”Etpäs uskalla minua napata kun minä olen se joka tönäisi sinut ---” : Lapsen persoonapronominien kehitys iässä 1;10–2;7
Laitinen, Tuija (2025)
2025
Kielten maisteriohjelma - Master's Programme in Languages
Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta - Faculty of Information Technology and Communication Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2025-05-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202505085107
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202505085107
Tiivistelmä
Tässä tutkimuksessa kuvataan persoonapronominien ilmaantumista lapsen kieleen. Pääkysymyksenä on selvittää, missä iässä lapsi omaksuu persoonapronomineja ja mitä muotoja hän käyttää puheessaan kielen oppimisen varhaisessa vaiheessa. Tutkimuksen empiirisenä osana on valmiiksi litteroitu aineisto 1;10-2;7 iässä olevan lapsen leikki- ja ruokailutilanteista. Aineisto sisältää 13 erillistä nauhoitustilannetta, joissa joko molemmat tai toinen vanhemmista on keskustelun toisena osapuolena.
Aineiston analyysiin sovelletaan keskustelunanalyysin käsitteistöä. Lapsen ja vanhempien välisistä vuorovaikutustilanteista poimittujen esimerkkien avulla kuvataan verbien persoonataivutusta sekä persoonapronominien ilmaantumista lapsen puheeseen. Teoreettisena viitekehyksenä on morfosyntaktinen lähestymistapa lapsen kieliopin varhaiskehitykseen.
Tuloksista käy ilmi, että verbin persoonamuotoja esiintyy yksikön 3. ja 2. persoonan taivutuspäätteissä jo iässä 1;10. Persoonapronomineista löytyy ensimmäisiä havaintoja iässä 1;11. Varsinainen pronominipyrähdys tapahtuu kuitenkin vasta seuraavassa nauhoitteessa (2;1), jossa monikon 3. persoonaa lukuun ottamatta kaikkia persoonapronomineja on edustettuna eri sijamuodoissa. Enemmistönä ovat yksikön 1. ja 2. sekä monikon 1. ja 2. persoonan variantit. Kolmannen persoonan pronominit ovat harvinaisia ja ne korvataan usein demonstratiivipronominilla se ja ne. Tulokset persoonapronominien omaksumisjärjestyksessä noudattavat alan aiempien tutkimusten linjoja. Yksilötutkimuksessa eroja vertaileviin tutkimuksiin on kuitenkin aina löydettävissä.
Vanhempien rooli kasvuympäristön vuorovaikutustilanteissa on keskeinen kielenkäytön tukena ja mahdollistajana. He tarjoavat kielellistä mallia, vahvistavat, korjaavat ja laajentavat lapsen tuottamaa ilmaisua.
Aineiston analyysiin sovelletaan keskustelunanalyysin käsitteistöä. Lapsen ja vanhempien välisistä vuorovaikutustilanteista poimittujen esimerkkien avulla kuvataan verbien persoonataivutusta sekä persoonapronominien ilmaantumista lapsen puheeseen. Teoreettisena viitekehyksenä on morfosyntaktinen lähestymistapa lapsen kieliopin varhaiskehitykseen.
Tuloksista käy ilmi, että verbin persoonamuotoja esiintyy yksikön 3. ja 2. persoonan taivutuspäätteissä jo iässä 1;10. Persoonapronomineista löytyy ensimmäisiä havaintoja iässä 1;11. Varsinainen pronominipyrähdys tapahtuu kuitenkin vasta seuraavassa nauhoitteessa (2;1), jossa monikon 3. persoonaa lukuun ottamatta kaikkia persoonapronomineja on edustettuna eri sijamuodoissa. Enemmistönä ovat yksikön 1. ja 2. sekä monikon 1. ja 2. persoonan variantit. Kolmannen persoonan pronominit ovat harvinaisia ja ne korvataan usein demonstratiivipronominilla se ja ne. Tulokset persoonapronominien omaksumisjärjestyksessä noudattavat alan aiempien tutkimusten linjoja. Yksilötutkimuksessa eroja vertaileviin tutkimuksiin on kuitenkin aina löydettävissä.
Vanhempien rooli kasvuympäristön vuorovaikutustilanteissa on keskeinen kielenkäytön tukena ja mahdollistajana. He tarjoavat kielellistä mallia, vahvistavat, korjaavat ja laajentavat lapsen tuottamaa ilmaisua.