Opettajankoulutus lähti – mitä jäi? : Kokemuksia sijaisten rekrytoinnista lakkautusten jälkeen

Abstract

Historian saatossa opettajankoulutus on jakautunut Suomessa maantieteellisesti laajalle alueelle. 2010-luvulla opettajankoulutusyksiköt kuitenkin lakkautettiin Hämeenlinnasta, Kajaanista ja Savonlinnasta. Lakkautusten myötä paikkakunnilta lähtivät myös opettajaopiskelijat, jotka olivat aikaisemmin toimineet tärkeänä sijaisresurssina alueidensa kouluille. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten rehtorit hoitavat luokanopettajien sijaisten rekrytointia alueilla, joista koulutus on lakkautettu. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia sijaisia rehtorit etsivät. Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoidulla kyselylomakkeella loka-marraskuussa 2024. Kyselyssä yhdeksän rehtoria Kanta-Hämeestä, Kajaanista ja Etelä-Savosta kertoivat kokemuksiaan sijaisten rekrytoinnista. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla hyödyntäen fenomenologista otetta. Analyysissa ilmenneitä tuloksia käsitellään kolmessa osassa: sijaisten valintaperusteet, lakkautusten vaikutukset sijaisten saatavuuteen ja ratkaisut rekrytointivaikeuksiin. Tuloksista ilmenee, että sijaisten rekrytointi on vaikeutunut opettajankoulutuksen lähdön jälkeen. Kainuussa ja Etelä-Savossa sijaisten löytäminen koetaan vaikeampana kuin Kanta-Hämeessä. Sijaisten valintaperusteet ovat alueiden kesken yhteneväiset, mutta rehtorit painottavat eri osa-alueita, sillä esimerkiksi koulutuksen merkitys jakaa mielipiteitä. Siinä missä yksi rehtori toivoo kasvatusalan koulutusta, toinen rehtori valitsee sijaisen painottaen hakijan persoonaa. Rekrytointivaikeuksia ratkaistaan tällä hetkellä monin eri keinoin niin koulun sisäistä kuin ulkopuolista työvoimaa hyödyntäen. Sijaisina hyödynnetään esimerkiksi eläköityneitä luokanopettajia tai henkilökunnan perheenjäseniä. Lisäksi rehtorit kaipaavat opettajankoulutusta takaisin alueilleen.