Oikeudenkäynnin viivästyminen rikosprosessissa:oikeusturvan toteutuminen kohtuullisen käsittelyajan vaatimuksen ja hyvityslain kautta

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastellaan oikeudenkäynnin viivästymisen vaikutuksia yksilön oikeusturvaan rikosprosessissa, ja arvioidaan kuinka tehokkaana oikeussuojakeinona oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annettua lakia (hyvityslaki) voidaan pitää. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomelle useita langettavia tuomioita koskien oikeudenkäynnin liiallista kestoa. Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on turvattu perustuslain 21 §:ssä, ja tutkielmassa tarkastellaan erityisesti sen sisältämää kohtuullisen käsittelyajan vaatimusta. Perustuslain säännös perustuu vahvasti Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaan, jossa määrätään oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Tutkielmassa oikeusturvaa tarkastellaan rikosprosessin eri vaiheissa osana esitutkintaa, syyteharkintaa sekä tuomioistuinkäsittelyä. Esitutkinnassa tai syyteharkinnassa tapahtuva viivästyminen voi johtaa esimerkiksi syyteoikeuden vanhentumiseen ja siihen, että asianomistaja menettää oikeutensa ajaa syytettä. Tuomioistuimessa tapahtuva viivästyminen voi heikentää mm. todistelua ja vaikuttaa oikeudenkäynnin lopputulokseen. Kirjallinen menettely voi edistää kohtuullisen käsittelyajan toteutumista, mutta sen vaikutus voi jäädä rajalliseksi. Hyvityslaki on säädetty täyttämään ihmisoikeustuomioistuimen vaatimukset tehokkaasta oikeussuojakeinosta. Jos oikeudenkäynti on viivästynyt niin, että katsotaan oikeudenloukkauksen tapahtuneen, asianosainen voi saada viivästymisestä rahallista hyvitystä. Oikeudenkäynnin viivästymistä arvioidaan hyvityslaissa säädettyjen arviointikriteerien kautta, tällöin huomioidaan asian laatu, laajuus, asianosaisten ja viranomaisten toiminta, sekä asian merkitys asianosaiselle. Arviointi tehdään korkeimman oikeuden ja ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön kautta. Tutkimuksessa havaitaan, että hyvityslaki ei tarjoa ennaltaehkäisevää suojaa, vaan toimii lähinnä kompensoivana keinona hyvittää viivästyminen. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että hyvityslakia ei voida pitää yksilön oikeusturvaa tosiasiallisesti turvaavana oikeussuojakeinona. Hyvityslain nojalla saatava rahallinen hyvitys oikeudenkäynnin viivästymisestä ei riitä korvaamaan viivästymisen aiheuttamia haittoja, eikä poista myöskään viivästymisen perimmäisiä rakenteellisia syitä. Oikeusturvan tosiasiallinen toteutuminen edellyttää tehokkaita ennaltaehkäiseviä keinoja viivästymisen estämiseksi, ei jälkikäteisiä hyvityksiä.