Empaattisuus, konkreettisuus, avoimuus – Väkivaltaa käyttäneen vanhemman kohtaaminen sosiaalityössä

Abstract

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on tutkia lapsiin kohdistuvaa perheväkivaltaa erityisesti väkivaltaa epäillysti tai todistetusti käyttäneiden vanhempien kohtaamisen näkökulmasta sosiaalityön kontekstissa. Tutkimustehtävänäni on tutkia toimintatapoja, joita liittyy siihen, kun tieto lapseen mahdollisesti kohdistuneesta perheväkivallasta on tullut ilmi sosiaalityöntekijällä. Tutkin myös, miten sosiaalityöntekijä kohtaa vanhemman, joka on epäillysti tai todistetusti käyttänyt väkivaltaa omaa lastaan kohtaan. Tutkielmani taustoitus rakentuu lasten kokeman väkivallan ja sosiaalityössä tapahtuvan kohtaamisen tarkasteluille. Lasten kokeman väkivallan tarkastelussa keskitytään sosiaalityön lainsäädännölliseen tehtävään lapsen suojelussa väkivallalta ja väkivaltakäsitteisiin, joista keskeisimmät ovat fyysinen, henkinen ja seksuaalinen väkivalta Sosiaalityössä tapahtuvan kohtaamisen tarkastelussa keskitytään puolestaan kohtaamisen yleisen tarkastelun ja väkivallan kohtaamisen näkökulmiin.

Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka aineistona on 12 vastausta tutkielmaa varten luodussa kyselyssä. Kyselyn olen jakanut suljetussa Facebook-ryhmässä ”Sosiaalityön uraverkosto”, johon kuuluu noin 5000 sosiaalityöntekijää tai sosiaalityötä opiskelevaa. Aineiston olen analysoinut aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Lähestymistapaani kuvaa myös tietynlainen pragmaattisuus. Aineiston analysointiin liittyen olen kuvannut eri vaiheet mahdollisimman tarkasti ja selkeästi pyrkien läpinäkyvyyteen tutkielman teossa. Olen ottanut huomioon myös eettiset ja tietosuojaan liittyvät kysymykset.

Tutkielmani kysymysten ja aineiston perusteella olen jakanut tulokset kahteen osioon: ”toimintatavat liittyen lapseen kohdistuvaan väkivaltaan” sekä ”vanhemman kohtaaminen”. Ensimmäisen osion tulokset olen jakanut neljään pääluokkaan: ”yksityishenkilöiden kanssa käytävät keskustelut”, ”lastensuojeluilmoitukset”, ”moniammatillisuus ja verkostoyhteistyö” sekä ”muut toimintatapoihin liittyvät tekijät (asiakirjat, tukitoimet ja konkretia)”. Toisen osion tulokset olen jakanut kolmeen pääluokkaan. Ensimmäiseen pääluokkaan ”vuorovaikutukselliset tekijät ja kohtaaminen” kuuluvat alaluokat ”sosiaalityöntekijän vuorovaikutustaidot ja kohtaamisen keskeiset ominaisuudet” sekä ”sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välinen työskentely”. Toisen pääluokan muodostavat muut väkivallan muodot ja kolmannen pääluokan muodostaa koettu vanhemman kohtaaminen.

Tutkimustulosten perusteella tieto lapseen mahdollisesti kohdistuneesta perheväkivallasta tulee ilmi sosiaalityöntekijälle yksityishenkilöiden kanssa käytävien keskusteluiden, lastensuojeluilmoitusten, verkostoyhteistyön ja muiden tekijöiden kautta. Nämä kaikki tekijät liittyvät myös niihin toimintatapoihin ja tekijöihin, jotka sosiaalityöntekijän tulee ottaa huomioon työssään, kun hän on saanut tiedon perheväkivallasta. Väkivaltaa epäillysti tai todistetusti käyttäneen vanhemman kohtaamisessa sosiaalityöntekijältä odotetaan paljon erilaisia vuorovaikutustaitoja, joita ovat muun muassa rauhallisuus, empatia, rehellisyys ja kunnioitus. Sosiaalityöntekijän on tärkeää osata myös sanoittaa esimerkiksi lapsen näkökulmaa, tuoda lapsen etu esille, pyrkiä dialogisuuteen ja yhteistyöhön sekä kannustaa vanhempaa muutostyöskentelyyn.

Tutkielman tulokset ovat hyödynnettävissä monipuolisesti niin käytännön sosiaalityössä kuin väkivallan ehkäisyn ja siihen puuttumisen näkökulmista. Käytännön sosiaalityötä varten olen koonnut vanhemman kohtaamiseen liittyvät ohjenuorat tutkimustulosten mukaisesti. Tutkielman tulokset antavat arvokasta tietoa eri väkivallan muotojen määrittelystä sekä sosiaalityöntekijöiden väkivallan kohtaamiseen liittyvistä haasteista ja mahdollisuuksista.