Kuluttava kasvatus: Buddhalaisen filosofian suuntaviivoja uusliberalistista ideologisuutta uusintavan kontemplatiivisen pedagogiikan kriittiseen uudelleenarviointiin

Abstract

Tämä kasvatusfilosofinen tutkielma tutkii, millä tavoin buddhalaisen filosofian oppeja on mahdollista hyödyntää kontemplatiivisen pedagogiikan kriittisen kehittämisen välineinä. Ensisijaisena pyrkimyksenä on eritellä ja pohtia vaihtoehtoisia eettisiä ja ontologisia näkökulmia, joita buddhalainen filosofia tarjoaa yksilökeskeistä ja kilpailullista ihmiskuvaa sekä uusliberalistisia ajatusmalleja palvelevalle kontemplatiiviselle pedagogiikalle. Keskiössä on, miten kontemplatiivisen pedagogiikan yksilökeskeistä suorittamista korostavat sovellukset, kuten uusliberaalia hallintavaltaa ja tehokkuusajattelua palveleva mindfulness-meditaatio, sijoittuvat ekososiaalisen sivistykseen pyrkivän kasvatuksen kontekstiin buddhalaisen filosofian oppien näkökulmasta. Tutkielman alussa luonnehditaan, miten kasvatus voi uusintaa uusliberaalia ihmiskuvaa. Uusliberalismi ymmärretään nyky-yhteiskunnassamme vallitsevana markkinalogiikkaa toteuttavana ideologiana, joka vaikuttaa laajasti taloudellisiin ja inhimillisiin järjestelmiin. Se ohjaa yksilöä näkemään itsensä jatkuvasti optimoitavana projektina, jonka arvo perustuu suorituksiin, tehokkuuteen ja kilpailukykyyn. Tällainen subjektikäsitys kuormittaa yksilöä ja uusintaa kasvatuksessa ajattelu- ja toimintamalleja, jotka ovat ristiriidassa ekososiaalisen sivistyksen ihanteiden, kuten yhteisöllisyyden, myötätunnon ja kestävän tulevaisuuden rakentamisen kanssa. Tutkielmassa autonomisen ja pysyvän subjektin olemassaolo kuitenkin kyseenalaistetaan jälkistrukturalistisia teorioita ja buddhalaisen filosofian näkökulmia hyödyntäen. Uusliberalismin kytköstä kasvatuksen rakenteisiin avataan pääosin Veli-Matti Värrin analyysillä. Halun roolia kapitalismille alisteisen subjektin rakentumisessa tarkastellaan puolestaan Todd McGowanin Lacanilaiseen psykoanalyyttiseen teoriaan pohjaavaan tulkinnan avulla. Kontemplatiivisen pedagogiikan historiallisen ja yhteiskunnallisen viitekehyksen avaamiseksi hyödynnetään eritoten Oren Ergas’n tulkintoja. Buddhalaisen viisaustradition keskeisiä käsitteitä tarkastellaan puolestaan pääosin Bhikkhu Bodhin Paali –kaanoniin pohjaavien tulkintojen kautta. Näkökulmia siirrytään tämän jälkeen vertailemaan kriittisesti kontemplatiivisen pedagogiikan uudelleenarvioinnin näkökulmasta. Vertailun alla olevia ilmiöitä ovat muun muassa itseys, ajallisuuden kokemus ja pysymättömyys sekä eettisyys ja yhteisöllisyys. Vertailu osoittaa, että kontemplatiivisen pedagogiikan ja buddhalaisen filosofian ontologiset lähtökohdat eroavat toisistaan merkittävästi. Kontemplatiivisen pedagogiikan olemus ja näin ollen sen yhteiskunnalliset vaikutukset eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä. Se voi joko uusintaa tai purkaa uusliberalistista ihmiskuvaa riippuen siitä, miten syvälle sen eettinen, katsomuksellinen ja kokemuksellinen ulottuvuus yltää. Jos kontemplatiivinen pedagogiikka jää pinnalliseksi yksilöllisen stressinhallinnan tai tehokkuuden välineeksi, se saattaa vahvistaa kilpailullista markkinalogiikkaa. Buddhalainen filosofia kontemplatiivisen pedagogiikan ohjastajana haastaisi puolestaan nämä uusliberaalia ideologisuutta palvelevat lähtökohdat. Sillä on potentiaalia tarjota ymmärrystä ei-pysyvästä, relationaalisesti rakentuvasta minuudesta sekä tätä näkökulmaa korostavasta etiikasta. Tämä edellyttäisi kuitenkin sekä kontemplatiivisen pedagogiikan käytänteiden kriittistä tarkastelua että buddhalaisen filosofian oppien kontekstisidonnaisuuden tunnistamista ja niiden johdonmukaisemman lähestymisen merkityksen oivaltamista kasvatuksessa. Johtopäätöksissä korostuu, että buddhalaisessa filosofiassa halun mekanismin ja itsen harhan ymmärtäminen sekä kiinnittymättömyys ovat ehtoja harhaluuloisesta todellisuuskuvasta vapautumiselle. Näkökulma voi tukea kontemplatiivista pedagogiikkaa tarjoamalla yksilölle mahdollisuuden reflektoida omaa subjektiivista kokemustaan ja näin ollen myös yhteiskunnan rakenteita kriittisesti. Lähestymistapa edellyttää kuitenkin laajamittaista asennemuutosta kasvatuskulttuurissa. Kontemplatiivisen pedagogiikan uudelleenarvioimiseksi nykyisen kasvatusjärjestelmän sisällä buddhalainen filosofia voisi kuitenkin tarjota ensikädessä yhteisöllisyyttä ja myötätuntoa korostavia arvoja. Mikäli sen keskeisiä periaatteita implementoidaan kontemplatiivisuuden tueksi, se voi toimia kasvatuksen uudistamisen välineenä, joka edistää yhteisöllisyyttä, eettistä herkkyyttä, ekososiaalista vastuullisuutta ja ei-instrumentaalista, maailmaa eheyttävää suhdetta olemiseen, oppimiseen ja ihmisyyteen.