Kohti puolustusunionia? : Vertaileva analyysi Euroopan unionin kansalaisten puolustusasenteista Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeisenä aikana

Abstract

Tässä kandidaatintutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin kansalaisten puolustusasenteita teoreettisen ja empiirisen analyysin kautta. Tutkielman päätutkimus on ”Miten kuuden EU-jäsenmaan kansalaisten suhtautuminen yhteisen puolustus- ja turvallisuuspolitiikan tiivistämiseen eroaa toisistaan Venäjän hyökkäyssodan (2022) alkamisen jälkeisenä aikana, ja mitkä tekijät näitä asenteita selittävät?”. Tutkielmassa vertaillaan ja arvioidaan, miten kansalaisten puolustusasenteet eroavat kuuden jäsenmaan välillä. Tarkastelumaita ovat Suomi, Ranska, Portugali, Liettua, Itävalta ja Irlanti. Tarkastelumaiden erilaiset puolustuspoliittiset profiilit luovat otollisen kehyksen kansalaismielipiteiden ymmärtämiseksi hyökkäyssodan muuttamassa kansainvälisessä turvallisuusympäristössä.

Tutkimus nojaa käsitteelliseen ja teoreettiseen keskusteluun eurooppalaisesta puolustusintegraatiosta ja ajankohtaisesta turvallisuuspoliittisesta kehyksestä. Euroopan unionin puolustus- ja turvallisuuspolitiikka on perinteisesti nojannut jäsenvaltioiden suvereniteettiin ja transatlanttiseen yhteistyöhön. Venäjän hyökkäyssota on kuitenkin muuttanut Euroopan turvallisuusympäristöä ja lisännyt tarvetta syventää EU:n puolustusyhteistyötä. Samalla on korostunut keskustelu strategisesta autonomiasta eli EU:n kyvystä toimia riippumattomasti ulkoisista toimijoista, kuten Natosta ja Yhdysvalloista. EU on vastannut muuttuneeseen tilanteeseen vahvistamalla puolustuspoliittisia aloitteitaan, mutta integraatio etenee yhä kansallisten intressien ja geopoliittisten realiteettien ehdoilla. Tästä huolimatta kansalaisten tuki EU-tason puolustusyhteistyölle on kasvanut.

Päätutkimuskysymystä täydennetään teoreettisesta viitekehyksestä johdetuilla alakysymyksillä, joiden avulla tarkastellaan empiirisesti, miten geopolitiikka ja kansalliset intressit suhteutuvat kansalaisten puolustusasenteisiin sekä miten identiteettikokemukset heijastuvat valmiuteen tukea syvempää integraatiota. Lisäksi tutkielmassa analysoidaan, millä tavoin Venäjän hyökkäyssota on muovannut puolustusasenteita, ja missä määrin näkemykset transatlanttisista suhteista liittyvät näihin asenteisiin. Kvantitatiivisessa analyysissä otetaan huomioon myös demografiset tekijät. Tutkielmassa arvioidaan puolustusintegraatiota ja kansalaisten suhtautumista siihen kahden ajankohtaisesta tutkimuskirjallisuudesta nousevan integraatioteorian, neofunktionalismin ja uuden intergovernmentalismin, kautta.

Kvantitatiivisessa analyysissä hyödynnetään Eurobarometri 98.2 -aineistoa ja kolmea eri menetelmää: ristiintaulukointia, lineaarista ja logistista regressioanalyysiä. Tutkielman keskeiset tulokset vahvistavat teoreettisessa viitekehyksessä esiin nousevan havainnon siitä, että kansalaisten suhtautuminen puolustusintegraatioon on yleisesti ottaen korkeaa. Analyysi kuitenkin osoittaa, että suhtautumisessa on perustavanlaatuisia eroja tarkastelumaiden välillä. Kansalaisten puolustusasenteet rakentuvat useiden rinnakkaisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta, eikä niitä voida johtaa yksinomaan esimerkiksi geopoliittisiin lähtökohtiin tai identiteettikokemuksiin. Myös neofunktionalistiset ja intergovernmentalistiset integraatioteoriat näyttäytyvät rinnakkaisina: kansalaismielipide toimii sekä integraation mahdollistajana että sen poliittisena ehtona.

Analyysi osoittaa, että vertailumaista Liettua ja Suomi ovat vahvimpia puolustusintegraation kannattajia. Eniten varautuneita ovat puolestaan itävaltalaiset. Huomionarvoista on myös, että vaikka EU-kansalaisten tuki yhteiselle puolustuspolitiikalle on yleisesti ottaen korkeaa, konkreettisten puolustusresurssien lisääminen nauttii vähemmän tukea kuin yleinen periaatteellinen tuki puolustusyhteistyölle. Näin ollen tulokset kertovat puolustusasenteiden ehdollisuudesta.