Relationaaliset jännitteet sosiaalityön moniammatillisessa vuorovaikutuksessa : Kokemuksia sote-uudistuksen jälkeisestä yhteistyöstä

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sosiaalityöntekijöiden kokemuksia moniammatillisesta vuorovaikutuksesta sote-uudistuksen jälkeisessä toimintaympäristössä. Uudistuksen myötä heidän työnsä siirtyi kunnilta hyvinvointialueille, mikä on korostanut eri ammattilaisten välisen yhteistyön merkitystä ja nostanut esiin vuorovaikutukseen liittyviä jännitteitä. Tutkimusongelmaksi muodostui, miten sosiaalityöntekijät kokevat moniammatillisen vuorovaikutuksen jännitteet ja millaisia keinoja he käyttävät niiden hallintaan. Tutkielman tavoitteena on tuottaa sekä teoreettisesti perusteltua että käytännöllisesti sovellettavaa tietoa, joka tukee moniammatillisen vuorovaikutuksen ymmärtämistä ja kehittämistä sosiaali- ja terveydenhuollon konteksteissa.

Tutkielma toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena. Aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla haastatteluilla, joihin osallistui kymmenen sosiaalityöntekijää kolmelta eri hyvinvointialueelta. Haastateltavat edustivat eri sosiaalityön osa-alueita, kuten lapsiperheiden sosiaalityötä, vammaispalveluja ja terveyssosiaalityötä. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavaa temaattista analyysiä hyödyntäen relationaalisen dialektiikan teorian viitekehyksessä.

Analyysissa tunnistettiin sosiaalityön moniammatillisesta vuorovaikutuksesta kolme keskeistä pääjännitettä: yhdentyminen–eriytyminen, pysyvyys–muutos ja ilmaiseminen–vaikeneminen. Näitä täsmensi seitsemän alajännitettä, jotka kuvasivat jännitteiden konkreettisia ilmenemismuotoja moniammatillisen yhteistyön arjessa: yhteistyöodotukset–ammatillinen itsenäisyys, ammatillinen riippuvuus–asiantuntija-autonomia, hierarkkisuus–tasavertaisuus, ennakoitavuuden tarve–muutoksen epävarmuus, tiedollinen varmuus–epävarmuus, tiedon jakaminen–vaikeneminen ja emotionaalinen läsnäolo–ammatillinen etäisyys. Jännitteet heijastavat moniammatillisen vuorovaikutuksen monitasoisuutta ja kietoutuvat niin yksilöllisiin kokemuksiin kuin institutionaalisiin ja kulttuurisiin rakenteisiin. Jännitteiden hallintaa toteutettiin erilaisilla strategioilla, jotka jakautuivat asiasisältöön, vuorovaikutukseen ja organisaatiotason tukeen liittyviin keinoihin.

Tutkielma osoittaa, että moniammatillinen vuorovaikutus sosiaalityössä rakentuu jatkuvan neuvottelun, jännitteiden käsittelyn ja identiteettityön kautta. Relationaaliset jännitteet eivät ole ainoataan yhteistyön haasteita, vaan myös mahdollisuuksia uudenlaisen yhteistoiminnan kehittämiseen. Tulokset valottavat vuorovaikutuksen affektiivisia, eettisiä ja institutionaalisia ulottuvuuksia ja korostavat kulttuurisen ja diskursiivisen ymmärryksen merkitystä sosiaalialan muuttuvassa toimintaympäristössä.