Liiketilanteiden kielentäminen suomen kielessä : Typologinen, kielensisäinen ja yksilöllinen variaatio

Abstract

Tässä väitöskirjassa tarkastellaan liikkeen kielentämistä suomen kielessä. Tutkimuksen lähtökohtana ovat semanttisen typologian alalla tehdyt yleistykset translokatiivisen eli paikanmuutokseen johtavan liikkeen koodautumisesta kielelliseksi ilmaisuksi maailman kielissä. Liikkeen havaitsemiseen liittyvää kognitiota pidetään jokseenkin universaalina, mutta kielissä liikkeen ilmaisu on moninaista ja painottaa eri osatekijöitä, esimerkiksi liikkeen väylää tai liikkumisen tapaa. Erityisesti satelliitti- ja verbikehyskieliä koskevista yleistyksistä alkaen kieltenväliset erot liikkeen kielentämisessä ovat kiinnostaneet laajasti kognitiivisen ja typologisen kielentutkimuksen alalla toimivia tutkijoita. Nykyisin huomio kiinnittyy yhä hienojakoisempaan variaatioon oletettujen kielentämistyyppien sisällä, ja toisaalta liikkeen ilmaisun erilaisia semanttisia osatekijöitä huomioidaan yhä laajemmin.

Tässä tutkimuksessa kielentämisessä ilmenevän variaation tarkastelu on monitasoista: näkökulmina on paitsi suomen kielen arvioiminen suhteessa typologisiin yleistyksiin myös yksikielisen aineiston sisäisen kielentämisresurssien variaation ja kielentäjäyksilöiden välisen vaihtelun tarkastelu. Tavoitteena on selvittää, miten suomessa ilmaistaan kielennetyn liiketilanteen osamerkityksiä, esimerkiksi viitekehyksiä, väylää ja suuntaa, sekä millaista variaatiota tähän ilmaisuun sisältyy yhtäältä yksikielisessä aineistossa ja toisaalta suhteessa muihin kieliin.

Tutkimuksen lähestymistavan keskeinen ero aiempaan suomen kielen alalla tehtyyn liikkeen semantiikan tarkasteluun on ilmiölähtöisyys eli semanttisten kategorioiden käyttäminen lähtökohtana tiettyjen muotokeinojen sijaan. Tutkimuksen semanttisena analyysikehikkona on holistinen spatiaalinen semantiikka, joka olettaa monenvälisiä suhteita semanttisten kategorioiden ja niitä ilmaisevien muotokeinojen välille. Aktuaalisen, havaitun liikkeen (esim. <i>Lapsi ylittää sillan</i>) lisäksi tutkimus käsittelee eiaktuaalisen (fiktiivisen) liikkeen ilmaisua eli staattisten tilanteiden kielentämistä liikkeen ilmaisukeinoin (esim. <i>Silta ylittää joen</i>). Ei-aktuaalisen liikkeen ilmaisua pidetään osoituksena liikkeen perustavuudesta käsitteistyksissämme maailmasta.

Tutkimuksen aineistonkeruumenetelmänä on strukturoitu elisitaatio visuaalisilla elisitaatiotyökaluilla. Tutkimuksen koehenkilöinä toimi 50 natiivia aikuista suomen puhujaa, ja vertailuaineisto koottiin 25 natiivilta aikuiselta viron puhujalta. Aktuaalisen liikkeen kielennökset perustuvat Trajectoire-videosarjaan, joka koostuu lyhyistä näytellyistä liikevideoista. Ei-aktuaalisen liikkeen kielennökset on koottu piirroskuvasarjalla. Elisitaatiomenetelmä tuottaa systemaattisesti vertailtavaa aineistoa, mutta samalla esimerkiksi stimulusten kulttuurisidonnaisuuteen ja aineistonkeruutilanteen toteuttamiseen liittyy monia tarkasti pohdittavia näkökohtia. Menetelmä on suomalaisessa semantiikan tutkimuksessa vielä harvakseltaan käytetty, joten tutkimuksen tavoitteisiin sisältyy myös sen arvioiminen.

Tutkimuksen neljästä osatutkimuksesta kaksi perustuu ensisijaisesti suomen aineistoihin ja kahdessa tarkastellaan myös lähisukukieli virosta koottuja vertailuaineistoja. Ensimmäisessä osatutkimuksessa tarkastellaan spatiaalisten viitekehysten käyttöä suomen liikeilmauksissa variaation eri tasoja huomioiden. Yksilövariaatiota todetaan esiintyvän erityisesti näkökulmakeskeisen viitekehyksen käytössä eli suhteuttamisessa kielentäjän näkökulmaan. Toinen osatutkimus väylän keskivaiheen (esim. <i>metsän halki</i>) ja suunnan (esim. <i>ylöspäin</i>) ilmaisusta osoittaa esimerkiksi, että suomen väylän keskivaiheen ilmaisu on typologisesti katsoen keinovalikoimaltaan runsasta ja yksityiskohtaista. Kolmannessa osatutkimuksessa tarkastellaan suomen ja viron väylän alun (esim. <i>luolasta</i>) ja lopun (esim. <i>rantaan</i>) ilmaisua ja keskitytään erityisesti liiketilanteisiin, joissa tapahtuu rajanylitys eli siirtymä rajattuun tilaan tai sieltä pois. Tutkimus osoittaa esimerkiksi, että suomen ja viron deiktisten liikeverbien käyttöä liittyy erityisesti rajanylitystilanteisiin ja se näyttää usein motivoituvan siirtymistä suhteessa kielentäjän huomiopiiriin tai siitä pois. Neljännessä osatutkimuksessa tämän tendenssin osoitetaan toteutuvan myös suomen ja viron ei-aktuaalisen liikkeen aineistoissa.

Väitöskirja piirtää kuvan spatiaalisen siirtymän keinovalikoimaltaan laajasta ilmaisusta suomen liikeilmauksissa ja suhteuttaa sitä laajasti liikkeen kielentämisen typologisiin malleihin. Tutkimus osoittaa osaltaan, että tieto yksittäiskielen sisällä ilmenevästä variaatiosta on hyödyllistä typologisessa tutkimuksessa. Tuloksia on mahdollista soveltaa esimerkiksi suomen opettamisessa toisena tai vieraana kielenä sekä kääntämisen konteksteissa. Tutkimus avaa myös näkökulmia siihen, miten havainnon ja kielen suhdetta voi hahmottaa kokeellisen semantiikan kautta, ja jatkotutkimuksessa mahdollisuutena on tutkimuksen laajentaminen visuaalisen havainnon kielentämisestä muun aistihavainnon kielentämiseen.

This dissertation examines the expression of motion in the Finnish language. The study is based on generalizations from the field of semantic typology on the linguistic encoding of translocative motion across the languages of the world. The cognition related to perceiving motion is considered to be somewhat universal, but languages express motion in various ways, emphasizing different aspects of the motion situation, such as the path or manner of motion. Especially since generalizations concerning the assumed satellite- and verb-framed languages, the cross-linguistic differences in encoding motion have raised extensive interest among cognitively and typologically oriented linguists. Currently, attention is directed at the fine-grained variation within the assumed lexicalization types, while the different semantic elements of motion are increasingly being considered.

This study uses a multilevel approach to investigate variation in encoding motion: the perspectives include not only assessing Finnish in relation to typological generalizations but also examining language-internal and individual variation. The goal is to determine how semantic elements such as Frames of Reference, Path and Direction are expressed in Finnish, and what kind of variation appears within the Finnish data in comparison to other languages.

A key difference in this approach with respect to other studies on motion semantics in Finnish is the phenomenon-based nature of the examination, i.e., using semantic categories, instead of certain forms, as a starting point. The study adopts Holistic Spatial Semantics as its semantic framework, which assumes many-to-many mappings between semantic categories and the linguistic forms encoding them. Alongside actual, observed motion (e.g., <i>Lapsi ylittää sillan</i> ‘A child crosses the bridge’), the study examines the expression of non-actual (fictive) motion, i.e., dynamic expressions of static configurations (e.g., <i>Silta ylittää joen</i> ‘A bridge crosses the river’). The expression of non-actual motion is generally considered as evidence of the fundamental role of motion in our conceptualizations of the world.

The data were gathered through structured visual elicitation from 50 native adult Finnish speakers, and the comparison data were produced by 25 native adult Estonian speakers. Actual motion descriptions are based on the Trajectoire tool consisting of short, acted motion videos. The non-actual motion descriptions were gathered with a set of drawn stimuli. The elicitation method produces systematically comparable data, but questions concerning cultural dependence in the stimuli and the implementation of the data gathering sessions require careful consideration. The method is still relatively new in Finnish semantics, and accordingly, one goal of the study was the assessment of the method.

Of the four substudies included in this dissertation, two are primarily based on the Finnish data, and two include comparison to data collected from the closely related Estonian language. The first substudy investigates the use of spatial Frames of Reference in Finnish motion expressions, considering different levels of variation. Individual variation was particularly evident in the use of the viewpoint-centered Frame of Reference, i.e., the overt inclusion of the encoder’s viewpoint. The second substudy, which examines the expression of the middle part of Path (e.g., <i>metsän halki</i> ‘through the forest’) and Direction (e.g., <i>ylöspäin</i> ‘upwards’), indicates, for example, that with respect to typological tendencies, the Finnish resources for encoding the middle part of Path are rich and semantically fine-grained. The third substudy observes the expression of beginning (e.g., <i>luolasta</i> ‘out of the cave’) and end of Path (e.g., <i>rantaan</i> ‘to the beach’) in Finnish and Estonian and concentrates especially on motion situations including boundary-crossing, i.e., translocation into or out of a bounded space. The substudy shows, among other findings, that the use of deictic motion verbs in both Finnish and Estonian is often connected to boundary-crossing situations and is possibly motivated by the transitions in relation to the encoder’s circle of attention. The fourth substudy shows that this tendency is also found in the non-actual motion data from both Finnish and Estonian.

The dissertation highlights the rich resources available for motion encoding in Finnish and discusses it with respect to typological models of motion encoding. The study demonstrates that knowledge on variation within a language is useful in refining typological models. The results can be applied in contexts of L2 teaching and translation, among other fields. Additionally, the study offers perspectives on how the relationship between perception and language can be approached through experimental semantics, and further research could be extended to the encoding of other sensory experiences alongside visual perception.