Automaattinen päätöksenteko ja hallinnon asiakkaan oikeusturva: Kansaneläkelaitos

Abstract

Julkishallinnon digitalisaation myötä automaattisista päätöksentekoprosesseista sekä hallintomenettelyistä on tullut osa viranomaisten arkea erityisesti verotuksen tai sosiaaliturvan kaltaisissa massahallinnoissa. Tästä huolimatta julkishallinnon automaattiselle päätöksenteolle luotiin oikeusperusta vasta vuonna 2023 voimaan tulleiden lakimuutosten myötä. Julkisoikeudellinen tutkimus aiheen tiimoilta on viime aikoina painottunut automatisoituihin veromenettelyihin sekä -päätöksiin, mutta tutkielmassani aion syventyä tarkemmin Kelan päätöksentekoon sekä hallintoprosesseihin. Tutkielmani tavoitteena on selvittää mitä edellytyksiä automaattisten ratkaisumenettelyjen käyttöönotolle asetetaan lainsäädännössä, ja toisaalta kuinka hallinnon asiakkaiden oikeusturva on suojattu näissä prosesseissa.

Tutkimuksen menetelmänä käytetään lainoppia, jolla tarkoitetaan voimassa olevan oikeuden systematisointia ja tulkintaa. EU:n yleinen tietosuoja-asetus, hallintolaki sekä tiedonhallintalaki sisältävät keskeisimmät oikeudelliset periaatteet automaattisen päätöksenteon suhteen, ja niiden avulla automaattisen ratkaisumenettelyn käyttöönoton edellytyksistä pyritään luomaan systemaattinen kuvaus tässä tutkimuksessa. Oikeusturvatarkastelua tehdään edellä mainituissa puitteissa, mutta eritoten lainsäädäntöä koskevia lainvalmisteluaineistoja sekä muita sallittuja oikeuslähteitä tulkitsemalla. Oikeuskirjallisuus auttaa luomaan tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen. Kelan käyttöönottopäätökset muodostavat sen sijaan aineiston, jota tarkastelemalla voidaan pohtia hallinnon asiakkaan oikeusturvaa automaattisessa päätöksenteossa käytännön tasolla.

Yleinen tietosuoja-asetus sääntelee asianosaisen kuulemisvelvoitteesta, viranomaisen informointivelvollisuudesta sekä asianmukaisten suojaustoimenpiteiden varmistamisesta automatisoiduissa yksittäispäätöksissä. Hallintolain kautta säädetään muun muassa tapauskohtaisen harkinnan kiellosta automaattisissa päätöksissä sekä maksuttomasta oikaisuvaatimusmenettelystä. Tiedonhallintalain kautta tulevat säännökset säätävät puolestaan käyttöönottopäätöksen tekemisen edellytykseksi automaattisen ratkaisumenettelyn käyttöönotolle ja siihen sisällytettävistä käsittelysäännöistä, sekä näiden laadunvalvonnasta. Asianosaisen kuulemisvelvollisuus, viranomaisen perusteluvelvollisuus ja oikaisuvaatimusmenettelyt osoittautuivat keskeisiksi oikeusturvakeinoiksi ratkaisumenettelyjen käyttöönotossa. Kelan käyttöönottopäätöksiä tarkastelemalla kuitenkin nousi esiin kysymyksiä käsittelysääntöjen asiakirjajulkisuudesta ja asianosaisen tiedonsaantioikeudesta näihin, sekä niin kutsutun ’itseoikaisumenettelyn’ lainmukaisuudesta.

Yksi tutkimuksen tärkeimmistä havainnoista liittyy käsittelysääntöjen julkisuuden ja salassapidon väliseen tasapainotteluun. Tutkimalla Kelan käyttöönottopäätöksiä selvisi, että Kela pitää salassa käsittelysäännöt ja muut päätöksen perusteena olevat asiakirjat. Lähtökohtaisesti asianosaisen tiedonsaantioikeuden voi katsoa ulottuvan niihin, mutta jos asiakirjan antaminen loukkaisi erittäin tärkeää yleistä tai yksityistä etua, liikesalaisuutta, tietoturvallisuutta tai jotain valvontasalaisuutta, myös asianosaisen tiedonsaantioikeus on rajoitettu. Korostan johtopäätöksissä tarvetta yleislainsäädännössä sääntelylle tiedonsaantioikeudesta käsittelysääntöihin ja muihin asiakirjoihin hallinnon läpinäkyvyyden tähden. Muuten Kela on turvannut hallinnon asiakkaiden oikeussuojan asianmukaisesti, paitsi käyttämänsä itseoikaisumenettelyn suhteen, jonka oikeuskansleri on todennut hallintolain sääntelylogiikan vastaiseksi.