Sanojen ylistys: Näyttämö, ruumis ja runous

Abstract

Runollisuus on attribuutti, jonka käyttöä viljellään kaikkien taiteenlajien piirissä siitä huolimatta, että tarkalleen ottaen sen tulisi luonnehtia vain yhtä niistä, nimittäin runoutta itseään. Kun elokuvassa, näyttämöesityksessä, sävellyksessä tai kuvataiteen luomuksessa tavoitetaan jotakin ”runollista”, ollaan kohottu jollekin korkeammalle, ellei peräti korkeimmalle tasolle tuon ilmaisualueen piirissä. Runouden tapauksessa määrittävänä mediumina on kirjoitettu ja lausuttu kieli. Samasta syystä on aiheellista olettaa, että kun puhutaan muiden taiteenlajien kuin runouden itsensä runollisuudesta, on kysymys näiden taiteenlajien kielellisyyden laadusta. Mutta mitä on kielellisyys? Väittämäni mukaan asian ymmärtäminen jää puolitiehen ottamatta huomioon sitä, mitä taiteet siitä kertovat ja todistavat. Taiteiden kielellisyyttä ja kielen taiteellisuutta ei voi erottaa toisistaan, vaikka niitä yleensä ja usein miten tarkastellaan erikseen. Artikkelini pyrkii osoittamaan, että kun nämä kaksi näkökulmaa hetkittäin yhdistyvät, on syntyvä näkökulma olennaisesti sekä ruumiillinenettä näyttämöllinen. Teksti pohjaa hiljattain ilmestyneeseen tutkielmaani Logomimesis, Tutkielma esiintyvästä ruumiista. (Tutkijaliitto 2020) Artikkeli pyrkii summaamaan teoksen keskeiset argumentit yleistajuisella tavalla, samalla kun se avaa teoksen problematiikan laajemmalle taiteiden väliselle keskustelulle ja taiteen tutkimukselle.