Yleiskulut arvonlisäverotuksessa sekä niiden vähennysoikeus kiinteistön vuokrauksessa

Abstract

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää yleiskulujen vähennysoikeus kiinteistön vuokrauksessa. Verovelvollisen harjoittaessa sekä arvonlisäveron vähennykseen oikeuttavaa että vähennykseen oikeuttamatonta toimintaa, tulee kulut kohdistaa näiden toimintojen välillä. Yleiskuluille on luonteenomaista, että niitä on haastavaa kohdistaa yksittäisille suoritteille ja ovat siten luonteeltaan kuluja, jotka kohdistuvat verovelvollisen koko toimintaan. Arvonlisäverolain 117 §:ssä säädetään yleiskulujen vähennyskelpoisuuden jakamisesta; kulujen arvonlisävero saadaan vähentää vain siltä osin, kuin ne kohdistuvat vähennykseen oikeuttavaan toimintaan.

Tutkimuksen tavoitteena on rakentaa viitekehys tämänhetkisestä oikeudellisesta tilasta systematisoimalla relevantti oikeusnormisto sekä esittää tulkintakannanottoja niin voimassa olevasta EU-oikeudesta kuin kansallisesta oikeudesta. Oikeuskäytännön sekä verotuskäytännön tulkinta nousee keskiöön arvioitaessa sen yhdenmukaisuutta lain sanamuodon kanssa. Tutkimuksen tutkimusmetodina on lainoppi eli oikeusdogmatiikka. Aiheen kannalta keskeisinä oikeuslähteinä ovat arvonlisäverodirektiivi, kansallinen lainsäädäntö, unionin tuomioistuimen ja kansallisen tuomioistuimen oikeuskäytäntö sekä kansallinen ja kansainvälinen oikeuskirjallisuus.

Voimassa olevaa oikeudellista tilaa lähdetään tutkimuksessa rakentamaan määrittelemällä keskeiset tunnusmerkit kiinteistön vuokraukselle. Arvioitaessa kulujen vähennysoikeutta arvonlisäverotuksessa, syvennytään tarkemmin yleiskulun käsitteeseen ja siihen, että millä perustein yleiskulut ovat vähennyskelpoisia. Yleiskulujen vähennysoikeus tuodaan kiinteistön vuokrauksen asiayhteyteen havainnollistamalla erilaisia asetelmia sekä peilaamalla vakiintunutta oikeuskäytäntöä lain sanamuotoon ja tarkoitukseen.

Tutkimuksen keskeiseksi havainnoksi nousee lain sanamuodon sekä oikeus- ja verotuskäytännön epätasapaino. Lain sanamuoto korostaa aineellisia vaatimuksia, kun taas oikeus- ja verotuskäytännössä saatetaan keskittyä enemmän muodollisiin vaatimuksiin. Tutkimuksessa keskeiseksi havainnoksi muodostuu myös se, että lukuisien eri asetelmien johdosta on mahdotonta määrittää yhtä laskenta- tai jakoperustetta yleiskulujen vähennysoikeuden jakamiselle. Aihepiiristä tulisi saada tarkennuksia uuden oikeuskäytännön tai lainsäädännön avulla. Yleiskulujen vähennysoikeuteen kiinteistön vuokrauksessa liittyy siten paljon tulkintakysymyksiä tämänhetkisessä oikeudellisessa tilassa.