Mitä uudet tekoälysovellukset voivat kertoa luonnollisesta kielestä ja kognitiosta?

Abstract

Filosofien kiinnostus tekoälyyn on perinteisesti liittynyt mielen- ja tieteenfilosofisiin kysymyksiin. Tekoälyohjelmien on katsottu mahdollistavan mielen toimintaa koskevien teorioiden muotoilemisen täsmällisinä tietojenkäsittelymalleina. Tekoälyyn on suhtauduttu myös teoreettisemmin tarkastelemalla, mitä laadullisesti erilaisten tekoälyarkkitehtuurien heikkoudet ja vahvuudet voisivat kertoa mielen toiminnasta. Viime aikoina suurta huomiota herättäneet syväoppimisjärjestelmät eivät pyri mallintamaan mielen toimintaa. Silti ne ovat yhä älykkäämpiä ja ulosanniltaan jopa inhimillisempiä verrattuna aiempiin malleihin. Syy ei ole pelkkä laskentatehon kasvu vaan myös muutokset mallinnustekniikoissa ja järjestelmien opetusmateriaaleissa. Syntaktisten sääntöjen sijaan ne perustuvat tilastollisten säännönmukaisuuksien oppimiseen valtavasta opetusmateriaalista, joka kasvavissa määrin koostuu ihmisten tekemisistä. Väitän, että uusia tekoälymalleja voi tarkastella myös tieteellisinä malleina, ja ne tukevat käsitystä, että kielellinen ajattelu perustuu muiden taitojen tapaan adaptiiviselle tilastolliselle oppimiselle loogisen järkeilyn sijaan.