teknologian kehittyminen on todennäköisesti yksi tekijä osaltaan selittämässä heikommin näkevien arjessa paremmin selviytymistä vuonna 2011 verrattuna vuoteen 2000.

<b>Osatöiden II, III ja IV</b> mukaan vain pieni osuus niin alentuneen näöntarkkuuden, pitkittäisasetelmassa heikentyvän näöntarkkuuden, kuin glaukoomankin kustannuksista aiheutuu silmäterveydenhuollon palveluiden käytöstä. Merkittävin kustannuslähde suorien kustannusten osalta oli sairaalahoitokustannukset, ja epäsuorista ennenaikaisen eläköitymisen aiheuttamat tuottavuusmenetykset.

Väitöskirja tuottaa uutta tieteellistä tietoa näöntarkkuuden yhteydestä elämänlaatuun sekä kustannuksiin. Väitostutkimuksen tulosten perusteella lisääntyneet aineettomat sekä aineelliset kustannukset nousevat esiin jo lievästi alentuneen näöntarkkuuden myötä. Koska lievästi alentuneen näöntarkkuuden vallitsevuus väestössä on huomattavasti suurempi kuin näkövammaisuuden ja sokeuden, sen kustannusvaikutukset väestötasolla ovat merkittävät verrattuna näkövammaisuuden ja sokeuden aiheuttamiin. Hoitoon pääsyn tehostaminen ja siten oikea-aikaisempi alkuvaiheen hoito saattaisi myös estää näöntarkkuuden myöhäisemmän heikkenemisen ja vähentää näkövammaisuutta sekä sokeutta tulevaisuudessa. Vaikka silmäsairauksien hoidosta aiheutuu taloudellisia kustannuksia, potentiaaliset säästöt siitä, että näöntarkkuuden menetys saadaan vältettyä tai näöntarkkuutta parannettua ovat huomattavat. Lisätutkimusta kuitenkin tarvitaan, sillä etenkin julkisrahoitteisessa terveydenhuoltojärjestelmässä terveystaloustieteelliset arviot käyvät jatkossa entistä tärkeämmäksi, jotta terveydenhuoltoa voidaan kehittää kestävästi ja tutkittuun tietoon perustuen.

Visual acuity (VA) significantly influences various aspects of an individual’s life, including daily activities, social interactions, and educational opportunities. Numerous studies have explored the challenges associated with blindness and visual impairment, along with the resulting financial and social burdens. At the population level, aging is associated with an increased prevalence of several conditions that impair VA, such as neovascular age-related macular degeneration, cataracts, and glaucoma. Earlier diagnosis of these diseases and a broader range of treatment options can enhance long-term prognosis; however, they also contribute to rising health care costs. Moreover, earlier diagnosis increases interest in the earlier stages of VA loss and their associations with socioeconomic burden.

This dissertation consists of four separate studies. <b>Study I</b> examines the associations between decreased VA and longitudinally declining VA with patient-reported health-related quality of life (HRQoL) scores. <b>Studies II and III</b> explore both the direct and indirect costs associated with visual impairment. Finally, <b>Study IV</b> investigates the direct and indirect costs related to glaucoma and its treatment.

<b>Study I</b> investigated the impact of decreased VA on HRQoL using multivariate regression analysis, adjusting for multiple comorbidities. The findings indicate that decreased VA affects HRQoL even in the early stages of VA decline, prior to meeting the clinical criteria for visual impairment. Although the negative impact of decreased VA on HRQoL showed some attenuation between 2000 and 2011, it remains a notable factor compared to other variables included in the analysis. Furthermore, longitudinally declining VA exerted a stronger influence on HRQoL than any of the other comorbidities assessed. The observed improvement over time is likely attributable to technological advances and better awareness of public accessibility.

According to <b>Studies II, III, and IV</b>, only a small proportion of the costs associated with decreased VA, longitudinally declining VA, and glaucoma originated from ophthalmic care. The largest contributor to direct costs was inpatient care, whereas productivity losses due to premature retirement accounted for the majority of indirect costs.

This dissertation offers scientific insights into the associations between VA, HRQoL, and both direct and indirect costs. The findings demonstrate that increases in both tangible and intangible costs become evident even in the early stages of VA decline. Given the considerably greater prevalence of mild VA decrease compared to visual impairment or blindness, its cost implications are markedly higher at the population level. Enhancing access to treatment and facilitating timely interventions may help prevent further deterioration of VA and mitigate the incidence of visual impairment and blindness in the future. Although the provision of ophthalmic care incurs costs, the potential savings from preventing VA loss or improving VA are significant for both individuals and society. Nonetheless, additional health-economic research is necessary, as economic considerations will play an increasingly important role in ensuring the sustainable development of health care. This is particularly critical in publicly funded health care systems, where decision-making should be informed by robust scientific evidence.