Osallisuus ikääntyneiden psyykkisen hyvinvoinnin tukena: Kvantitatiivinen analyysi sosiaalisen osallisuuden yhteydestä yksin asuvien yli 65-vuotiaiden kokemiin kielteisiin tuntemuksiin

Abstract

Väestörakenteen muutos on nostanut ikääntyneiden palveluntarpeen, yhteenkuuluvuuden ja hyvinvoinnin teemat sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kantokyvyn ajankohtaisiksi yhteiskuntatieteellisiksi ja -poliittisiksi kysymyksiksi. Yksilötasolla tarkasteltuna ikääntyminen puolestaan tuo usein mukanaan fyysisten ja kognitiivisten muutosten lisäksi uusia ulottuvuuksia sosiaaliseen toimintakykyyn ja sosiaalisiin verkostoihin. Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena on tarkastella sosiaalisen osallisuuden yhteyttä yksin asuvien yli 65-vuotiaiden kokemiin kielteisiin tuntemuksiin. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Ryanin ja Decin itsemääräämisteoria sekä Baumeisterin ja Learyn teoria yhteenkuuluvuuden tarpeesta (engl. Need to belong). Aiempi tutkimuskirjallisuus tukee oletusta sosiaalisesta osallisuudesta ikääntyneiden psyykkistä hyvinvointia tukevana tekijänä.

Tutkimuksen aineistona käytettiin PROMEQ: yli 65-vuotiaiden hyvinvointi ja terveys 2017-2018 -kyselyaineistoa, johon vastanneet ovat yksin asuvia yli 65-vuotiaita Itä- ja Keski-Suomen alueelta. Tutkimuskysymystä tarkasteltiin sekä subjektiivisia yhteenkuuluvuuden kokemuksia että sosiaaliseen toimintaan osallistumisen aktiivisuutta mittaavien muuttujien avulla. Kielteisiä tuntemuksia tutkielmassa kartoitettiin kysymyksellä vastaajien kokemista ahdistuneisuuden, masentuneisuuden, epätoivon ja alakulon tuntemuksista. Analyysi suoritettiin ristiintaulukoinnin ja khiin neliö -testin avulla.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että koetun sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja kielteisten tuntemusten välillä vallitsi tilastollisesti erittäin merkitsevä yhteys (p<0,001). Osallistumisaktiivisuuden tapauksessa yhteys oli tilastollisesti melkein merkitsevä (p=0,015). Valitsemallani viiden prosentin riskitasolla tarkasteltuna tulokset ovat näin ollen yleistettävissä perusjoukkoon. Analyysin tulokset tukevat aiempia tutkimustuloksia ja teoriaa siitä, että yhteenkuuluvuuden kokemukset ja tunne läheisiin, vastavuoroisiin ihmissuhteisiin kuulumisesta ovat yhteydessä psyykkiseen hyvinvointiin vahvemmin kuin pelkkä sosiaalinen osallistumisaktiivisuus. Saatuihin tuloksiin ja aiempaan kirjallisuuteen perustuen voidaan esittää, että tukemalla sosiaalisen osallisuuden toteutumista voidaan pyrkiä edesauttamaan ikääntyneiden psyykkistä hyvinvointia.