Onko Digipalveluasetuksen toimivallan jako komission ja Suomen välillä oikeudellisesti selkeä?

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin digipalveluasetuksen (EU 2022/2065, DSA) mukaista valvontavallan jakoa Euroopan komission ja jäsenvaltioiden kansallisten viranomaisten, erityisesti Suomen Digital Services Coordinatorin (DSC), välillä. Tavoitteena on arvioida, onko asetuksessa säädetty toimivaltajako oikeudellisesti selkeä, ja miten keskeiset EU-oikeuden periaatteet, kuten oikeusvarmuus ja subsidiariteetti, toteutuvat sääntelyssä.

Tutkimus on oikeusdogmaattinen. Siinä analysoidaan DSA:n artikloja 49–83 systemaattisen ja teleologisen tulkinnan keinoin. Tarkastelussa hyödynnetään myös Euroopan komission ja Traficomin roolia koskevaa kansallista valmisteluaineistoa, oikeuskirjallisuutta ja oikeustapauksia, kuten Zalando v. Euroopan komissio (T-348/23) ja Amazon v. Euroopan komissio (T-318/23). Tutkielmassa pohditaan sääntelyn kehittämistarpeita oikeudellisen selkeyden, periaatteiden ja toimeenpanon näkökulmasta.

Tutkimustulosten mukaan DSA:n toimivaltajako on osin epäselvä, erityisesti suhteessa tilanteisiin, joissa komissio voi käyttää valvontavaltaansa kansallisten viranomaisten sijaan. Tutkimus osoittaa, että vaikka asetuksen 67 artiklassa säädetään komission suorasta valvontavallasta poikkeustapauksissa, sen rajat jäävät osin avoimiksi. Ehdotetaan, että sääntelyä selkeytetään mm. lisäämällä täsmällisyyttä asetuksen kieleen sekä kehittämällä valvonnan koordinointimekanismeja. Lisäksi korostetaan, että oikeudellisen selkeyden vahvistaminen tukee perusoikeuksien toteutumista digitaalisessa ympäristössä.