Alihankintojen ohjaus julkisissa hankinnoissa osana harmaan talouden torjuntaa

Abstract

Harmaan talouden torjunnan merkitys on kasvanut julkisissa hankinnoissa, joissa liikkuu vuosittain huomattavat määrät yhteiskunnan varoja. Erityisesti alihankintaketjut muodostavat yhden riskialttiin osa-alueen, jossa harmaa talous näyttäytyy erityisesti veronkiertona, lakisääteisten velvoitteiden laiminlyöntinä sekä ketjuttamisen ja näennäisten yritysjärjestelyjen kautta toteutettuna vastuun välttelynä. Nämä ilmiöt mahdollistavat perusteettoman kilpailuedun ja heikentävät hankintalainsäädännön periaatteiden toteutumista. Julkisten varojen vastuullinen käyttö edellyttää, että hankintayksiköllä on käytössään riittävät keinot puuttua epäasiallisiin toimijoihin myös alihankkijoiden osalta. Tutkielmassa tarkastellaan, miten harmaa talous ilmenee alihankinnoissa, millä tavoin voimassa oleva hankintalaki sääntelee alihankintoja, sekä mitkä ovat sääntelyn keskeisimmät haasteet tehokkaan harmaan talouden torjunnan näkökulmasta.

Voimassa oleva hankintalaki tarjoaa hankintayksikölle mahdollisuuksia alihankkijoiden sääntelyyn. Hankintayksiköllä on mahdollisuus vaatia alihankkijoiden tietoja jo tarjousvaiheessa, velvollisuus tietyissä hankinnoissa kerätä ja päivittää alihankkijatietoja, mahdollisuus rajoittaa alihankintaa erityisen kriittisissä tehtävissä sekä oikeus tai velvollisuus soveltaa poissulkemisperusteita alihankkijoihin poissulkemissääntelyn nojalla. Nämä mahdollistavat hankintayksikölle paremman riskien hallinnan ja epärehellisten toimijoiden sulkemisen pois hankinnoista. Käytännössä sääntelyn vaikuttavuutta harmaan talouden torjunnassa rajoittavat kuitenkin muun muassa tulkinnanvaraiset säännökset ja hallinnollinen taakka. Lisäksi erityisesti hankintayksikön laaja harkintavalta voi johtaa soveltamiskäytännön hajanaisuuteen, jolloin sääntelykeinot eivät toteudu yhdenvertaisesti.

Tutkielmassa tullaan johtopäätökseen siitä, että nykyiset alihankintoja koskevat säännökset julkisissa hankinnoissa mahdollistavat harmaan talouden torjunnan huomioimisen, mutta nykyiset alihankintoja koskevat säännökset eivät takaa tehokkaan torjunnan tosiasiallista toteutumista. Tästä syystä on aiheellista arvioida, tulisiko lainsäädäntöä selkeyttää, esimerkiksi täsmentämällä sääntelyä poissulkemisperusteiden, kansallisen kynnysarvon ylittävien hankintojen sekä alihankkijoiden ja voimavara-alihankkijoiden osalta. Pelkät lainsäädäntömuutokset eivät kuitenkaan yksinään riitä, vaan myös hankintakäytäntöjä on kehitettävä. Alihankintaketjujen valvonta ja läpinäkyvyyden varmistaminen on nähtävä osana julkisten hankintojen laatua ja vastuullisuutta. Tämä edellyttää yhtenäisiä toimintamalleja, riittäviä resursseja, selkeää ohjeistusta sekä digitaalisten valvontavälineiden ja viranomaisten välisen tietojenvaihdon kehittämistä.