Unettomuuden yhteys työkyvyttömyyteen
Lautamaja, Heidi (2025)
Lautamaja, Heidi
2025
Terveystieteiden kandidaattiohjelma - Bachelor's Programme in Health Sciences
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2025-04-28
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202504274177

Tiivistelmä
Teknologian kehitys, ajattelu- ja toimintatapojen muutokset ja kriisit muokkaavat työelämää. Väestön ikääntymisen myötä monissa maissa on otettu tavoitteeksi työurien pidentäminen. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää työkyvyn edistämistä ja ylläpitämistä. Terveys ja siten myös terveelliset elintavat, kuten riittävä uni, luovat työhyvinvoinnille perustan. Unettomuus on kuitenkin merkittävä kansanterveydellinen ongelma. Tilapäistä unettomuutta on arvioitu esiintyvän 30–35 %:lla aikuisista. Kroonista unettomuutta sen sijaan esiintyy noin 12 %:lla aikuisista. Suomessa uniongelmista, kuten unettomuudesta johtuvat pitkät sairauspoissaolot ovat yleistyneet viimeisen vuosikymmenen aikana. Yksilölle aiheutuvan haitan lisäksi unettomuuteen liittyvä terveyspalveluiden ja lääkkeiden lisääntynyt käyttö, heikentynyt työteho ja sairauspoissaolot aiheuttavat kustannuksia terveydenhuoltojärjestelmälle, työnantajille ja koko yhteiskunnalle.
Tämä kandidaatintutkielma on integroiva kirjallisuuskatsaus, joka perustuu aiempaan kirjallisuuteen. Kirjallisuushakuun käytettiin Scopus- ja Medline (Web Of Science)-tietokantoja, joista katsaukseen päätyi yhteensä 15 tutkimusta. Tämän tutkimuksen tavoite on vahvistaa ymmärrystä ja luoda ajantasaista tietoa terveyden edistämisen, työkyvyn ylläpitämisen ja siten myös työurien pidentämisen tueksi. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää unettomuuden ja työkyvyttömyyden välistä yhteyttä.
Tulokset osoittavat, että unettomuus on itsenäisenä tekijänä yhteydessä työkyvyttömyyteen, sillä yhteys säilyi myös silloin, kun vakioitiin useita tekijöitä, joilla saattaisi olla sekoittava vaikutus tuloksiin. Vakiointi kuitenkin heikensi yhteyksiä, mikä viittaa siihen, että yhteys selittyi osittain muilla tekijöillä. Yhteys oli sitä voimakkaampi, mitä useammin ja vakavammin unettomuus ilmeni ja mitä pidempi sairauspoissaolojakso oli kyseessä. Diagnoosikohtaisissa tarkasteluissa havaittiin voimakkain yhteys mielenterveyshäiriöistä ja tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuviin sairauspoissaoloihin ja työkyvyttömyyseläkkeisiin. Työn korkeat määrälliset vaatimukset, lyhyiden (≤5 h) tai pitkien (≥9 h) unien nukkuminen ja kipu voimistivat unettomuuden ja työkyvyttömyyden välistä yhteyttä.
Tulosten perusteella voidaan todeta, että unettomuuteen puuttuminen on kansanterveyden ja väestön työkyvyn kannalta tärkeää. Jotta väestö pysyisi työkykyisenä ja terveenä, on unettomuuden ehkäiseminen ja hoitaminen aikaisessa vaiheessa tarpeen. Terveydenhuollossa olisi syytä selvittää potilaiden unettomuusoireita myös silloin, kun unettomuus ei ole ensisijainen syy hoitoon hakeutumiselle. Myös työterveyshuollossa tulisi aktiivisesti kartoittaa työntekijöiden unettomuusoireita, jotta ne voitaisiin havaita ja hoitaa ennen unettomuuden kroonistumista.

Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [11895]