Farssin ja ilmastofiktion lajipiirteet Ian McEwanin Solarissa

Abstract

Tässä tutkielmassa teen antiessentialistista lajitutkimusta Ian McEwanin teoksesta Solar. Analysoimalla teosta farssin ja ilmastofiktion lajipiirteiden avulla erittelen näiden lajien tuottamia ristiriitoja kohdeteoksessani. Lähtökohtaisesti ilmastofiktiota kuvaillaan opettavaiseksi lajiksi, kun taas farssia konservatiiviseksi ja moraalista opettavaisuutta vältteleväksi. Tämä lähtökohtainen yhteensopimattomuus on pohja tutkimuskysymykselleni.

Lajien avulla on jäsennetty ja selitetty kirjallisuutta antiikista asti. Ne toimivat tulkintaa ohjaavina funktioina. Teoreettisena kehyksenäni toimii Alastair Fowlerin antiessentialistinen kirjallisuuden lajiteoria, jossa yksittäiset teokset muistuttavat toisiaan lajirepertoaariensa, eli lajillista samankaltaisuutta luovien piirteiden perusteella. Lajit ymmärretään tällaisiksi samankaltaisuuksia sisältäviksi kategorioiksi. Farssi on historiallinen draaman laji ja ilmastofiktio taas uusi tulokas kirjallisuuden kentällä. Niitä ei ole ennen tutkittu yhdessä.

Analyysini pohjalta esitän, että Solar hyödyntää monia farssin sisällöllisiä piirteitä, kuten juonikuvioita, tyyppihahmoja, väkivaltaa ja moraalisten kysymysten välttelyä. Farssin tyylilajia Solarissa alleviivaavat myös taipumukset, joita on tunnistettu farssin keinoja hyödyntäville moderneille teoksille. Farssin keinoja käytetään sekä sille itselleen tyypillisiin tarkoituksiin että ilmastopolitiikan satiiriseen kritisointiin. Suurin osa näistä piirteistä ovat lähtökohtaisesti epätyypillisiä ilmastofiktiolle. Ilmastoaihe on kohdeteoksessani samalla ilmeinen ja etäällä. Didaktiivisuus eli opettavaisuus yhdistetään ilmastofiktioon vahvasti, mutta Solar ei opeta millään tavalla totunnaista tai hyväksyttävää tapaa ratkaista ilmastonmuutosta. Teoksen päähenkilö, aurinkoenergiahankkeen johtaja Michael Beard plagioi, pettää ja väärentää kostaakseen kilpakumppaneilleen ja tavoitellakseen henkilökohtaista etua.

Toisaalta farssin piirteet ja satiirisuus voivat toimia myös harmoniassa ilmastofiktion kanssa. Liian melankolista ja tunteisiin vetoavaa ilmastofiktiota on myös kritisoitu, sillä uhkakuvien maalailu voi helposti johtaa lamaantumiseen liian suurelta vaikuttavan ongelman edessä. Alatyylisten piirteiden, kuten kehontoimintojen ja väkivallan esiintyminen ilmastofiktiossa yllättää ja ohjaa aiheen uudenlaiseen, kriittiseen tarkasteluun. Lisäksi farssin keinojen ihmisyyteen vetoamisen avulla voi käsitellä ihmisen ja luonnon suhdetta erilaisesta näkökulmasta. Tuloksinani esitän, että Solarin lajilliset ristiriidat luovat teokseen yhteensopimattomuutta, mutta tämä ei ole kielteinen asia farssin tai ilmastofiktion tarkoitusten kannalta. Teosta voisi kutsua ilmastofarssiksi, jossa toisaalta ihmiset aiheuttavat muutoksia luontoon ja toisaalta ovat oman ihmisluontonsa rajoittamia eivätkä onnistu torjumaan ilmastonmuutosta.