Sosiaalinen ahdistuneisuus esteenä nuorten avun hakemiselle mielialahuoliin

Abstract

Aiempien tutkimusten mukaan nuorten ammattiavun hakeminen mielenterveysongelmiin on oireilun yleisyyteen nähden vähäistä. Viime vuosina nuorten masennus- ja ahdistuneisuusoireet ovat myös lisääntyneet etenkin tytöillä. Ammattiavun hakeminen saattaa olla erityisen haastavaa sosiaalisesti ahdistuneille nuorille, joille pelko muiden kielteisen arvioinnin kohteeksi joutumisesta voi aiheuttaa kohtuuttomia ahdistuneisuusoireita ja välttämiskäyttäytymistä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, 1) mistä sosiaalisesti ahdistuneet nuoret hakevat apua mielialahuoliinsa ja 2) kasvattaako sosiaalinen ahdistuneisuus todennäköisyyttä sille, ettei nuori hae tarvitsemaansa ammattiapua. Ensimmäisen kysymyksen kohdalla hypoteesimme oli, että sosiaalisesti ahdistuneet nuoret hakevat apua pääsääntöisesti epäformaaleista lähteistä. Lisäksi oletimme alustavasti, että sosiaalisesti ahdistuneista nuorista useampi hakee apua mielialahuoliinsa omilta vanhemmiltaan kuin ystäviltään ja muilta läheisiltään. Toista tutkimuskysymystä koskeva hypoteesimme oli, että sosiaalinen ahdistuneisuus kasvattaa riskiä nuoren ammattiavun hakematta jättämiselle.

Tutkimuksemme aineisto on saatu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toteuttamasta valtakunnallisesta Kouluterveyskyselystä vuodelta 2021. Aineistomme koostui peruskoulun 8. ja 9. luokkalaisista sekä toisen asteen oppilaitosten 1. ja 2. luokkalaisista nuorista, jotka raportoivat kokeneensa huolta mielialastaan viimeisen 12 kuukauden aikana (N = 50 414). Kouluterveyskysely toteutettiin nimettömästi itseraportointina, ja osallistuminen oli oppilaille vapaaehtoista. Sosiaalista ahdistuneisuutta tutkimuksessa mitattiin Mini–SPIN-oirekyselyllä. Avun hakemista mitattiin neljään eri avun lähteeseen jakautuvalla kysymyksellä, johon nuoret vastasivat neliportaisella Likert-asteikolla. Monimuuttuja-analyyseja varten yhdistimme avun lähteistä koulun aikuiset ja koulun ulkopuoliset palvelut yhdeksi ammattiapu-muuttujaksi, sekä teimme avun hakemisesta dikotomisen muuttujan (”Kyllä, olen hakenut apua” ja ”En ole hakenut apua, vaikka olisin tarvinnut”).

Tässä tutkimuksessa useampi sosiaalisesti ahdistunut nuori haki apua epäformaaleista kuin formaaleista lähteistä. Vastoin oletustamme heistä useampi kuitenkin haki apua ystäviltään ja muilta läheisiltään kuin omilta vanhemmiltaan. Toinen päätuloksemme oli, että sosiaalinen ahdistuneisuus kasvatti riskiä sille, ettei nuori hakenut ammattiapua, vaikka olisi tarvinnut sitä. Tutkimuksemme oli ensimmäinen suomalainen tutkimus, jossa tarkasteltiin sosiaalista ahdistuneisuutta mahdollisena esteenä nuorten ammattiavun hakemiselle heidän mielialaan liittyviin huoliinsa. Vastaavaa tutkimusta tällä aiherajauksella ja näin laajalla otannalla ei parhaan tietomme mukaan ole aikaisemmin toteutettu myöskään kansainvälisellä tutkimuskentällä.