Johdon ohjausjärjestelmät resurssien allokoinnin tukena: Operatiivisten ja strategisten tavoitteiden tasapaino suomalaisissa ohjelmistoalan yrityksissä

Abstract

Johdon ohjausjärjestelmät ovat osana lähes jokaista organisaatiota yhdistämässä ihmisten käyttäytymistä ja päätöksentekoa organisaation tavoitteisiin ja strategiaan. Tutkielman tavoitteena on lisätä ymmärrystä siitä, miten ohjelmistoyritys pystyy käyttämään johdon ohjausjärjestelmiä apunaan resurssien allokoinnissa sekä lyhyen että pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamiseksi. Tässä tutkielmassa johdon ohjausjärjestelmät määritellään Malmin ja Brownin (2008) johdon ohjausjärjestelmien viitekehyksen mukaisesti. Operatiivisten ja strategisten tavoitteiden jännitettä selitetään esimerkiksi Christensenin (1997) Innovaattorin dilemman avulla. Teoreettista viitekehyksestä täydentävät myös Barneyn (1991) resurssiperusteinen näkökulma sekä strateginen henkilöstöjohtaminen.

Tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka aineisto koostuu viidestä suomalaisten ohjelmistoyritysten johtohenkilöiden kanssa tehdystä teemahaastattelusta. Analyysissä hyödynnettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä, jonka taustalla teoriaosiossa johdon ohjausjärjestelmien, resurssien allokoinnin, innovaattorin dilemman, resurssiperusteisen näkökulman ja strategisen henkilöstöjohtamisen avulla muodostettu teoreettinen viitekehys toimi.

Ohjelmistoyrityksien resurssien allokoinnin ohjaamisessa näkyy etenkin hallinnollisten kontrollien rooli erikoistuneiden henkilöresurssien organisoimisessa. Tässä korostuu myös resurssiperusteisen näkökulman rooli yrityksen strategiassa, jonka vuoksi he pyrkivät organisoimaan erikoistunutta henkilöstöään kilpailuedun saavuttamiseksi. Kulttuurilla puolestaan ei pyritä vaikuttamaan resurssien allokointiin, vaikka sen vaikutus allokointipäätöksiin tunnistetaankin. Suunnittelua, kyberneettisiä kontrolleja eikä palkitsemista pysty Malmin ja Brownin (2008) viitekehyksestä huolimatta käsittelemään toisistaan erillään, sillä niiden koetaan liittyvän vahvasti toisiinsa, jopa oletusarvoisesti.

Christensenin (1997) innovaattorin dilemmaa ei nähty helposti ratkaistavaksi ongelmaksi. Keskeisenä ratkaisukeinona yritykset tunnistivat organisaation kaksikätisyyden, jonka aineiston yritykset mahdollistavat tai haluavat pyrkiä mahdollistamaan oman innovointitiimin avulla. Myös kulttuurin ja strategisen henkilöstöjohtamisen avulla dilemman tuomia haasteita voi pyrkiä kitkemään, mutta ne korostuvat vain, jos innovointiin ei voi omia resursseja allokoida. Yleisesti tavoitteiden tasapainottamista pyritään edistämään asetettuja tavoitteita mittaamalla ja niistä palkitsemalla. Siinä korostuu etenkin tavoitteiden strategian mukainen asettaminen, mittareiden objektiivisuus ja laatu sekä palkitsemisperusteiden läheisyys palkittavan työhön.

Sekä resurssien allokoinnin ohjaamisen haasteet että innovaattorin dilemman selättäminen ovat moniulotteisia ongelmia, joiden ymmärtäminen vaatii useiden eri näkökulmien muodostamien kokonaisuuksien ymmärtämistä, eikä yksiselitteistä ratkaisua ole. Yritykset ovat kuitenkin tunnistaneet niihin liittyvät haasteet, joita he pyrkivät aktiivisesti johdon ohjausjärjestelmillä ratkaisemaan. Etenkin hallinnolliset kontrollit korostuvat niin resurssien allokoinnin kuin tavoitteiden tasapainon näkökulmasta.