Impossibility, Impotentiality, Inoperativity : The comicality of juxtaposing ballet and comedy in Molière’s comédies-ballets interpreted through Giorgio Agamben’s philosophy

Abstract

Tutkimus käsittelee Molièren (Jean-Baptiste Poquelin 1622–1673) balettikomedioille ominaista koomisuutta, joka syntyy ranskalaisen hovibaletin perinnettä seuraavien balettien ja puhekomedian rinnakkain asettamisesta. Tutkimus esittää baletin ja komedian rinnastamisen tuottamasta koomisuudesta tulkinnan, joka ottaa huomioon hovibaletin poliittisen merkityksen Ludvig XIV:n valtakauden alussa, jolloin Molière kirjoitti 12 balettikomedioiksi luokiteltavaa teosta. Balettikomedioiden koomisuuden analyysissa käytetään käsitteitä, jotka perustuvat Giorgio Agambenin (1942-) filosofiaan.

Tutkimuksessa kysytään, miten Molière yhdisti aatelista elämäntapaa ja kuninkaan valtaa ilmentävän baletin puhekomediaan ja millaista koomisuutta tämä yhdistäminen tuottaa. Tutkimuksen päähypoteesi on, että baletin ja komedian yhdistämisen tuottamaa koomisuutta voidaan analysoida ja tulkita käyttäen Agambenin filosofiaa, joka käsittelee valtaa ihmisyyden ja ihmisen toiminnan määrittäjänä ja ehdottaa koomisuuden olevan keino purkaa vallan tuottamia olemisen ja toiminnan määritelmiä ja mahdollisuuksia. Agambenin filosofian pohjalta on tätä tutkimusta varten muodostettu kolme käsitteellistä näkökulmaa, joista käsin tarkastellaan komedian ja baletin yhdistämisen tekniikoita ja niiden tuottamaa koomisuutta Molièren balettikomedioissa.

Ensimmäiseksi tarkastellaan baletin ja komedian rinnakkain asettamista henkilöhahmon esittämisen näkökulmasta. Tutkimuksessa osoitetaan, että puhekomedian ja baletin henkilöhahmojen esittämisen tapojen kohdatessa syntyy koomisuutta, joka voidaan Agambenin filosofian pohjalta määritellä <i>henkilöhahmon elämisen mahdottomuudeksi</i>. Tämä määritelmä perustuu Agambenin väitteeseen, että henkilö on ikään kuin naamio, joka tunnistetaan ulkoisten ominaisuuksien ja toistuvien tapojen perusteella ja joka on erillinen niiden takana olevasta elävästä olennosta. Tämä erillisyys voi näyttäytyä tanssivien henkilöhahmojen esitystapojen mekaanisessa toistuvuudessa tai balettien aiheuttamissa puhekomedian henkilöiden toiminnan esittämisen keskeytyksissä.

Toiseksi baletin ja komedian rinnastamista tarkastellaan baletin esittämisenä puhekomedian henkilöiden toimintana. Tutkimuksessa osoitetaan, että komedian henkilöiden tanssimisen koomisuus voidaan Agambenin käsittein määritellä <i>impotentiaalisuudeksi</i>, jonka esiin tuomisen tekniikkana on toiminnan esittäminen eleinä. Balettikomedioissa hovibaletin perinteen mukainen tanssi näyttäytyy eleinä kohtauksissa, joissa yksi komedian henkilö opettaa toista tanssimaan. Tällöin tanssi muuttuu jäljiteltäviksi ja sanoin nimettäviksi liikkeiksi, joihin tanssijoilla ei ole luontaista kykyä ja joiden valtarakenteiden määräämät päämäärät ja merkitykset eli aatelisen hienostuneisuuden ja kuninkaan vallan ilmentäminen, muuttuvat sattumanvaraisiksi ja keinotekoisiksi.

Kolmanneksi baletin ja komedian rinnakkain asettamista tarkastellaan näiden esitysmuotojen toisensa keskeyttävän suhteen näkökulmasta. Tutkimuksessa osoitetaan, että koomisuus, joka syntyy balettivälisoittojen aiheuttamasta teatterin illuusion murtumisesta, voidaan määritellä Agambenin käsittein <i>inoperatiivisuudeksi</i>. Kun toiminta lakkaa tuottamasta niitä vaikutuksia, joita sen pitäisi vallan rakenteiden mukaisesti tuottaa, se muuttuu operatiivisesta inoperatiiviseksi. Samalla se viittaa itseensä vallan rakenteiden määrittämänä toimintana. Balettikomedioissa baletit, jotka keskeyttävät komedian toiminnan ja palauttavat esityksen osaksi hovielämän todellisuutta inoperativisoivat balettikomedian. Tällöin esitys viittaa itseensä toimintana, joka on tuotettu vallan palvelukseen ja joka keskeytyy juuri siksi, että sen täytyy baletteja itseensä sisällyttämällä tuottaa ja ylläpitää vallan ilmentämistä.

Tutkimuksen menetelmänä on käytetty Molièren kirjoittamien balettikomedioiden tekstien lukemista siitä näkökulmasta, kuinka baletit on niissä yhdistetty komediaan. Lisäksi tutkimusaineistona on käytetty joidenkin balettikomedioiden säilyneitä ohjelmalehtisiä ja niihin sävellettyä musiikkia. Toissijaisena tutkimuskirjallisuutena on käytetty paitsi aiempaa balettikomedioiden tutkimusta myös ranskalaisen hovibaletin historiallista tutkimusta sekä Molièren kirjailijan- ja näyttelijäntyön kontekstuaalista tutkimusta. Tutkimuksessa käytetyn teoreettisen käsitteistön muotoilemiseen on käytetty Agambenin filosofista työtä sen eri vaiheet huomioiden.

Tutkimuksen tuloksena on tulkinta Molièren balettikomedioiden koomisuuksista, jotka ovat sidoksissa teosten alkuperäiseen kontekstiin. Nykylukijalle tai -katsojalle nämä koomisuuden ilmentymät eivät välttämättä avautuisi ilman, että niiden riippuvuus aikansa valtarakenteista osoitetaan. Tutkimuksessa käytetyt nykyfilosofiaan pohjautuvat valtakriittiset analyyttiset ja tulkinnalliset välineet ovat perusteltuja myös siksi, että balettikomedioiden aikalaisteoriat eivät vastaavia tarjoa. Nämä käsitteelliset välineet voivat olla sovellettavissa myös muiden teosten koomisuuden analyyttiseen tarkasteluun.

This study explores the comicality of Molière's (Jean-Baptiste Poquelin 1622-1673) <i>comédies-ballets</i>, which results from the juxtaposition of comedy and ballets that follow the French court ballet tradition. The study offers an interpretation of the comicality of these works taking into account the political importance of <i>ballet de cour</i> at the beginning of the reign of Louis XIV, which is when Molière wrote 12 works that can be classified as <i>comédies-ballets</i>. The analysis of the comicality of the <i>comédies-ballets</i> is based on concepts drawn from the philosophy of Giorgio Agamben (born 1942).

The study considers the ways in which Molière combined ballet that manifested aristocratic ideals and the power of the king with spoken comedy, and what kind of comicality this combination produces. The main hypothesis of the study is that the comicality produced by the combination of ballet and comedy can be analysed and interpreted using Agamben's philosophy, which treats power as a determinant of humanity and human action and suggests that comedy is a means of undermining the definitions and possibilities of being and action produced by power. Drawing on Agamben's philosophy, three conceptual perspectives have been established for this study through which the techniques of combining comedy and ballet and the comicality they produce in Molière's <i>comédies-ballets</i> are examined.

Firstly, the juxtaposition of ballet and comedy is examined from the point of view of character representation. It is shown that the clash of ways in which comedy and ballet represent the characters creates comicality that can be defined, on the basis of Agamben's philosophy, as the <i>impossibility of living a character</i>. This definition is based on Agamben's assertion that a person is a kind of mask, identified by external characteristics and recurring habits, separate from the living being behind them. This separation can be seen in the mechanical repetitiveness of the ways in which the dancing characters are represented, or in the interruptions caused by ballets to the representation of the characters in spoken comedy.

Secondly, the juxtaposition of ballet and comedy is examined as the representation of ballet as an action of the characters in spoken comedy. It is shown that the comicality of the dancing of the characters in the comedy can be defined, in Agamben's terms, as <i>impotentiality</i>. The technique of performing impotentiality is the representation of action as <i>gestures</i>. In the <i>comédies-ballets</i>, the court ballet style of dance appears as gestures in scenes where one character teaches another to dance. In this way, the dance changes into imitated and verbalized movements that the dancers have no inherent ability in and whose goals and meanings, as determined by the power structures, i.e. the manifestation of noble refinement and royal power, become arbitrary and artificial.

Thirdly, the juxtaposition of ballet and comedy is examined from the perspective of the interruptive relationship between these forms of performance. It is shown that the comic effect of the breaking of the illusion of the theatre by ballet <i>intermèdes</i> (interludes) can be defined in Agamben's terms as <i>inoperativity</i>. When an action ceases to produce the effects that it is supposed to produce according to the structures of power, it changes from operative to inoperative. At the same time, it refers to itself as an activity defined by the structures of power. In the <i>comédies-ballets</i>, the ballets that interrupt the comedy’s action and bring the performance back to the reality of court life, render the <i>comédie-ballet</i> inoperative. In this case, performance refers to itself as an activity in the service of power, which is interrupted precisely because it must produce and maintain the manifestation of power by incorporating ballets into itself.

The research method used has been to read the texts of Molière's <i>comédies-ballets</i> from the point of view of how they combine ballet and comedy. In addition, the extant programmes of some <i>comédies-ballets</i> and the music composed for them have been used as research material. Secondary research literature has been drawn not only from previous research on <i>comédies-ballets</i>, but also from historical research on French <i>ballet de cour</i> and contextual research on Molière's writing and acting. The theoretical conceptual framework of the study has been formulated by using Agamben's philosophical oeuvre in its various phases.

The result of the study is an interpretation of the comicalities of Molière's <i>comédies-ballets</i>, linked to the original context of the works. For a modern reader or spectator, these appearances of comicality would not necessarily unfold without a demonstration of their dependence on power structures of their time. The use of analytical and interpretative tools based on contemporary philosophy is justified by the fact that such power critical tools cannot be found in 17th century theories. These conceptual tools can also be applied to the analysis of comicality in other works.