Kansallinen turvallisuus perus- ja ihmisoikeusrajoitusten perusteena rajaturvallisuuslaissa

Abstract

Normaaliolojen häiriötiloihin reagoiminen lainsäädännön keinoin voi vaatia lainsäätäjältä merkittäviä perus- ja ihmisoikeuspunnintoja. Tämän tutkimuksen tavoitteena on ollut tarkastella niitä vaatimuksia, joita kansallinen ja kansainvälinen oikeus asettavat lainsäätäjälle normaaliolojen häiriötiloihin liittyviä lakeja säädettäessä tilanteissa, joissa punninnan toisena puolena on kansallinen turvallisuus. Tarkastelemalla rajaturvallisuuslakia eli lakia väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi (482/2024) ja sen perusteluita, on pyritty hahmottamaan reunaehtoja kansallisen turvallisuuden nimissä tehtävien perus- ja ihmisoikeuspoikkeuksien säätämiselle.

Tutkimuksen metodina on lainopillinen lähestyminen, jossa tutkimusaiheeseen liittyvää oikeussääntelyä systematisoidaan ja tulkitaan lainopille tavanomaisia menetelmiä käyttäen. Tutkimus on ottanut vaikutteita myös lainopin teoreettisesta tutkimussuunnasta, sillä keskeisessä roolissa on tutkimukselle keskeisten käsitteiden määritteleminen, turvallisuusympäristöön liittyvän oikeustilan ymmärtäminen sekä aiemmin kehitettyjen teoreettisten hätätilaoikeuteen ja perus- ja ihmisoikeuksien rajoittamiseen liittyvien tulkintojen arvioiminen aikakauden mukaisessa asiayhteydessä.

Keskeisimmät johtopäätökset viittaavat siihen, että aiemmat hätätilaoikeuden alaan liittyvät keskustelut ja tulkinnat eivät vaadi merkittävää päivittämistä, ja aiemmin muodostetut teoreettiset perusteet soveltuvat edelleen arvioinnin toteuttamisen lähtökohdiksi. Valtioiden oikeudella toteuttaa rajoituksia perus- ja ihmisoikeuksiin on vakiintunut asema kansainvälisessä oikeudessa. Erityisesti kansallinen turvallisuus on tunnistettu hyväksyttäväksi perusteeksi rajoittaa suurta osaa ihmisoikeuksista myös yleisten hätätilojen ulkopuolella. Rajaturvallisuuslain kriittisimpänä ongelmakohtana näyttäytyy lain kytkentä palautuskieltona tunnettuun kansainvälisen oikeuden periaatteeseen ja siten myös ehdottomaan kidutuksen kieltoon. Vaikka palautuskielto liittyy kidutuksen kieltoon, ei sitä ole tunnistettu kansainvälisen oikeuden ehdottomaksi säännökseksi, eli sitä on mahdollista rajoittaa kansallisen turvallisuuden perusteella. Palautuskiellosta poikkeavan toiminnan järjestäminen vaatii valtioilta kuitenkin erityistä huolellisuutta ja tarkkuutta.

Rajaturvallisuuslain perustuminen salassapidettävään tietoon on omiaan luomaan haasteita lain oikeudellisten perusteiden kokonaisvaltaiselle arvioinnille. Julkisesti saatavilla oleva tieto viittaa kuitenkin siihen, että rajaturvallisuuslaki ei täytä oikeuksien rajoituksilta vaadittuja edellytyksiä, erityisesti välttämättömyyden kriteeriä. Häiriötilojen sääntelyyn liittyvä oikeustila on lisäksi jatkuvan kehityksen alainen toimintaympäristö, ja esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulevilla tuomioilla voi olla vaikutusta välineellistämiseen vastaamisessa hyväksyttäväksi katsottaviin rajoituksiin ja toimenpiteisiin.