Hyvinvoinnin edistämisen koordinaatiohaasteet keskikokoisissa kunnissa

Abstract

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yksi kunnan lakisääteisistä tehtävistä. Tämä velvollisuus ei ole muuttunut hyvinvointialueuudistuksen jälkeen, missä vastuu sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä siirtyi Helsingin kaupunkia lukuun ottamatta kunnilta hyvinvointialueille. Ymmärrys hyvinvoinnin määritelmästä ja kunnan roolista hyvinvoinnin edistämisessä on hajanaista, mikä osoittaa tarpeen vahvalle koordinaatiolle. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaiset tekijät edistävät, rajoittavat tai muuten vaikuttavat hyvinvoinnin edistämisen koordinaatioon kunnissa ja millä tavoin nämä vaikutukset ilmenevät. Varsinaista tutkimusongelmaa tarkennetaan kolmella osaongelmalla. Tutkimuksen tarkastelun kohteena ovat keskikokoiset kunnat, eli suuruudeltaan noin viidentoistatuhannen ja kahdenkymmenentuhannen asukkaan välille asettuvat kunnat. Tutkimuksen teoreettinen osa käsittelee koordinaatiota ja esittelee siihen liittyvää problematiikkaa. Koordinaatiota tarkastellaan julkisen sektorin ja paikallisen hallinnon kontekstissa ja siihen yhdistetään johtamiseen, luottamukseen ja vuorovaikuttamiseen liittyvää problematiikkaa. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen. Tutkimuksen aineisto on kerätty asiantuntijahaastatteluilla ja haastatteluaineisto on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmällä. Haastateltavat valikoituivat sen perusteella, millaista kokemusta heillä oli hyvinvoinnin edistämisen koordinaatiosta keskikokoisissa kunnissa. Haastatteluaineiston pohjalta muodostettiin luokittelu, missä kahdeksan alaluokkaa muodostuivat aineistolähtöisesti, ja kolme yläluokkaa ja ylin yhdistävä luokka muodostuivat olemassa olevan tiedon pohjalta. Kolme yläluokkaa ovat vertikaalisen ja horisontaalisen johtamisen suhde ja tasapainottaminen, keskinäisen luottamuksen rakentaminen ja yhteisymmärryksen muodostaminen. Tutkimuksen tulokset nostavat esiin monenlaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat hyvinvoinnin edistämisen koordinaatioon keskikokoisissa kunnissa. Merkittävä havainto oli muun muassa se, että kokemukset hierarkian merkityksestä hyvinvoinnin edistämisen koordinaatiossa vaihtelevat sen perusteella, millaisina koordinaattorit kokevat omat vaikutusmahdollisuutensa kunnassaan. Tunnistettuja jatkotutkimusaiheita ovat muun muassa kuntien perinteisen byrokraattisen luonteen murros ja luottamuksen merkityksen perusteellisempi tarkastelu hyvinvointijohtamisessa.