Euroviisujen Suomen karsintojen aloitus- ja lopetusjuonnot 1973–2024

Abstract

Sekä Euroviisut että niiden kansalliset karsinnat ovat pitkäikäisyydessään harvinaisuus televisiolähetysten joukossa. Niiden institutionaalinen asema sekä tutut ja yhtä aikaa muuttuvat elementit tekevät niistä hedelmällisen maaperän televisioesiintymisen ja juontamisen tutkimiselle. Tämän tutkielman tavoitteena on hahmottaa muutosta, jota Suomen euroviisukarsintojen aloitus- ja lopetusjuonnoissa on tapahtunut televisioesiintymisen keskeisissä piirteissä, juontajien televisionkatsojaan kohdistamassa vuorovaikutuksen simuloinnissa sekä ohjelmasta itsestään kertovassa metakielessä.

Kansallisesti keskeisen ja pitkäikäisen viihdeohjelman juontojen muutosta tutkimalla on mahdollista tuoda uusia näkökulmia tähänastisen tutkimuksen tuottamaan ymmärrykseen televisioesiintymisestä. Erityisesti juontamisen vuorovaikutteisuuden ja esiintymisen estetiikan kehitystä voidaan hahmottaa muun muassa virallisuus–viihteellisyys-akselilla. Moniulotteisuutta pitkään historialliseen juontojen muutokseen tuo sen tarkasteleminen, miten juonnoissa tuodaan esille ohjelman omakuvaa. Kokonaisuuden pohjalta on mahdollista peilata muutosten yhteyksiä myös muun muassa Yleisradion ohjelmapolitiikkaan ja yleisödiskurssiin sekä television tekniseen kehitykseen. Tutkielman aineistona toimivat Suomen euroviisukarsintalähetysten tallenteet vuosilta 1973–2024. Aikajanan laajuuden vuoksi havainnoitaviksi päätyivät 26 lähetyksen aloitus- ja lopetusjuonnot noin joka toiselta lähetysvuodelta. Aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä.

Tulosten mukaan juontojen televisioesiintymisen piirteiden voidaan nähdä kertovan julkisen esiintymisen estetiikan muutoksesta pitkäikäisen viihdeohjelman kontekstissa kohti spektaakkelimaisuutta, viihteellisyyttä, epämuodollisuutta, välittömyyttä ja rentoutta. Vuorovaikutuksen simuloinnin voidaan todeta vahvistuneen ja muuttuneen entistä enemmän interpersonaalisen viestinnän kaltaiseksi sekä yksilökeskeisemmin kohdennetuksi, Yleisradion nykyistä asiakasymmärrystä reflektoivaksi. Yhtä aikaa katsojavuorovaikutuksessa voidaan kuitenkin nähdä ohjelman konventioita säilyttäviä ja kollektiivisia katsojakokemuksia korostavia elementtejä. Metakielen osalta karsintaohjelman omakuvan voi todeta vankistuneen ja muuttuneen pysyvämmäksi sekä pessimismin ja häviöön keskittymisen kääntyneen menestysdiskurssiksi. Myös juontajien roolin merkityksessä on tulosten pohjalta havaittavissa muutosta kohti itsenäistä ohjelmanumeromaisuutta, jolla on osaltaan tärkeä merkitys karsintaohjelmien spektaakkelimaisuuden kasvulle.