Naisten sota Putinia vastaan : sodanaikainen naiskuva Ukrainassa

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastellaan naisten representaatiota Ukrainan ulko- ja puolustusministeriön sosiaalisessa mediassa Venäjän hyökkäyssoodan aikana. Tavoitteena on vastata kysymykseen siitä, millaisia erilaisia naiskuvia Ukrainan sodassa esitetään ja tarjota tulkintaa siitä, miksi ja mihin naisnarratiiveja hyödynnetään. Tutkimuksen aineistoksi on valittu Ukrainan ulko- ja puolustusministeriön julkaisemia kuvia ja videoita naisista sosiaalisessa mediapalvelu X:ssä, joista aineistoksi valittiin yhteensä 80 kuvaa ja 4 videota. Tutkielmassa aineiston naiskuvia tarkastellaan feministisen kansainvälisen politiikan teorian ja narratiivisen analyysimenetelmän avulla. Käsitteellisenä viitekehyksenä toimii Spencerin (2016) esittämät romantisoidun narratiivin elementit sekä feministisen kansainvälisen politiikan teorian keskeiset käsitteet - maskuliinisuus, feminiinisyys ja sukupuolihierarkia. Teoriaa sovelletaan joustavasti aiempaan tutkimuskirjallisuuteen nojaten. Tutkimuksen tavoitteena on tarjota tulkintaa siitä, millaisia naiskuvia esitetään ja miksi. Erityisesti huomion kohteena on naiskuvien kansainvälispoliittinen ulottuvuus, joka sivuaa kulttuurisodan ja naisten aseellistamisen teemoja.

Aineiston analyysin perusteella voidaan todeta, että Ukrainan ulko- ja puolustusministeriön X:n tileillä naiset esitetään sekä feminiinisesti ja seksualisoiden että militarisoiduin maskuliinisuuden kautta. Naisnarratiiveja hallitsee romanttinen narratiivi, joka korostaa päähenkilön sankarillisuutta ja vihollisen pahuutta. Naiskuvat toistavat perinteisiä Barbie- ja Berehynia- naiskuvia, jotka ovat vallinneet Ukrainassa 2000-luvulla. Uutta naiskuvaa edustaa naisten toimijuuden korostaminen. Tutkielmassa selviää, että ikiaikaista dikotomiaa sotilaan ja äidin- roolien välillä rikotaan ministeriöiden julkaisussa ja tämä vapauttaa naiset heidän “biologiansa ohjaamasta paikasta yhteiskunnassa” (Beauvoir ym. 2020; Meyer, 1996, 6 viitattu lähteessä Goscilo, 2012, 2). Naiset on kuvattu sekä sotilaina että äiteinä yhtäaikaisesti. Muilta osin tutkielman tulos on linjassa aiemman tutkimuksen kanssa, jonka mukaan Ukrainalla on vielä pitkä matka siihen, että naistaistelijat tunnustetaan tasavertaisiksi miesten rinnalla ja normiksi eksotisoinnin sijasta (Sterlnyk, 2024). Tulkintani mukaan naisnarratiiveilla on kaksi kohdeyleisöä: ukrainalainen yleisö ja ulkomaalainen yleisö. Berehynia- myyttiin nojaavalla naiskuvalla korostetaan kansallistunnetta liittämällä se osaksi Ukrainan historian itsenäisyyden taisteluja, joiden kautta halutaan tehdä erontekoa Venäjästä. Barbie- naiskuvalla vakuutetaan Länsimaita “luonnollisesta” liittolaisuussuhteesta ja hankitaan tukea romanttisen narratiivin elementtien kautta liittämällä narratiiveihin länsimaisten arvojen tärkeyttä, yhteyksiä länsimaiseen populaarikulttuuriin ja historiaan.

Tutkielmani tulos osoittaa, että naiskuvia on mielekästä analysoida sodan kontekstissa, koska niillä voidaan paljastaa epätasa-arvoisia asenteita yhteiskunnassa sekä kansainvälisissä suhteissa. Tutkielmani syvemmän analyysin mukaan Ukrainan kohdalla voidaan tässä yhteydessä puhua naiskuvien välineellistämisestä kansainvälispoliittisten tarkoitusperien mukaisesti. Naisilla ja naiskuvilla käydään sotaa Ukrainassa. Naisnarratiiveista ei voi päätellä sitä, mitä ukrainalaisten naisten tulevaisuus näyttää, mutta ilman analyysin nostamien epäkohtien huomioimista ja naisten tilanteiden kuulemista, sukupuolten välinen tasa-arvo työ tuskin jatkaa kehitystään sodan jälkeen. Naisten aseman lujittaminen Ukrainassa ja tasa-arvo työn edistäminen vaatii siis edelleen työtä feminististen järjestöjen lisäksi myös valtiolta. Siksi Ukrainan feminististen järjestöjen, tutkijoiden ja tasa-arvoa toteuttavien valtion instituutioiden ja järjestöjen tekemää työtä tulee tukea, jottei naiset ja heidän tarinansa ja tärkeät panostuksensa yhteiskunnan turvallisuuden ja toimintakykyisyyden eteen jää huomiotta, kun sota on ohi.