Valkoinen väri arkkitehtuurissa: Katsaus valkoisen värin historiaan, suosioon sekä kestävyyteen ja siihen liittyviin ongelmiin

Abstract

Värejä on kaikkialla. Ne vaikuttavat vuorovaikutukseemme kaiken muun ympäristön kanssa ja auttavat meitä suhteuttamaan itsemme muun maailman osaksi. Lisäksi väreillä on pitkä historia osana rakennettua ympäristöä, ja ne kertovat eri alueiden tavoista, kulttuureista sekä saatavilla olleista resursseista. Ihmiset ovat kautta aikain yrittäneet ymmärtää värejä, ja ajan myötä värit ovat saaneet itselleen merkityksiä sekä symboliikkaa, jotka ovat irrallisia pelkistä näköhavainnoista. Kysymys, johon tämä kandityö keskittyy vastaamaan, on miksi valkoista. Miksi ympäröimme itsemme tällä värillä ja mistä valkoisen värin käyttö on lähtöisin. Mikä on johtanut valkoisen värin suosioon ja kuinka tämä suosio suhteutuu kestävyyden teemoihin.

Valkoinen väri on ollut käytössä rakennetussa ympäristössä neoliittiseltä ajalta asti, mutta valkoinen arkkitehtuuri tai käsitys valkoisesta arkkitehtuurista on paljon uudempi. Se juontaa renessanssiin, jolloin tietoisesti haluttiin rikkoa vallassa ollut polykromia ja jonka jälkeen valkoinen arkkitehtuuri on ollut läsnä kaupunkikuvassa. Tämä valkoisuus on kuitenkin erilainen verrattuna valkoisuuteen modernismin jälkeen, sillä tuotannon kehityksen seurauksena valkoinen väri oli mahdollista irrottaa sen murretusta sävystä. Kemiallisten maalien myötä oli mahdollista valmistaa värejä kuten titaaninvalkoista, jotka hohtavat tavalla, jota ei löydä luonnosta.

Syitä valkoisen värin suosiolle on monia ja erityisesti modernismin aikaan valkoinen onnistui kiteyttämään ja tuomaan esiin haluttuja ideoita. Valkoiset seinät peilaavat valoa ja luovat kuvan avarasta ja usein suuremmasta tilasta. Se korostaa ympäröiviä värejä ja toimii siksi hyvin osana suurempaa kokonaisuutta. Tämän kokonaisuuden ymmärtäminen on tärkeää, sillä liika valkoisuus muuttuu helposti monotoniseksi ja konnotaatiot värin ympärillä kääntyvät negatiivisiksi. Tällöin se koetaan vapaan ja kirkkaan värin sijasta helposti steriiliksi ja epäinhimilliseksi.

Valkoisen värin käyttö pitää sisällään ristiriitoja. Se edustaa puhtautta, neutraaliutta sekä avoimuutta, mutta valkoisuuden konnotaatiot eivät säily materiaalin patinoituessa. Pinta, joka edustaa puhtautta on puhdas vain vastakäsiteltynä. Valkoisuus ja käsitys siitä ovat hyvin haavoittuvia ja monesti niihin kiinnitetään huomiota vasta kun ne ovat haavoittuvassa tilassa, paljastaen katsojalle kaiken lian ja ajan myötä kertyvän patinan. Kysymys ei ole siitä, että valkoisen värin käytöstä kuuluisi luopua, koska se vaati uudelleenkäsittelyä vaan nimenomaan siitä, että suunnitteluvaiheessa kuuluisi jo huomioida tämä uudelleenkäsittelyn tarve. Ei ole tavoiteltavaa suunnitella pintoja, joiden oletusarvo on pysyä täydellisinä ja yllättyä kun tämä täydellisyys pirstaloituu. Uudelleenkäsittelyn kuuluu integroitua osaksi rakennusprosessia ja materiaalit sekä värit tulisi valita sen mukaan, miltä ne näyttävät patinoituessaan ja millainen huoltoprosessi sopii rakennukselle.