Alijäämän kattamisvelvoitteen vaikutus hyvinvointialueen viranhaltijan virkavastuun toteutumiseen

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan hyvinvointialueista annetun lain (611/2011) 115 §:n mukaisen alijäämän kattamisvelvoitteen vaikutusta hyvinvointialueen viranhaltijoiden mahdollisuuteen noudattaa virkavastuuta. Lisäksi tutkielmassa käsitellään virkavastuun toteutumisesta mahdollisesti seuraavia rikosoikeudellisia seuraamuksia tutkimusaiheen kaltaisessa tilanteessa, erityisesti virkavelvollisuuden rikkomisen näkökulmasta. Virkavastuulla tarkoitetaan virkamiehiä ja viranhaltijoita koskevaa oikeudellista velvoitetta, joka on johdettavissa lainsäädännöstä. Virkavastuun määritelmän ja tutkielman tavoitteen kannalta olennaisia säännöksiä ovat virkatoiminnan lainmukaisuudesta säätävä perustuslain (731/1999) 118.1 §, julkisen vallankäytön lainalaisuudesta säätävä perustuslain 2.3 § sekä viranhaltijan yleisistä velvollisuuksista säätävä kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 17 §.

Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten kahden lakiin perustuvan velvoitteen ristiriita vaikuttaa viranhaltijan mahdollisuuteen noudattaa virkavastuuta, ja voiko virkavastuun toteutuminen johtaa tilanteessa mahdollisesti rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. Hyvinvointialueen päätöksenteon rakenteen vuoksi tutkielmassa on päädytty tarkastelemaan lähtökohtaisesti talousarvion valmisteluun ja esittelyyn osallistuvan viranhaltijan virkavastuuta. Tutkielmassa tarkastellaan siten erityisesti hyvinvointialuejohtajia, ja heidän oikeudellista asemaa ja roolia talousarvion laadinnan ympärillä. Tutkielma on toteutettu lainopillisesti, ja ensisijaisena oikeuslähteenä käytetään soveltuvaa kansallista lainsäädäntöä, kuten perustuslakia, hyvinvointialueista annettua lakia sekä rikoslakia (39/1889). Lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään lakien esitöitä, jotka auttavat tulkitsemaan säännöksiä sekä systematisoimaan keskeisiä käsitteitä. Argumentoinnin ja tulkinnan apuna on käytetty myös oikeuskirjallisuutta sekä asiantuntijalausuntoja.

Tutkielmassa tehtyjen havaintojen perusteella on selvää, että alijäämän kattamisvelvoite voi pakottaa hyvinvointialuejohtajan rikkomaan virkavastuuta tutkimusaiheen kaltaisessa tilanteessa. Tutkielman tulokset osoittavat myös selkeän mahdollisuuden rikosoikeudellisen vastuun toteutumiselle tilanteessa, jossa alijäämän kattamiseksi tehdyt toimet johtavat hyvinvointialueiden lakisääteisten tehtävien heikentymiseen ja perusoikeuksien vaarantumiseen. Virkavelvollisuuden rikkomista säätävä rikoslain 40 luvun 9 § voidaan nähdä tilanteeseen osin soveltuvaksi, mutta samalla tutkielmassa on tunnistettu säännöksen tulkintaan liittyvät haasteet tilanteessa, josta ei ole vielä saatavilla aiempaa oikeuskäytäntöä. Kuitenkin erityisesti tietoisen alibudjetoinnin osalta on huomattavissa sen selkeä lainvastaisuus, ja näin ollen mahdollisuus rikosoikeudellisen vastuun toteutumiselle. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen pohjalta voidaan lisäksi arvioida, että seuraamusten kohdistuminen ei käytännössä aina toteudu lain sanamuodon mukaan.

Tutkielman tavoitteena voidaan pitää tulkintasuositusten muodostamista hyvinvointialueiden sekä niitä koskevan lainsäädännön uutuuden vuoksi. Tulosten perusteella voidaan todeta, että kahden velvoitteen ristiriitatilanteessa virkavastuun toteutumisen rajoittamiseksi olisi noudatettava perusoikeusmyönteistä laintulkintaa. Näin ollen, olisi katsottava, ettei alijäämän kattamisvelvoitteen laiminlyöminen perusoikeuksien turvaamiseksi voisi lähtökohtaisesti johtaa hyvinvointialuejohtajan virkavastuun toteutumiseen. De lege ferenda -suosituksena voidaan tulosten perusteella todeta, että tarvetta alijäämän kattamista velvoittavan lainsäädännön arviointiin ja mahdollisiin muutostoimiin olisi harkittava ristiriitaisen tulkintatilanteen ehkäisemiseksi.