Esihenkilön tuen vaikutus apteekkityöntekijöiden työmotivaatioon
Paukkuri, Jenna (2025)
Paukkuri, Jenna
2025
Kauppatieteiden kandidaattiohjelma - Bachelor's Programme in Business Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2025-05-26
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202505266149

Tiivistelmä
Motivaatio ohjaa jokaisen ihmisen toimintaa ja työelämässä motivaatio vaikuttaa muun muassa työntekijöiden tehokkuuteen, pysyvyyteen ja työtyytyväisyyteen. Työpaikan esihenkilö voi omalla toiminnallaan vaikuttaa työntekijöidensä motivaatioon joko parantamalla tai heikentämällä sitä. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää esihenkilön tuen vaikutusta apteekkityöntekijän työmotivaatioon. Tutkimuksessa selvitettiin, millaiset tekijät motivoivat apteekkityöntekijöitä ja millaisia toimia esihenkilö voisi apteekkityöntekijöiden mukaan tehdä tukeakseen heidän motivaatiotaan.
Tutkielman teoreettinen viitekehys jakautuu kolmeen osioon. Ensimmäisessä osiossa tarkastellaan itsemääräämisteoriaa ja eri motivaatiotyyppien vaikutusta yksilön toiminnalle. Toisessa osiossa tarkastellaan sitä, miten esihenkilö voi vaikuttaa työntekijöidensä motivaatioon. Kolmannessa osiossa syvennytään siihen, mitä apteekkiala on Suomessa ja millaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia apteekkitoiminnalla on osana terveydenhuoltojärjestelmää. Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus ja tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Aineiston analysointimenetelmäksi valittiin aineistolähtöinen sisällönanalyysi.
Tutkimuksen tulokset osoittavat esihenkilön toiminnalla olevan vaikutusta työntekijöiden motivaatioon. Esihenkilö pystyy omalla toiminnallaan joko vahvistamaan ja tukemaan tai heikentämään työntekijöidensä motivaatiota. Tutkimuksen tulokset käsiteltiin kolmessa osassa, joissa pyrittiin vastaamaan tutkimuksen alakysymyksiin. Ensimmäisessä osassa käsiteltiin apteekkityöntekijän motivaatiota tukevia tekijöitä. Näitä havaittiin olevan työn ominaisuudet sekä työn psykososiaalinen ympäristö. Toisessa osassa analysoitiin aineistosta havaittuja apteekkityöntekijöitä motivoivia esihenkilön tekoja. Näitä havaittiin olevan työntekijän huomioiminen, vuorovaikutus työntekijöiden kanssa sekä esihenkilön läsnäolo. Kolmannessa osassa analysoitiin haastatteluissa esiin nousseita toivottuja motivaatiota tukevia tekijöitä, joita olivat vuosittaisten kehityskeskusteluiden järjestäminen sekä esihenkilön avoin kommunikaatio liittyen yrityksen yhteisiin arvoihin ja tavoitteisiin.
Tutkimuksen tulosten yhteenvetona voidaan esittää, että apteekkityöntekijöiden motivaatioon vaikuttaa esihenkilön toiminta monella eri tavalla. Muun muassa vuorovaikutteinen kommunikaatio, työntekijän huomioiminen ja henkilökohtaisen palautteen antaminen sekä auttavaisuus olivat sellaisia esihenkilön tekoja, jotka apteekkityöntekijät kokivat erityisen motivoiviksi. Erityisesti kehityskeskustelut nousivat esiin toivottuna motivaatiota tukevana tekijänä. Aiheen jatkotutkimuksen kannalta olisi mielenkiintoista tutkia, miten motivaatiota tukevat tekijät eroavat yksityisen apteekin ja apteekkikonsernin välillä. Myös kehityskeskustelujen vaikutusta työntekijän motivaatioon olisi mielekästä tutkia.

Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [10016]